Finland

Jalkapallo | Mestaruutta jahtaava TiPS voitti HJK:n ja vei ratkaisun viimeiselle kierrokselle

Mestaruutta jahtaava TiPS voitti HJK:n ja vei ratkaisun viimeiselle kierrokselle

Jenna Topra teki kaksi maalia TiPSille, kun hallitseva mestari HJK kaatui sakean sumun keskellä maalein 0–3.

TiPS teki sumun keskeltä kaksi maalia toisella jaksolla HJK:ta vastaan.­

TiPS–HJK 3–0 (1–0)

Kansallisen liigan mestaruus ratkeaa vasta viimeisellä kierroksella. Se varmistui, kun Tikkurilan Palloseura otti voiton HJK:sta kauden viimeisessä kotiottelussaan. Mestaruudesta taisteleva TiPS kohtaa viimeisellä kierroksella Kuopion Palloseuran, joka pelaa lauantaina Åland Unitedia vastaan. Ahvenanmaalaiset olivat vielä ennen perjantaita tasapisteissä TiPSin kanssa, mutta perjantain voitolla TiPS siirtyi sarjan kärkeen kolmella pisteellä.

TiPS ratkaisi perjantain ottelun Jenna Topran kahdella maalilla molemmin puolin taukoa ja Emmi Sirenin toisen puoliajan maalilla.

HJK:lle tappio merkitsi samalla sitä, että sen mahdollisuudet pronssimitaliin hupenivat. Se tarvitsee Ålandin ja TiPSin apuja KuPSia vastaan.

HJK hallitsi avausjakson alkua ja palloa, mutta sen jälkeen peli rupesi kääntymään kotijoukkue TiPSille. TiPSin paras maalintekijä Nora Lehto oli lähellä avausmaalia jo 12. minuutilla Oona Sirenin läpisyötön jälkeen, mutta HJK:n maalivahti Anna Koivunen torjui laukauksen kulmaksi.

TiPS pelasi tutussa 3–5–2-ryhmityksessään ja rakensi peliä lyhyillä syötöillä. HJK rikkoi viiden kuuden pelaajan prässillä TiPSin pelinrakentelua, mikä avasi ajoittain TiPSille paljon tilaa hyökkäyspäässä, kun se pääsi ohittamaan ensimmäisen prässin.

Pari minuuttia Lehdon tilanteen jälkeen Vanessa Kara syötti Lehdolle syvyyteen pallon, mutta HJK-puolustaja Maaria Roth taklasi Lehdon helposti kentän pintaan.

Puolen tunnin kohdalla TiPSin laitatoppari Joanna Tynnilälle tuli pallonmenetys, josta oli tulla maalipaikka. Tynnilän menetys paikattiin, mutta heti seuraavassa tilanteessa Klubi sai uuden maalipaikan, kun keskitys viuhui maaliviivan editse.

HJK:n puolustus murtui pari minuuttia ennen taukoa, kun puolustaja Emmi Sirenin nousu päättyi keskitykseen. Pallo putosi rankkarialueen toiseen kulmaan, ja Jenna Topra laukoi TiPSin ja ottelun avausmaalin.

Klubi oli yllättävän aseeton avausjaksolla, mikä kuvastaa hyvin sen koko kautta. Joukkueesta on puuttunut hyökkäysvoimaa. Siitä puuttui sellainen maalitykki, joka Jutta Rantala oli viime kaudella. Mestari putosi nopeasti jalustaltaan.

Toisella jaksolla Myyrmäen stadionin nurmelle laskeutui niin sakea sumu, että pääkatsomosta katsottuna kentän kulmat peittyivät harmaaseen verhoon.

TiPS meni usvan keskeltä 2–0-johtoon tunnin kohdalla, kun Elli-Noora Kainulainen murtautui vasemmalta laidalta keskityspaikkaan ja Emmi Siren laukoi maalin kulmaan pallon.

TiPS varmisteli voittoaan neljätoista minuuttia ennen täyttä aikaa, kun Oona Siren syötti Topran toisen maalin.

Football news:

Barcelona are thinking about signing Garay due to Pique's injury
Pepe apologized for the red in the match with Leeds: there is no excuse for My behavior. I am deeply sorry
Manchester City have prepared a 10-year plan for Messi. After finishing his career, they want to make him an Ambassador for the club (The Times)
A Preston player who twice touched an opponent's genitals can be disqualified for 3 matches
Griezmann about his childhood: I tried to get into 10 clubs in France, but no one gave me a chance
Austin Matthew McConaughey (co-owner) is preparing for MLS: all season tickets have been sold, although there are only 2 players in the team, and the stadium (for $240 million) is still under construction
Lineker on Liverpool: Huge praise for Klopp's spectacular performance despite injuries