Finland

Jääkiekko | HIFK kaivoi esille uusia ratkaisijoita, kaatoi Kärpät jännityspelissä

Puolustaja Mikko Kousan loukkaantuminen oli paha takaisku IFK:lle.

Teemu Tallberg (vas.) pääsi onnittelujen kohteeksi tekemänsä avausmaalin jälkeen.­

Helsingin IFK otti omansa pois jääkiekkoliigan ensimmäisessä puolivälieräottelussa, mutta kaikkea muuta kuin helpolla. IFK kaatoi Kärpät 3–2 Teemu Tallbergin yhdellä ja Micke-Max Åstenin kahdella maalilla.

Åsten ehti lyödä kiekon tyhjään Kärppien maaliin, kun vieraat hakivat tasoitusta. Näytti, että 3–1-maali sinetöisi ottelun, mutta Kärppien puolustaja Ludwig Byström kavensi vielä 27 sekuntia ennen loppua.

IFK johtaa ottelusarjaan, kun pelit jatkuvat tiistaina. Välieräpaikka irtoaa kolmella voitolla, joten vielä riittää matkaa.

Yleisö puuttui, mutta pelin syke ei. Katsomoon näytti juuri siltä kuin pudotuspeliottelun pitikin. IFK taklasi enemmän, yritti ottaa johtajan paikan, ja saikin sen Tallbergin maalilla.

Tallbergin maaliin johtanut hyökkäys ei ollut ihan oppikirjakuvio, mutta onnistunut. Henrik Borgström toi kiekkoa ylös ja syötti Mikko Kousalle, joka laukoi päin Patrik Rybária. Paluukiekon Tallberg lähetti yhdellä kosketuksella takaisin kuin netistä tilatun paketin.

Maalivahti Rybária hämäsi, kun kapteeni Mika Pyörälä heittäytyi eteen. Taisi kiekko vähän raapaista Pyörälän varusteita ja muuttaa aavistuksen suuntaa.

Kärpät aloitti vahvasti, ja saikin ottelun alussa muutaman maalipaikan. Paras hetki osui Aleksi Mustoselle, kun noin 6.45 oli pelattuna. Kousa menetti kiekon omalla alueella ja suoraan Mustosen lapaan. Frans Tuohimaa otti muutaman askeleen vastaan ja peitti laukauksen.

Kovin pitkäksi Kärppien lento ei riittänyt, kun IFK otti pelin haltuunsa. Kärpät ei saanut hetken rauhaa pelinsä nostamiseen ja rakentamiseen.

Toisessa erässä peli tasoittui, muttei rauhoittunut. Kello alkoi käydä Kärpille, kun IFK ei saanut toista maalia tehtyä. Vaikka Kärppien pelinrakentelu jäi hajanaiseksi, tarjoutui heille mahdollisuus.

IFK luotti tasaiseen jyräämiseen, vaikka 40 minuutissa se toikin vain yhden maalin.

Kousan loukkaantuminen toisen erän lopulla oli iso menetys IFK:lle. Kousan puuttuminen johti muutokseen ykkösylivoimassa.

Viime kaudella Liigan pudotuspelejä ei pelattu, kun koronavirus puhkesi. Tällä kaudella on vedetty ilman yleisöä joulukuun puolivälistä lähtien. Jos joku sanoo, että pelin taso romahti, kun hallit tyhjenivät, kannattaa kukistaa otteluita uudestaan.

Ei täyden hallin tunnelmaa korvaa mikään, mutta henkeä tyhjät katsomot eivät vieneet kuin korkeintaan pienen kerroksen pelin pinnalta.

Teemu Tallberg (vas.) pääsi onnittelujen kohteeksi tekemänsä avausmaalin jälkeen.­

Football news:

Neymar will receive 30 million euros a year under a new contract with PSG
Ronald Koeman: I hope that the VAR and the referees will make fair decisions for us and for Atletico
Ramos is unlikely to play against Sevilla. He has been out of the Real Madrid squad for two days
President of Bavaria: There will be no expensive transfers. There is no need for them, we have an incredibly strong team
Statement from Real Madrid, Barca and Juve: We regret that the founding clubs of the Super League signed a commitment to UEFA yesterday. This is inconsistent
The amount of the Holand deal may reach 200 million euros. Real Madrid won't pay that much
Ronaldo lives for goals. Playing against him is fun. Milan defender Kier on Juve striker