Ukraina on esittänyt Suomelle pyynnön Hornet-hävittäjiä koskevista keskusteluista Suomen, Ukrainan ja Yhdysvaltojen välillä, Helsingin Sanomat uutisoi hankkimiinsa tietoihin viitaten.
Ukrainan pyyntö liittyy HS:n mukaan pääministeri Sanna Marinin (sd) käymiin keskusteluihin Ukrainan presidentin Volodymyr Zelenskyin kanssa mahdollisuudesta antaa Ukrainalle käytöstä poistuvia hävittäjiä.
Marin ei vastannut HS:n haastattelupyyntöön. Erityisavustajansa kautta välitetyssä kommentissa hän sanoo, että lupauksia hävittäjistä ei ole annettu.
– Olen kertonut presidentti Zelenskyille, että voimme keskustella asiasta, mutta lupauksia ei ole annettu. Olen myös kertonut Suomen tehneen päätöksen uusien hävittäjien hankinnasta ja että voimme keskustella poistuvan kaluston käytöstä yhdessä valtiojohdon kanssa huomioiden geopoliittisen sijaintimme, Marinin avustajan välittämässä viestissä kirjoitetaan HS:n mukaan.
Aiemmin maaliskuussa Kiovassa vieraillut Marin sanoi vierailunsa aikana, että hänen mielestään Suomessa voitaisiin käydä keskustelua hävittäjien luovuttamisesta Ukrainalle.
Ukrainan keskustelupyyntö on suunnattu myös Yhdysvalloille. Hävittäjien luovuttaminen vaatisi Yhdysvaltojen siunauksen, sillä Hornet-hävittäjien valmistaja on yhdysvaltalainen McDonnell Douglas.
Yhdysvallat on suhtautunut hävittäjien toimittamiseen vastahakoisesti. Presidentti Joe Biden on aiemmin kommentoinut, että tällä hetkellä hävittäjätoimitukset eivät ole ajankohtainen aihe. Helmikuussa ABC Newsin haastattelussa Biden sanoi, että Ukraina ei tällä hetkellä tarvitse Yhdysvaltojen F-16-hävittäjiä.
– Ei ole mitään perusteita, joiden mukaan armeijamme olisi järkevää tarjota F-16-koneita, Biden sanoi tuolloin.
