Finland

Jääkiekko | KooKoossa kaksi uutta koronavirustartuntaa

KooKoossa kaksi uutta koronavirustartuntaa

Toinen tartunta koskee liigajoukkuetta ja toinen nuorten ryhmää.

Kouvolan KooKoon logo.­

Kouvolan KooKoossa on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa, joista toinen koskee jääkiekon liigajoukkuetta ja toinen nuorten, alle 20-vuotiaiden ryhmää.

Liigajoukkueen tulokset varmistuivat perjantaina. Maanantaina tehdyistä testeistä löytyi yksi koronavirustartunta.

KooKoon tiedotteen mukaan liigajoukkueen koronavirusta sairastava pelaaja on määrätty eristykseen, joka jatkuu terveysviranomaisten määräämään ajankohtaan asti.

Muun joukkueen osalta karanteeninomaiset olot päättyvät 22. syyskuuta.

Liigajoukkueen kaikki pelaajat ovat olleet karanteenissa, eivätkä he ole altistaneet joukkueen ulkopuolisia henkilöitä koronavirukselle.

Viime viikolla KooKoo tiedotti yhteensä viiden pelaajan ja yhden ottelutapahtuman toimihenkilön tartunnasta ja aiemmin kuluvalla viikolla kolmesta uudesta tartunnasta.

Tartunnan saaneet henkilöt on määrätty eristykseen. Alle 20-vuotiaiden joukkueen virukselle altistuneet henkilöt jatkavat karanteenissa.

Koronavirustartuntoja on todettu myös Mikkelin Jukureissa ja Hämeenlinnan HPK:ssa.

KHL:ssa pelaava Jokerit asetettiin viikko sitten 14 päivän karanteeniin.

Football news:

With Lukaku, it is useless to play in a power struggle. Shakhtar defender Bondar on the Inter forward
Ivanov will serve the match OF AZ-Rijeka in the Europa League. Rotor appealed his refereeing in the game with Loko
Gasperini on Ajax: it's not easy for everyone Against them. Atalanta made a great comeback
Real Madrid came away from defeat for the 8th time in a Champions League match, losing by 2 goals. The club has updated its record
Felix on red Bull's double: I enjoy playing in the Champions League the Most
Casemiro about 2:2 with Gladbach: The opponent entered the Real Madrid penalty area twice and scored twice. This is football
Guilherme about 1:2 with Bayern: Loko again showed that he can play against any opponent