Finland

Jalkapallo | Naisten jalkapallon A-maajoukkueen pelaajalla koronatartunta

Naisten jalkapallon A-maajoukkueen pelaajalla koronatartunta

Maalivahti Paula Myllyoja hakeutui ylimääräiseen testiin, kun selvisi, että hänen seurajoukkueessaan Pink Barissa oli todettu koronatartunta

Naisten jalkapallon A-maajoukkueen maalivahdilla Paula Myllyojalla on todettu koronatartunta, kertoo Suomen palloliitto nettisivullaan.

Myllyoja sai tiedon positiivisesta testituloksesta perjantaina. Hän on ollut ja on edelleen liiton mukaan oireeton.

Myllyoja hakeutui ylimääräiseen testiin, kun selvisi, että hänen seurajoukkueessaan Pink Barissa oli todettu koronatartunta, ja hänen altistumisestaan ei ollut tässä vaiheessa varmuutta.

Mahdollinen altistuminen on tapahtunut viime viikonloppuna.

Myllyoja oli liiton mukaan saanut aiemmin negatiivisen testituloksen tämän viikon tiistaina tehdyssä testissä.

Suomen joukkueen lääkäri Pippa Laukka on ollut tiiviisti yhteydessä infektiolääketieteen asiantuntijoihin.

”Tartuntatautiviranomaisia ja Husin infektiolääketieteen asiantuntijoita on kuultu ja konsultoidaan nyt tiiviisti. Olemme selvittäneet mahdollisia altistuneita sekä jatkotoimia muun joukkueen osalta”, Laukka kertoo liiton nettisivuilla.

Suomen joukkue valmistautuu parhaillaan kohtaamaan Skotlannin tiistaina EM-karsintaottelussa Helsingissä.

Football news:

Mahrez on Burnley's hat-trick: the Third goal is the best - I don't often score with my head. But city's victory is more important
Mourinho against Chelsea is always powerful. How will it be this time?
Real Madrid is the leader in students in the top-5 leagues. Spain generally dominates, and the supplier from Germany is only Stuttgart
Thomas Muller: What do they say, you need to prove yourself on a windy evening in Stoke? Stuttgart is not Stoke, but their team is good
Atletico won the sixth consecutive game in La Liga, a winless streak - 25 games
Jordan Henderson: I would prefer to play without VAR. All the time we talk about individual episodes, not about football
Antonio Conte: People can't wait to vent their negativity on Inter. We must close ourselves off from those who want to throw mud at us or something worse