Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Jari Saario tilittää rajusta draamasta – ”Jossain vaiheessa hämärtyi”

Jari Saario pääsi Antigualle yli kahden kuukauden soutamisen jälkeen.

Jari Saario pääsi Antigualle yli kahden kuukauden soutamisen jälkeen. Kuva:  Jari Saario

Palomies Jari Saario pääsi hurjan soutu-urakkansa maaliin, kun hän saapui Antigualle tiistaiaamuna Suomen aikaa.

Saario, 51, sai maata jalkojensa alle ensimmäisen kerran yli kahteen kuukauteen soudettuaan Atlantin noin 5 350 kilometrin matkan.

Gran Canarialta 23. tammikuuta alkanut urakka sai dramaattisen lopun. Saario oli soutanut liian alas suhteessa Antiguan saareen, ja hän joutui antamaan kaikkensa päästäkseen perille.

Saario kertoi tanskalaisen valmentajansa Lasse Hansenin kanssa maanantaina käymästään keskustelusta. 10 metriä sekunnissa puhaltavat vastatuulet olisivat jatkuneet vielä kolme päivää, joten odottaminen veisi Saariota liian kauas määränpäästä.

– Lasse sanoi, että on pakko soutaa, ei ole mitään muuta vaihtoehtoa, Saario kertoo.

Saario oli neljän edellisen vuorokauden aikana nukkunut yhteensä vain muutaman tunnin, mutta lepääminen ei tullut kysymykseen.

– Lasse sanoi, että ”sä tulet selviytymään’” Sitten hän vain lopetti puhelun.

Hansen oli lopulta oikeassa, mutta Saario sai puskea itsensä äärirajoille. Gps-seuranta lakkasi toimimasta hieman ennen Falmouthin satamaan pääsyä, eikä Saariolla ole tarkkaa käsitystä viimeisen rypistyksen kestosta.

– Kiskoin vain menemään. Jossain vaiheessa hämärtyi, en muista mitään. Olen vain vetänyt ja vetänyt.

– Lopulta pääsin tänne, jäin hetkeksi sataman ulkopuolelle ja soitin perheelle, että selviydyin.

Hansen oli soittanut satamaan, ja kolme henkilöä oli ottamassa Saariota vastaan satamassa. Heikkokuntoiselle miehelle oltiin soittamassa lääkärihelikopteria, mutta siitä Saario kieltäytyi.

Jari Saario sai hotellissa ruokaa ja pääsi nukkumaan.

Saario vietiin hotelliin, jossa mies sai ruokaa ja pääsi nukkumaan. Aamulla hän suuntasi satamaan hoitamaan veneen paperitöitä.

– Yksi kuusikymppinen satamakapteeni sanoi, ettei ole mahdollista, että selvisit tuolta yli tuossa kunnossa. Sanoi, että pitää olla ihan järjetön määrä voimaa. Oli hänen mukaansa epäinhimillinen suoritus tuossa kelissä tuolla veneellä.

Saarion vene on Falmouthin satamassa, ja Saario suunnitteli jo veneen pesua. Sen jälkeen vene pakataan ja lähetetään Lontooseen, jossa sen sähköviat korjataan.

Sen jälkeen vene viedään New Yorkiin, josta Saarion on tarkoitus kesäkuussa lähteä kohti Lontoota.

Falmouthin satamassa Saarion vene erottuu joukosta.

– Siinä on hirmuisia miljoonajahteja vieressä, ja jengiä tuli juttelemaan niistä veneistä. Josko löytyisi pääyhteistyökumppani...

Falmouthin satamasta löytyy komeita veneitä. Kuva:  Jari Saario

– Kadulla joku kauppias yritti myydä t-paitaa ja kysyi, olenko se soutuveneen kanssa tullut. Kylillä minut tiedetään jo, tämä on niin pieni paikka.

Tiistaina Saariolla oli seuraavaksi ohjelmassa pitkään odottamansa hetki. Yli kahden kuukauden ajan hän on syönyt kuivamuonaa, mutta nyt odotti palkinto.

– Pitsa tai pihvi ja italialainen punaviini.