Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Jasper Pääkkönen avaa kiistellyn hotelli­hankkeensa taustoja – näkee Lapilla kaksi vaihto­ehtoa

Ilta-Sanomat kertoi tiistaina Jasper Pääkkösen Inarijärven rannalle kaavaileman hotellihankkeen kohtaamasta kiivasta vastustuksesta.

Jasper Pääkkönen ja Korpi Capital kaavailevat luksushotellia Inarijäven rannalle Nanguniemen kärkeen. Kuva:  Pete Aarre-Ahtio / IS, MIKKO STIG / LEHTIKUVA

Suomen kolmanneksi suurimman järven Inarijärven rannoista käydään nyt kovaa kamppailua.

Vastakkain ovat alueen koskemattomuuden puolesta liputtavat luonnonsuojelijat ja kaksi luksushotellihanketta. Toista vetää it-miljonääri Veikko Lesonen ja toista näyttelijä Jasper Pääkkönen.

Pääkkösen jo vuosia sitten käynnistynyt hotellihanke nousi tiistaina esiin Ilta-Sanomien kerrottua paikallisten luonnonsuojelijoiden hanketta kohtaan esittämästä kritiikistä.

Hotellihankkeen vastustus kumpuaa etenkin vaativista panostuksista infrastruktuuriin – Ivalon keskustasta on tulevan hotellin paikalle Nanguniemen kärkeen 27 kilometriä. Siitä viimeiset 18 kilometriä täytyy kulkea kapeaa päällystämätöntä metsätietä.

Lue lisää: ”Hirmuinen” mies yrittää estää Jasper Pääkkösen hotellihankkeen – ”Täyttä hulluutta!”

– Se on melkein sama, onko turisti Ivalossa vai Inarijärven rannalla. Se on yhtä eksoottista. Tänne pitäisi kaikki rakentaa sähkölinjoista lähtien ja tie parantaa, Inarin luonnonystävien puheenjohtaja Ilkka Roininen, 70, sanoo Ilta-Sanomien jutussa.

Inarin kunta on jo hyväksynyt kaavamuutoksen, joka mahdollistaa Pääkkösen hotellihankkeen toteutumisen. Nyt odotellaan enää, ottaako korkein hallinto-oikeus käsiteltäväkseen viimeiset valitukset.

Kun valituspolku olisi käyty loppuun, astuisi Pääkkösen ja tämän kumppanin Korpi Capitalin vuokrasopimus voimaan Metsähallituksen kanssa.

Jutun herättämän huomion siivittämänä Pääkkönen kommentoi hotellihanketta Facebookissa päivä sitten julkaisemassaan kirjoituksessa. Siinä hän kertoo näkemyksensä, jonka mukaan Lapilla on taloudellisesta näkökulmasta kaksi realistista tulevaisuutta: kaivosteollisuuden Lappi ja luontomatkailijoiden Lappi.

– Voi myös kysyä, tulisiko nykypäivänä suvaita matkailua lainkaan. Onko Lappiin ulkomailta saapuminen ympäristön kannalta kestävää. Mutta palaan edelliseen ajatukseen Lapin tulevaisuudesta: jos matkailua ei ole, alueen elinvoimaisena pysyminen on vaarassa, ja realistisin tulevaisuus rakentuu kaivosteollisuuden varaan.

Jasper Pääkkönen ja Korpi Capital Oy aikovat rakennuttaa korkean luokan hotellin Inarin Nanguniemeen. Inarijärveen rajoittuva maa-alueella sijaitsee nyt venesatama. Hanke on saanut kunnassa vastustusta, mutta on siitä huolimatta saanut rakennusluvan. Rakennusluvan mukainen rakennusalue. Kuva: Pete Aarre-Ahtio Kuva:  Pete Aarre-Ahtio / IS

Pääkkösen mukaan Lapin matkailua on monelta osin kehitetty väärin, massaturismin ehdoilla. Ulkomaisia matkailijoita viehättää Lapissa nimenomaan puhdas ja hyvinvoiva luonto ja suomalaisten tulisi pyrkiä houkuttelemaan turistien premium-osastoa.

– Me suomalaiset olemme välillä kovin sokeita omille vahvuuksillemme: meille hyvin arkiset asiat kuten hiljaisessa metsässä kävely, nuotiolla keitetyt nokipannukahvit ja marjastus ja sienestys ovat monelle ulkomaalaiselle valtavan suuri ja ikimuistoinen elämys. Jos (ja kun) Lappiin rakennetaan lisää majoituskapasiteettia, soisin näiden elämysten nousevan tarjottujen palveluiden keskiöön.

Päivä Facebook-julkaisunsa jälkeen Pääkkönen sai Lapin kauppakamarilta kutsun tulla vierailulle Lappiin tutustumaan alueen elinkeinoihin.

Näyttelijä kertoo Facebookissa pyytäneensä päästä tutustumaan Hannukaisen kaivoshankkeeseen, sillä se kiinnostaa häntä vieressä sijaitsevan Äkäsjoen vesistön ja sen myötä Tornionjoen vuoksi. Lisäksi Pääkkönen toivoi pääsevänsä tutustumaan Suurkuusikon purkuputkeen ja syanidialtaaseen sekä Kevitsaan ja sen päästöihin, sekä myös Kemijoki Oy:n voimalaitoksiin.

Hieman myöhemmin Pääkkönen kertoi ottavansa kutsun ilomielin vastaan ja pääsevänsä tutustumaan toivomiinsa kohteisiin.