Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Julkisuudesta vetäytynyt Miss Suomi Nina Björnström-Lehtonen elää parantumattoman sairauden kanssa – kertoo nyt elämänsä kipeimmästä päätöksestä

Kuva:  Pete Aarre-Ahtio / IS, Heikki Saukkomaa / Lehtikuva, Jaanis Kerkis

Vuoden 1988 Miss Suomi Nina Björnström-Lehtonen on joutunut opettelemaan elämään sairautensa kanssa, jonka vuoksi hän joutui jäämään eläkkeelle nelikymppisenä. Nyt uudet tuulet puhaltavat, kun merenrannalle rakentuu hulppea unelmakoti.

Porvoolaisen Nina Björnström-Lehtosen elämä on heittänyt kärrynpyörän jos toisenkin.

Moni muistaa hänet vuoden 1988 Miss Suomena, minkä jälkeen hänet on voinut bongata sinivalkoisilla siivillä lentoemäntänä. Parrasvaloista hän kuitenkin vetäytyi jo pian missivuotensa jälkeen.

– Tein tietoisen päätöksen poistua julkisuudesta. Koin, ettei minulla ollut enää mitään annettavaa, Björnström-Lehtonen, 56, kertoo nyt.

12 vuotta sitten kaikki oli toisin. Hän nautti unelmatyöstään lentoemäntänä, ja kotona arki Tomi-puolison ja parin kahden kouluikäisen lapsen kanssa hymyilytti.

Elämä oli mallillaan, vaikka hän kantoi harvinaista diagnoosia, trakeobronkomalasiaa. Kyseessä on perinnöllinen keuhkosairaus, jossa keuhkot painuvat kasaan rustokudoksen puuttumisen vuoksi. Hänellä oli myös diagnosoitu hypogammaglobulinemia, joka altistaa bakteeri-infektioille.

– Sairauden puhkeaminen muutti elämäni. Sittemmin elämääni ovat värittäneet sairaalajaksot ja jouduin tekemään elämäni kipeimmän päätöksen. Se tarkoitti, että jouduin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle jo reilu nelikymppisenä, hän pohjustaa.

– Se oli ehdottomasti elämäni synkintä aikaa. Elämä ei mennyt kuin suunnittelin.

Nina Björnström-Lehtonen on pysynyt positiivisena vaikeidenkin aikojen keskellä. Kuva:  Pete Aarre-Ahtio / IS

Vuoden 1988 missikilpailuun Björnström-Lehtonen päätyi sattumalta, kun ollessaan töissä hotellissa ulkomailla tuli vastaan missiorganisaation edustajia, jotka kosiskelivat, suorastaan vaativat häntä osallistumaan kilpailuun.

Hän sai kirkkaimman kruunun kutreillensa ja lukuisat silmäparit niskaansa. Björnström-Lehtonen muistelee nauttineensa misseydestä, mutta julkisuus toi varjopuolensa. Tuohon aikaan faniposti tipahti Instagramin inboxin sijaan postiluukkuun.

– Sain fanikirjeitä, mutta joukossa oli myös ei niin imartelevia posteja, entinen Miss Suomi kertoo.

– Uskon kuitenkin, että tämän päivän julkkiksilla on rankempaa. Julkisuus tuo aina kääntöpuolensa. Kun avaat kotioven, olet vapaata riistaa. On ollut vapauttaa, kun ei tarvitse miettiä sellaisia asioita tai sitä, miltä näyttää kun lähtee ulos, hän ruotii.

Oman missivuotensa jälkeen Björnström-Lehtonen toimi muun muassa kisan tuomarina sekä managerina. Tätä nykyä hän seuraa kisoja kotisohvaltaan.

Björnström-Lehtonen sai Miss Suomi -kuurun vuonna 1988. Kuva:  Heikki Saukkomaa / Lehtikuva

Björnström-Lehtonen sanoo yhä arvostavansa Miss Suomi -kilpailua ja ihmettelee kauneuskilpailuihin kohdistettua kritiikkiä. –Miss Suomi on vanha instituutio, jolla on pitkät perinteet. En ymmärrä, miksi se pitäisi kaataa, kun vertaa nykypäivän somemaailmaan ja tosi-tv-kenttään, missikilpailu on kevyemmästä päästä. Mielestäni se on kilpailu paikallaan. Kuva:  Jaanis Kerkis

Björnström-Lehtonen työskenteli lentoemäntänä yli 20 vuotta. Sitten koittivat painajaismaiset ajat sairauden kanssa.

Björnström-Lehtonen joutui keuhkokuumekierteeseen, jonka takia hän oli sairaalahoidossa vuoden sisällä kuudesti. Häneltä jouduttiin lopulta leikkaamaan oikean keuhkon keskilohko pois.

Toipuminen koetteli sisua, mutta vaikein elämänvaihe oli vasta edessä.

Björnström-Lehtonen tajusi, että hän oli viettänyt vuodessa enemmän päiviä sairasvuoteella kuin töissä. Ei ollut enää oljenkorsia. Hän irtisanoutui oman terveytensä takia ja jäi eläkkeelle.

– Ei ollut helppoa luopua unelmatyöstä. Varsinkin ensimmäiset vuodet sen jälkeen olivat synkkiä aikoja. Se on ollut asia, jota on todella pitänyt työstää, Björnström-Lehtonen kuvailee.

– Jos saisin valita, olisin ehdottomasti vielä työelämässä.

Björnström-Lehtonen rakasti lentoemännän työtä. Kuva:  Timo Hämäläinen

Vaaleanpunaiset sävyt värittivät Björnström-Lehtonen elämää 27 vuotta sitten, kun hän tapasi puolisonsa Tomi Lehtosen. Ystävä oli järjestänyt sokkoteffit, joiden aikana syttynyt kipinä on kantanut tähän päivään asti.

– Menimme jo vuoden sisällä ensitreffeistä naimisiin. Sanoisin, että pitkän liittomme kulmakivi on ollut rakkaus ja intohimo toista kohtaan sekä samanlaiset elämänarvot. Olemme hitsautuneita yhteen, Björnström-Lehtonen kuvaa.

Kuva parin häistä. Kuva:  PAUL WILLIAMS

Pariskunnalla on kaksi yhteistä lasta, 20-vuotias Nia ja 17-vuotias Noel. Perhe on ollut Björnström-Lehtosen tukena sairauden koetellessa voimia. Lapset ovat tottuneet siihen, että ensimmäisenä kotiin tultaessa pestään kädet.

– Lasten ollessa päiväkoti-ikäisiä kotiin kantautui paljon pöpöjä, ja minähän imen kaikki bakteerit itseeni. Silloin sairaalareissut olivat tutumpia. Tällä hetkellä vointi on ollut hyvä, enkä ole muutamaan vuoteen tarvinnut sairaalahoitoa, hän kiittelee.

Pahimpana korona-aikana perhe joutui eristäytymään totaalisesti.

– Olimme hyvin tiiviisti kotipiirissä. Olihan se rankkaa aikaa koko perheelle, mutta hyvin selvisimme, hän kertoo.

– Se oli myös opettavainen kokemus, sillä opin tiedostamaan paremmin vaaran paikat. Pyrin välttämättään sellaisia tilanteita, joissa on suuri riski saada bakteereita. Koronahan ei ole kadonnut minnekään, joten varovainen on edelleen oltava.

Björnström-Lehtonen käy joka toinen viikko sairaalassa tiputuksessa, jossa hänelle annetaan suonensisäisesti biologista lääkettä. Vaikka sairaus on hallinnassa lääkityksen avulla, tietää hän sen, että yksi paha keuhkokuume voi olla kohtalokas.

– Olen kuitenkin elänyt sairauden kanssa jo 27 vuotta, joten en koe eläväni poikkeuksellista elämää. En tiedä, millaista elämä olisi ilman tätä sairautta. Se on osa minun sekä perheeni arkea.

– Elän vahvasti tässä päivässä ja olen kiitollinen huomisesta. Elämää ei voi elää pelkäämällä, hän korostaa.

Pari on ollut yhdessä jo lähes 30 vuotta. Kuva:  Pete Aarre-Ahtio / IS

Perheessä puhaltavat nyt uudet tuulet. Pariskunta nimittäin rakentaa unelmiensa taloa toiselle paikkakunnalle Loviisaan.

Kyseessä ei ole mikä tahansa taloprojekti, vaan asuntomessukohde Loviisan Kuningattarenrantaan. Villa Havet -nimeä kantava moderni kivitalo valmistuu ensi vuoden toukokuuhun mennessä.

– Olemme aina halunneet asua veden äärellä. Nyt meillä yhdistyy mökkiasuminen ja omakotitalo, joten tämä on aivan täydellinen paketti meille, Björnström-Lehtonen kuvailee.

– Toki minua mietitytti miten tällainen iso taloprojekti sujuu, kun ei me aivan nuoria olla. Mutta toisaalta kokemusta rakentamisesta meille on jo kertynyt edellisen rakennusprojektin myötä.

Asuntomessukohteen valitseminen tapahtui sattumalta, kun Tomi selasi aamulla paikallislehtiä ja törmäsi tontti-ilmoitukseen. Lehdessä oli kuvia alueesta, ja päätös oli sillä selvä.

– Tuli voimakas tunne, että tuonne on pakko päästä. Siinä on kaikki mitä voimme toivoa: merenranta, kävelymatka palveluihin ja koti keskustan laidalla, Tomi Lehtonen kertoo.

– Totta kai pieni haikeus liittyy kotipaikkakunnalta muuttamiseen, mutta ei Loviisa ole kaukana, Nina jatkaa.

Uudesta kodista avautuu huikeat näkymät. Kuva:  Pete Aarre-Ahtio / IS

Pariskunnan taloprojektin etenemistä seuraa peräti yli 800 ihmistä Villa Havet -nimisellä Instagram-tilillä.

Pariskunnan mukaan projekti on sujunut mallikkaasti, vaikka sodasta seurasi hintojenkorotuksia ja joihinkin toimituksiin tuli viivästyksiä.

– Kaikki on mennyt todella hyvin. Meillä on myös toimiva työnjako, Tomi johtaa projektia ja minä vastaan yhdessä sisustussuunnittelija Minttu Airaksinen-Mäkysen kanssa sisustuksesta ja visuaalisesta puolesta, Nina kertoo.

Perhe pääsee muuttamaan ensi kesänä unelmiensa kotiin. Kuva:  Pete Aarre-Ahtio / IS

Vaikka Björnström-Lehtonen luopui päivätyöstään, ei aika ole käynyt pitkäksi. Björnström-Lehtonen on toiminut jo vuosikymmeniä koirakasvattajana ja kiertänyt koiranäyttelyissä.

– Koiranäyttelyt ovat suuri intohimoni, ja koirien kasvattaminen on minulle elämäntapa, hän kertoo arjestaan.

Koirat ovat olleet aina lähellä Nina Björnström-Lehtosen sydäntä. Kuva:  Pentti Nissinen

Aikaa on viime kuukausina vierähtänyt myös talotyömaan siivouksessa.

– Tämä taloprojekti on varmasti yksi meidän isoimmista kokemuksistamme tällä iällä. Nyt on hyvin innostunut ja luottavainen olo tulevan suhteen. Päällimmäisenä mielessä on kiitollisuus, Björnström-Lehtonen summaa.

Nina Björnström-Lehtosen hiukset: Kiara’s hiusstudio / Niina Aaltonen

Instagram: Villa_havet