Marko Heikkinen nousi talonsa katolle Kainuun Ristijärvellä. Tuulivoimaloita suunnitellaan järven takana näkyville vaaroille. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Politiikka|HS Ympäristö
Suomen tuulivoiman määrä on lähivuosina kaksinkertaistumassa, jotta ilmasto säästyisi ja Suomi pääsisi irti venäläisestä energiasta. Kainuun metsistä nousee kuitenkin huoli: unohtuuko samalla luonto?
Ristijärvi / Puolanka / Vaala
Äänimaisema Marko Heikkisen takapihalla Kainuun Ristijärvellä koostuu arki-iltana kahdesta äänestä: on tiaisten siipien räpytykset lintulaudalla ja rapina, joka lähtee talvitakin harteille putoilevista lumihiutaleista.
Ei muuta. Ei pienintäkään kohinaa.
Tiaisten seuraan liitää yksinäinen kuukkeli. Sen takaa maasto laskee kohti rantasaunaa ja järveä, jonka vastarannalta nousee kaksi vaaraa. Lähimpään ruokakauppaan on matkaa 20 kilometriä.
Perämetsän hiljaisuus. Sen vuoksi Heikkinen tänne muutti, ja sen rikkoutumista hän pelkää, jos tuulivoimayhtiöiden suunnitelmat toteutuvat.
Vaaroille on suunnitteilla kaksi tuulivoimapuistoa: Hietavaara ja Varsavaara.
”Pelkästään olohuoneen ikkunasta näkyisi kymmenen tuulimyllyä”, Heikkinen kertoo.
Hankkeiden takana ovat saksalaiset Prokon ja WPD.
Voimaloille tulisi korkeutta ehkä jopa 300 metriä eli Eiffel-tornin verran. Niin suuria tuulivoimaloita ei Suomeen vielä ole rakennettu.
Etäisyyttä lähimpään tuulivoimalaan olisi puolitoista kilometriä. Se kuulostaa paljolta. Heikkinen vakuuttaa, että suurina myllyt silti maisemaa halkoisivat.
Heikkinen katsoo tarkkaan, harjanvarsi mittatikkuna.
”Menisi yli tuon pihakuusen latvasta, ihan kevyesti.”
Marko Heikkinen käyttää harjanvartta mittatikkuna arvioidakseen, kuinka korkealle voimaloiden lavat nousisivat. Voimaloiden korkeus olisi kolminkertainen vaaraan nähden. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Tuulivoimalan merkittävin ääni lähtee siitä, kun monikymmenmetrinen lapa humahtaa tornin ohi.
Heikkinen uskoo äänen kuuluvan pihalleen, vaikka yhtiö on mallinnuksillaan vakuuttanut, että meluhaittaa ei tule.
”Siitä se järvestä peilautuu.”
Viereisessä Hyrynsalmen kunnassa ääntä voi kuunnella. Siellä pienempiä tuulivoimaloita on jo toiminnassa.
Tuulta on vain metri sekunnissa, mutta voimalan kevyen humahtelun voi vielä ainakin 800 metrin päästä erottaa. Lapojen kääntyessä ääni kovenee surinaksi, mutta käpytikan nakutus kuuluu yhä hakkuuaukon kelosta.
Kuinka häiritsevää tämä sitten on? Heikkinen myöntää, että se riippuu kokijasta.
”Perämetsän ihmisen aistit ovat erilaiset kun kaupungin meluun tottuneen. Pienikin rasahdus, niin heti kääntyy pää.”
Heikkinen ei ole huolineen yksin.
Hän on yksi sadoista jollei tuhansista vaara-Kainuun asukkaista, jotka ovat alkaneet kysyä, onko tuulivoimaloita järkevintä rakentaa keskelle metsää ”kauas kaikesta”.
Heikkinen käy joskus Hyrynsalmen puolella katsomassa ja kokemassa jo valmistuneita voimaloita. Taustalla näkyvä voimala on 800 metrin päässä. Sen lavat käyvät 210 metrin korkeudella maan pinnasta. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Naapurikunta Puolangalla viisisataa ihmistä allekirjoitti adressin, jossa vaadittiin kunnan ”erämaisen luonnon säilyttämistä” ja tuulivoimarakentamisen keskeyttämistä. Paltamossa vastaavan vetoomuksen allekirjoitti lähes 300 henkeä.
Ne ovat isoja lukuja pienissä pitäjissä. Puolangalla asukkaita on noin 2 400, Paltamossa 3 100.
Näin suurta paikallinen vastustus siis voi olla tilanteessa, jossa Suomen energiantuotanto on nopeasti mullistumassa. Viime vuosi oli ennätyksellinen: tuulivoimaloita otettiin käyttöön 437.
Rakentaminen jatkuu. Tuulivoimaloita tarvitaan, jos ja kun fossiilisesta energiasta halutaan luopua. Kuluneella hallituskaudella Suomi kirjasi ilmastolakiinsa olevansa hiilineutraali vuonna 2035.
Vuosina 2022–2025 Suomessa investoidaan tuulivoimaan yhteensä kuusi miljardia euroa. Vuonna 2026 tuulella tuotetaan kolmannes Suomessa kulutetusta sähköstä. Viime vuonna osuus oli 14 prosenttia.
Tuulivoimayhtiöt pyrkivät sinne, minne voimaloita mahtuu. Valtioneuvoston asetuksen mukaan tuulivoimasta saa kantautua asutukseen yöaikaan korkeintaan 40 desibelin melu. Se ohjaa hankkeita syrjäseuduille.
Lisäksi vaikuttavat tuuliolot ja kustannukset. Maalla rakentaminen on halvempaa kuin merellä.
Tuulivoiman tuottaman energian kuluttajat ovat kuitenkin pääosin etelässä. Tällaiseksi Suomen fossiiliton sähköjärjestelmä on karkeasti ottaen muodostumassa: tuotetaan pohjoisessa, käytetään etelässä.
Pääkaupunkiseudulla voimaloita on tiettävästi suunnitteilla yksi, Espoon Ämmässuolle. Sitäkin on vastustettu.
Kainuussa moni paikallinen puhuu ryntäyksestä. Se ei liene liioittelua, kun pelkästään Puolangan kunnassa on kaavat vireillä enimmillään yli 160 voimalalle.
Moni Kainuun vaara on saamassa laelleen valkoisina viuhuvat lavat.
Toki isolla osalla vastustajista on oma lehmä ojassa. Voimaloita ei haluta juuri omaan näköpiiriin ja sielunmaisemaan.
Mukana kulkee kuitenkin myös yleisempi huoli siitä ääni- ja valosaasteettomasta luonnosta, jota Suomessa on vielä jäljellä.
Nimenomaan kaukana asutuksesta sijaitsevat ne alueet, joilla ihmisen vaikutus luontoon on yhä verraten vähäistä ja eläimillä riittää tilaa. Siellä kulkevat sudet, ahmat ja harvinaiset metsäpeurat. Siellä liitävät maakotkat.
Ristijärvellä tuulivoimahankkeista huolestunut Marko Heikkinen ei vastusta kaikkea tuulivoimaa. Hän on huomannut ilmaston lämmenneen. Hän ymmärtää, että Venäjän sotiessa Ukrainassa Suomi haluaa tuottaa sähköä omavaraisesti.
Sitä hän sen sijaan ihmettelee, miksei tuulivoimaa keskitettäisi paikkoihin, joissa luontoa on muutenkin jo pilattu: valtateiden varsiin, teollisuusalueille, kaivosalueille...
Silloin saattaisi lähin voimalinjakin olla lähempänä, eikä siirtoyhteyksiä tarvitsisi hakata vaaran rinteeseen.
Kaivinkoneenkuljettaja Heikkinen on työskennellyt paljon maanteiden melussa ja myös Talvivaaran kaivosalueella. Kotona hän rauhoittuu.
Television vaalikeskusteluja katsoessaan hän kokee ristiriitaa.
”Ympäristöasiat ovat nyt kovasti tapetilla ja puhutaan luontokadosta”, Heikkinen sanoo.
”Halutaanko kuitenkin samalla nämä viimeiset hiljaiset ympäristöt hävittää pois?”
Lypsyrobottien huoltaja Arto Hilliaho kurvaa pakettiautollaan Heikkisen pihaan. Miehet tervehtivät iloisesti. Taistelu tuulimyllyjä vastaan toi heidät yhteen.
”Arto asuu ihan tuossa järven toisella puolella, mutta aiemmin en tiennyt hänestä mitään”, Heikkinen sanoo ja nauraa.
Hilliaho on käyttänyt viimeksi kuluneet kaksi vuotta kaiken vapaa-aikansa lähivaarojen voimalasuunnitelman vastustamiseen.
Kun tieto hankkeesta ilmestyi paikallislehteen, hän kertoo aloittaneensa ”äärimmäisen perehtymisen”. Hän alkoi opiskella tuulivoiman tekniikkaa, valitusprosesseja ja kaavoituslakia.
”Elämän fokus siinä muuttui.”
Arto Hilliaho omistaa lähes kaiken vapaa-aikansa lähivaaroille suunniteltujen tuulivoimahankkeiden vastustamiselle. Papereista on kertynyt kansio. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Hilliaho ottaa esille edellisillan vaalitentin ja perussuomalaisten puheenjohtajan Riikka Purran esiintymisen. Purra sanoi Ylellä, että tuulivoiman tieltä kaadetaan ”valtava määrä metsää”. Sen kuultuaan Hilliaho sulki television ja kävi tyytyväisenä nukkumaan.
Hilliaho on pettynyt tuulivoimakeskustelun yksipuolisuuteen.
”En ole täysin tuulivoimaa vastaan. Mutta politiikassa ei ole tarpeeksi tuotu esille, mitä sille joudutaan uhraamaan. Annetaan ymmärtää, että se ei olisi mistään pois.”
Hän asui ennen Kainuuseen muuttoa Kalajoen tuulivoimarannikolla. Tänne vetivät rauha ja metsästysmaat.
Molempien mielestä tuulivoiman imago on liian siloteltu. Heidän mielestään ei pitäisi puhua puistoista, vaan teollisuudesta. Voimaloiden luo täytyy tehdä leveät tiet, kaapeleita kaivaa ja metsää hakata.
Toki voimalasuunnitelmien alueilla harjoitetaan jo nyt metsätaloutta. Ei tuulivoimaloita luonnonsuojelualueille tehdä, ja vaikutuksia yritetään minimoida. Silti ihmisen vaikutus kasvaa ja maisema muuttuu.
Kivivaara-Peuravaaran tuulivoimapuiston voimaloita Hyrynsalmella. Voimaloiden välisen etäisyyden täytyy teknisistä syistä olla vähintään kilometrin luokkaa. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Molemmat kokevat myös, että kriittinen ote jää liikaa kansalaisen kontolle, kun kunnat hukkuvat hankevyöryyn.
”Kiireellä harjoittelua. Sitä tämä on kunnillekin”, Hilliaho sanoo. ”Minusta se on yhteiskunnalliselta kannalta iso riski.”
Tuulivoimayhtiöt käyttävät konsulttiyhtiöitä tekemään lajikartoitukset, ympäristövaikutusten arvioinnit ja kaavaluonnokset. Hilliahon mielestä kunnille uhkaa jäädä kumileimasimen rooli.
Puolangalla kuntapäättäjät ovat keskustalaisen pormestarin Hannu Peltolan johdolla toivottaneet tuulivoimahankkeet tervetulleiksi.
”Ei nyt yksimielisesti, mutta enemmistöllä kuitenkin”, Peltola sanoo puhelinhaastattelussa.
Kumileimasimen leimaa hän ei suostu ottamaan. Hän sanoo, että myös ei-sanaa voidaan käyttää, kun kaavasta lopulta päätetään.
Kunnalle suurin porkkana ovat kiinteistöverotulot. Lisäksi tulee rakennus- ja huoltotöitä, vuokratuloja maanomistajille ja mahdollisuus mainostaa matkailussa vihreällä sähköllä.
Peltola ei usko, että kaikki Puolangalle kaavaillut yli 160 voimalaa toteutuvat. Osa puistoista jää kokonaan pois, osaa kutistetaan.
”Inhorealistinen arvio on, että ehkä kolmasosa toteutuu.”
Siltikin kiinteistöveroista voitaisiin Peltojen laskujen mukaan saada summa, joka vastaa puolta nykyisestä kunnallisverotulosta. Hänestä tuulivoimaloiden sijoittaminen Puolangalle on järkevää.
”Lähtökohta kun on, että tarvitaan puhdasta energiaa, niin jossakinhan niiden on oltava.”
Hän muistuttaa, että Puolangalla on pinta-alaa neliökilometri jokaista asukasta kohden. Kunnan suojelualueille voimaloita ei rakenneta.
Suojelualueiden ulkopuolella taas kulkee jo esimerkiksi metsäautoteitä, eli täysin koskematonta ei luonto ole.
”Ymmärrän, että se voi ahdistaa jotakuta, mutta en minä sitä jaksa ymmärtää, että se veisi ihmiset pois tai muuttaisi maiseman teollisuusalueeksi.”
Matkailuyritys Nature Point Paljakan valjakkokoirat vetivät turisteja tykkylumikuusikkoon maaliskuussa Puolangalla. Alue on Suomen runsaslumisinta. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Samalla Hilliahon kokoama vastarinta tekee voitavansa.
He ovat lähettäneet ely-keskukselle lausuntonsa, keskustelleet tuulivoimayhtiön kanssa ja vastanneet sen kyselyyn.
Vaikutusmahdollisuudet tuntuvat kuitenkin rajallisilta.
”On tässä jo valmiiksi vähän munille potkittu olo”, Heikkinen summaa.
Nyt suurin toivo pannaan luontoon. Lähialueilla tuulivoimalasuunnitelmia on muutettu susireviirien ja maakotkan pesien vuoksi. Tuulivoimayhtiöt pyrkivät lisäksi väistämään esimerkiksi metson soidinalueita.
Janika Schwarz valmisteli valjakkokoiria päivän retkeä varten Nature Point Paljakan pihamaalla. Yrittäjä pelkää tuulivoimaloiden rikkovan turisteille tärkeän luonnonrauhan. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Koirat pitävät rytminsä, vaikka hanki yltää kuonoon asti ja taakkana on turisti. Kielet roikkuvat, jalat harppovat.
Niiden sitkeyttä on vaikea käsittää. Välillä yksi jos toinen nuolaisee vauhdissa lunta. Menohalut ovat sellaiset, että pysähtyminen aiheuttaa ulvontakuoron.
Menossa on Nature Point Paljakka -luontomatkailuyrityksen viikko-ohjelmaan kuuluva koiravaljakkoajelu tykkylumikuusikossa.
Tämä on Suomen lumisinta seutua. Tällä viikolla Nature Point Paljakassa majoittuu neljä saksalaista ja kaksi amerikkalaista. He ovat tulleet kokemaan erämaan rauhaa.
Nyt saksalainen Prokon suunnittelee alueelle Pieni-Paljakan hankkeessa enimmillään yhdeksää tuulivoimalaa. Niistä yksi pyörisi koiravaljakkoreitin varrella ja kahden kilometrin päässä majoituksesta.
Daniel Vollstedt auttoi valjakkokoiria Paljakan lumipaljouden keskellä Kainuussa. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Valjakkoajelun jälkeen paistetaan makkaraa rantasaunalla. Saunotaan ja mennään avantoon.
Philadelphian vilskeestä Kainuuseen matkannut Bob Bernstein kokeilee myös pilkkimistä. Hän ja vaimo Laurie ovat molemmat eläkkeellä olevia Venäjän historian professoreja.
Vaimo nauraa miehensä saamalle pikkuruiselle pilkkiongelle ja sille tosiseikalle, että mies ei jaksanut lähteä pyyntiin uima-avantoa kauemmas.
Perheyrityksen osaomistaja Janika Schwarz kertoo ajatuksistaan isänsä rakentaman hirsisaunan pukuhuoneessa. Hän on sitä mieltä, että tuulivoimahankkeen toteutuminen tarkoittaisi heidän vuodesta 1997 asti jatkuneen luontomatkailutoimintansa loppua.
”Meidän liikeidea on luonto, rauhallisuus ja pimeys. Pimeyskin on nykyään katoava luonnonvara”, Schwarz sanoo. Koiria on 47 ja islanninhevosia neljä.
Tuulivoimaloiden lentoestevalot toisivat taivaalle välkettä, jota revontulituristi ei ehkä arvostaisi.
Janika Schwarz jatkaa vanhempiensa perustamaa luontomatkailutoimintaa vaara-Kainuussa. Saunominen takana näkyvässä saunassa on osa turistien viikko-ohjelmaa. Yhden tuulivoimahankkeen voimalat näkyisivät rantasaunalle. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Schwarz on mukana Hilliahon koordinoimassa vastarinnassa. Hän sanoo, että olo on voimaton ja ahdistunut. Majoituksen kylppäriremontteja ei ole uskallettu aloittaa.
”Voiko toisen liiketoiminnan tällä tavalla tuhota?” hän kysyy.
”Minusta on käsittämätöntä, että ne puskevat kaikki vaarat täyteen näitä tuulivoimaloita. Kainuu menettää omat valttikorttinsa.”
Schwarzin mielestä tuulivoima ei ole vihreää, jos sitä tehdään keskelle metsää.
Tuulivoimalayhtiö ehdotti Schwarzille ratkaisuksi valjakkoreitin siirtämistä. Schwarzin mukaan se ei olisi teiden vuoksi mahdollista.
Philadelphiasta miehensä kanssa Kainuuseen matkannut Laurie Bernstein rentoutui rantasaunan nuotiolla. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Tuulivoiman luontovaikutus ei koostu vain voimaloista.
Sähkönsiirto ottaa oman tilansa, ja siksi Vaalan kunnantalolla on nyt esillä kahvia ja metritolkulla jatkuvia karttoja. Alkamassa on kantaverkkoyhtiö Fingridin avoin kuulemistilaisuus.
Fingrid on arvioinut, että Vaalasta täytyy vetää Oulunjärven pohjoispuolelle uusi, 80 kilometriä pitkä voimajohto. Syy arvioon ovat alueen lukuisat tuulivoimahankkeet.
Se on osa isompaa kuvaa. Fingrid arvioi, että tulevan kymmenen vuoden aikana se tulee vetämään uutta kantaverkon voimajohtoa 3 500 kilometrin verran, valtaosin tuulivoiman vuoksi. Uutta johtoaluetta tulee noin 10 000 hehtaaria, josta ei toki läheskään kaikki ole metsää.
Vaalasta itään kulkeva sähkölinja on Fingridin suunnitelmissa saamassa rinnalleen voimakkaamman linjan. Aukko levenee keskimäärin noin 40 metrillä. Syy rakentamiseen ovat alueen tuulivoimahankkeet. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Tämä tilaisuus on osa voimalinjan ympäristövaikutusten arviointia.
Linja tehtäisiin pääosin entisen rinnalle, mutta leveyttä aukolle tulisi nelisenkymmentä metriä lisää. Leveimmillään avohakattu linja voisi olla yli 120 metriä leveä.
Tunteet ovat pinnassa. Ensimmäiset huutelut kuullaan siksi, että paikalle ei ole päässyt kuntien päättäjiä.
”Yllätys!” joku huutaa.
Tunteita herättää myös metsien lunastaminen linjan tieltä. Fingridin asiantuntija Eero Kujanen kertoo, että lunastuksessa maksetaan kyllä täysi korvaus, jossa huomioidaan haitat, korot ja metsätulojen menetys.
Fingrid maksaa mahdolliset hakkuut, ja metsänomistaja saa puunmyyntitulot. Muista korvauksista päättää riippumaton lunastustoimikunta.
”Lunastuslain tarkoitus on, että metsänomistaja ei köyhdy eikä rikastu”, Kujanen sanoo.
Fingridin kuulemistilaisuudessa Vaalassa näytettiin karttaa alueen vireillä olevista tuulivoimahankkeista. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Kujasen mukaan korvauksia on julkisuudessa usein vähätelty puhumalla pelkästä maapohjan korvauksesta. Yleensä korvataan muutakin.
Metsätalousyrittäjä Pasi Kanniainen on eri mieltä. Häneltä lunastettiin hiljattain voimalinjan vuoksi 1,8 hehtaaria viisivuotista taimikkoa. Hän sai korvaukseksi 1 502 euroa. Hänen mukaansa se ei kattanut taimikon kylvön kuluja.
Kanniainen kertoo tilaisuuden jälkeen, että hänellä on Kainuun tuulivoimabuumista omia kokemuksia. Eräs yhtiö lähetteli kirjeitä, joissa ehdotettiin voimaloita Kanniaisen maille vuokratuloja vastaan.
Kun Kanniainen ei vastannut, yhtiön edustaja ilmestyi kotiovelle. ”Silloin kerrottiin meidän mielipide.”
Kieltäytymisen syyksi hän ilmoitti luontosyyt. Kanniainen on yksi Puolangan adressin puuhamiehistä.
Mikko Pirttijärvi, Arto Hilliaho, Pasi Kanniainen ja Aila Ollila kokoontuivat keskustelemaan Vaalan kunnantalon edustalle Fingridin tilaisuuden jälkeen. Heitä yhdistää alueen tuulivoimaloiden vastustus. Kuva: Jukka Gröndahl / HS
Muiden lähdettyä kunnantalon pöydän ääreen jää istumaan kaksi Kainuun ely-keskuksen virkahenkilöä: luonnonsuojeluasiantuntija Jouko Saastamoinen ja alueidenkäyttöasiantuntija Sirpa Lyytinen.
He ovat paljon vartijoina. Ely-keskus valvoo, että tuulivoimayhtiöt noudattavat lakia ja tekevät ympäristövaikutusten arvioinnit niin kuin kuuluu.
Vielä kymmenen vuotta sitten tuulivoimahankkeita oli Kainuun ely-keskuksen vastuulla yksi tai kaksi. Nyt niitä on yva-prosesseissa yksitoista ja vireillä olevat päälle.
Onko resursseja tullut lisää?
”Ympäristöministeriön rahoituksella saatiin yksi tuulivoima-asiantuntija”, Lyytinen kertoo.
Ei tosin kokonaista henkilötyövuotta. Sama henkilö auttaa Kainuun lisäksi myös Pohjois-Karjalaa ja Pohjois-Savoa.
”Toistaiseksi olemme pystyneet pitämään tämän hanskassa, mutta ehkä äärirajoilla ollaan”, Lyytinen sanoo.
Ehdittekö itse maastoon?
”Hyvin harvoin”, Saastamoinen vastaa.
Hän sanoo luottavansa tuulivoimayhtiöiden palkkaamien konsulttiyhtiöiden biologeihin, jotka luontoselvityksiä tekevät.
”Kyllä he tekevät myös kriittisiä huomioita”, hän sanoo.
Eniten hän on huolissaan siitä, tulevatko lukuisten hankkeiden yhteisvaikutukset riittävästi huomioiduksi.
”Voidaan kysyä, karkottaako se lajeja, jotka tarvitsevat rauhaa. Esimerkiksi metsäpeuraa olemme pohtineet.”
Saastamoisen mukaan tuulivoimaa keskittyy nyt ”viimeisille hiljaisille alueille”, kun sitä ei asutuksen lähelle haluta.
Kokonaiskuvaa voisi parhaiten katsoa maakuntakaavaa piirrettäessä.
Saastamoinen pohtii, voisiko siinä paremmin määritellä esimerkiksi ekologisia käytäviä, joihin tuulivoimaa ei rakennettaisi. Hankkeet kuitenkin etenevät jo.
Vieressä Lyytinen pohtii hetken ja asettaa sitten sanansa näin:
”Ehkä maakuntakaavakin tulee nyt vähän perässä.”
Artikkelia varten on haastateltu myös Tuulivoimayhdistyksen toimitusjohtajaa Anni Mikkosta.
