Teknokraatti luottaa vain asiantuntijuuteensa ja populisti tietää mielestään, mitä kansa haluaa. Molemmat ovat sitä mieltä, että puoluepolitiikka on syvältä.
Johanna VuorelmaPolitiikan tutkija
Viime vuosien poliittista kehitystä Euroopassa kuvataan usein populismin ja asiantuntijavallan eli teknokratian välisenä kamppailuna. Populistisen politiikan ytimessä on idea, että yhteiskunnassa vallitsee eliitin ja kansan välinen kahtiajako, jossa eliitti edustaa kansasta etääntynyttä kapeaa valtakeskittymää. Populistien pyrkimyksenä on palauttaa valta takaisin kansalle.
Teknokraattinen politiikkaihanne taas korostaa asiantuntijoiden tärkeää roolia päätöksenteossa ja pyrkii vahvistamaan asiantuntijavaltaa politiikassa. Teknokratian keskeisenä ideana on, että poliittisten päätösten pitää aina perustua asiantuntijuuteen eikä niihin pidä sotkea mukaan poliittisia intressejä.
Niin populismissa kuin teknokratiassa valtaa halutaan siirtää edustuksellisen demokratian ulkopuolelle.
Mutta toisin kuin usein ajatellaan, populismi ja teknokratia eivät ole pelkästään toistensa vastakohtia, vaan ne myös jakavat (siirryt toiseen palveluun) yhteisen käsityksen (siirryt toiseen palveluun) politiikasta. Molemmissa ajatellaan, että vakiintunut puoluepolitiikka toimii huonosti.
Eurooppalainen parlamentarismi ja edustuksellinen demokratia nojaavat vahvasti puoluejärjestelmään. Se kanavoi kansalaisten intressejä poliittiseen päätöksentekoon. Puolueiden voimasuhteet, pyrkimykset ja toimintatavat vaihtelevat vaaleista ja maasta toiseen, mutta perusajatus puoluepolitiikasta on vankkaa tekoa: parlamentaarinen demokratia toimii puolueiden kautta.
Miten populismi ja teknokratia sitten haastavat puoluepolitiikkaa edustuksellisen demokratian toteuttajana?
Populistinen politiikka perustuu pyrkimykseen asettua puoluepolitiikalle tyypillisten ideologisten kiistojen ulkopuolelle. Populistit haluavat ilmentää kansan aitoa tahtoa.
Populismissa luvataan edustaa kansan autenttisia intressejä, joita ”ideologioiden sokaisema” ja omia etujaan ajava puoluepolitiikka ei tunnista. Vakiintuneiden puolueiden väitetään vain teeskentelevän, että ne ovat kansan asialla.
Teknokraattisessa politiikkapuheessa puoluepolitiikka näyttäytyy samalla tavoin ideologioiden sotkemana pelikenttänä, johon kaivataan teknokratian tuomaa järkeä. Myös teknokratia esitetään aatteista vapaana ihanteena, joka tuottaa parhaita mahdollisia päätöksiä.
Äärimmilleen vietynä teknokraattinen ihanne tekee edustuksellisen demokratian kokonaan tarpeettomaksi: jos asiantuntijoilla kerran on tarjota parhaat ratkaisut yhteiskunnallisiin kysymyksiin, mihin tarvitaan enää vaaleilla valittuja poliitikkoja?
Niin populismissa kuin teknokratiassa valtaa halutaan siis siirtää edustuksellisen demokratian ulkopuolelle. Mitenkä tämä mahtaa toimia käytännössä?
Lupaus ideologioista vapaasta järkipolitiikasta on houkutteleva, mutta politiikkaa ei voi puhdistaa aatteista.
Käytännön esimerkit eivät anna kovin ruusuista kuvaa. 2000-luvun lopussa alkaneen talouskriisin teknokraattisia ratkaisuja, joita määrittivät ankarat säästötoimet, on kritisoitu laajasti (siirryt toiseen palveluun) niiden aiheuttamista poliittisista, taloudellisista ja sosiaalisista seurauksista (siirryt toiseen palveluun).
Niin ikään Yhdysvaltojen entisen presidentin Donald Trumpin populistinen politiikka, jossa luvattiin palauttaa valta takaisin kansalle, aiheutti laajaa poliittista epävakautta (siirryt toiseen palveluun) ja heikensi monien kansalaisten turvallisuutta (siirryt toiseen palveluun). Väkivaltainen hyökkäys Yhdysvaltojen kongressitaloon teki näkyväksi, millaisia vaikutuksia populistisella puheella vallan palauttamisesta eliitiltä kansalle voi olla.
Lupaus ideologioista vapaasta järkipolitiikasta on houkutteleva ajatus monelle, mutta poliittista päätöksentekoa ei ole mahdollista puhdistaa ideologisista intresseistä. Yhteiskunnassa vaikuttavat erilaiset poliittiset intohimot ovat demokratian ytimessä.
Edustuksellisen demokratian tehtävänä on tunnistaa eri ryhmien edustamat intressit ja neuvotella niiden välillä.
Hyvin toimiva puoluepolitiikka tekee ideologiset erot näkyviksi eikä pyri esittämään omia ratkaisujaan ei-poliittisina vaihtoehtoina. Aina kun politiikkavaihtoehto esitellään puhtaan rationaalisena ratkaisuna yhteiskunnalliseen ongelmaan, hälytyskellojen on syytä soida.
Johanna Vuorelma
Kirjoittaja on politiikan tutkija, jonka mielestä puoluepolitiikka on heikkouksistaan huolimatta toimivin tapa toteuttaa edustuksellista demokratiaa.
Kolumnista voi keskustella 3.12. klo 23.00 saakka.
