Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Jyrki Katainen on nimitetty Nordean yhteiskuntasuhdejohtajaksi

Katainen aloittaa Nordeassa 1. lokakuuta, tiedotteessa kerrotaan.

Katainen työskenteli vuosina 2014–2019 Euroopan komission työllisyydestä, kasvusta, investoinneista ja kilpailukyvystä vastaavana varapuheenjohtajana. Vuosina 2011–2014 hän toimi Suomen pääministerinä ja sitä ennen vuosina 2007–2011 valtiovarainministerinä.

Katainen on tällä hetkellä Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran yliasiamies. Katainen jättää tehtävänsä Sitran johdossa kesällä.

”Odotan mielenkiinnolla siirtymistä Nordeaan ja mahdollisuutta jatkaa työskentelyä tärkeimpien yhteiskuntiimme vaikuttavien trendien ja kehityssuuntien parissa. Nordea on Pohjoismaiden johtava pankki, joka auttaa asiakkaitaan ja pohjoismaisia yhteiskuntia siirtymään kohti kestävämpää tulevaisuutta”, Katainen sanoo tiedotteessa.

”Pankit ovat myös nopeasti kiihtyvän digitalisaation edelläkävijöitä ja datatalouden kehittäjiä. Odotan innolla yhteistyötä päättäjien ja Nordean sidosryhmien kanssa näissä tärkeissä asioissa sekä Pohjoismaiden että EU:n tasolla.”