Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

HS Tuusula | Jokelan kirkon kellojen varastamisesta epäillään kahta keski-ikäistä miestä

Poliisi on saanut tapauksen tutkinnan valmiiksi ja tapaus on siirtynyt syyttäjälle.

Tuusulan seurakunnalle palautettu suurempi Jokelan kirkon kello vaatii kunnostamista ja puhdistamista. Kuva:  Poliisi

Tuusulan Jokelan kirkon kellojen varastamisesta epäillään kahta keski-ikäistä miestä. Poliisin mukaan epäillyt ovat suomalaisia. Poliisi on saanut tapauksen tutkinnan valmiiksi ja juttu on siirtynyt syyttäjälle.

Jokelan kirkosta anastettiin vuoden 2021 lokakuun lopussa kirkonkellot. Anastus tehtiin murtautumalla kellotapuliin ja rikkomalla kellojen kiinnityspultit.

Rikoskomisario Rauno Jämsä Itä-Uudenmaan poliisista kertoo, että poliisi on saanut jutun tutkinnan päätökseen. Juttu on siirtynyt syyttäjälle syyteharkintaa varten, Jämsä toteaa.

”Anastuksesta epäillään kahta, keski-ikäistä suomalaista miestä”, Jämsä sanoo.

Toinen, pienempi varastetuista kirkon kelloista löytyi nopeasti marraskuun alussa 2021.

”Pienempi varastettu kirkon kello löytyi romuttamosta, minne anastuksesta epäillyt miehet olivat yrittäneet myydä kelloa”, Jämsä kertoo.

Suurempi varastetuista kelloista löytyi vasta tämän vuoden helmikuussa.

”Toinen kirkon kello löytyi maastosta. Kello oli ilmeisesti hylätty sinne sen jälkeen, kun ensimmäisen kellon myynti ei ollut onnistunut.”

Jämsän mukaan molemmat kellot löytyivät Itä-Uudenmaan poliisin alueelta.

Varkauden kohteena olleen kellotapulin vieressä sijainnut Jokelan kirkko purettiin kellovarkauden jälkeen tammikuussa 2022, koska rakennuksessa oli sisäilmaongelmia. Kellotapulia ei ole tarkoitus purkaa.

Molemmat kirkon kellot on palautettu Tuusulan seurakunnalle.

Ensimmäiseksi löytynyt pienempi kirkon kello on jo nostettu takaisin kellotapuliin. Suuremman kirkon kellon kohdalla seurakunta miettii, nostetaanko myös se takaisin kellotapuliin.

”Pienempi kirkonkello nostettiin kellotapulin keskelle. Ajattelimme, ettei suurempaa kirkonkelloa saada takaisin. Isommalla kirkonkellolle ei ole nyt tilaa tapulissa. On selvitettävä, sijoitetaanko isompi kirkonkello tapuliin vai muualle”, Tuusulan seurakunnan viestinnän työalavastaava Tuula Rasilainen kertoi HS:lle helmikuussa, kun toinen kello oli löytynyt.

Kirkko toimii nyt väistötiloissa Jokelan keskustassa. Tuusulan seurakunta päättää aikanaan, rakennetaanko purettavan kirkon tilalle uusi kirkko tai pieni kappeli. On myös mahdollista, ettei uutta kirkkoa tai kappelia rakenneta.

Tuusulan seurakunta on ollut epäonninen, kellovarkaat ovat iskeneet seurakuntaan jopa kahdesti. Vuonna 2013 varastettiin Kellokosken kirkon vanha kello, joka riippui telineessä lähellä maan pintaa kirkon edessä.