Finland

Kaikki naapurimaakunnat kehottavat välttämään matkustamista Uudellemaalle – myös Pirkanmaa antanee suosituksen

Kaikki naapurimaakunnat kehottavat välttämään matkustamista Uudellemaalle – myös Pirkanmaa antanee suosituksen

Kanta-Hämeessä uusi matkustussuositus on voimassa loppiaisen yli. ”Kyllä leviämisvaiheen ohje on sellainen, ettei joulu sitä muuta.”

Matkustajia Helsingin rautatieasemalla 1. lokakuuta.­

Uudenmaan naapurimaakunnissa kehotetaan nyt välttämään tarpeetonta matkustamista Uudellemaalle koronatilanteen vuoksi.

Pisimmälle suosituksissa on toistaiseksi mennyt Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri, joka on päättänyt suositella alueen asukkaita välttämään tarpeetonta matkustamista kaikille koronaepidemian leviämisvaiheessa oleville alueille tai alueilta.

Kanta-Hämeen suositus on voimassa 7. tammikuuta saakka. Asiasta on tarkoitus tiedottaa kuuden muun suosituksen ohella perjantaina, kertoo piirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä STT:lle.

Suositus tulee virallisesti voimaan 30. marraskuuta, mutta sitä voi Järvelän mukaan käytännössä alkaa noudattaa välittömästi.

– Kyllä leviämisvaiheen ohje on sellainen, ettei joulu sitä muuta. Jos leviämisvaiheen alueelta lähdetään esimerkiksi perustason alueelle, on olemassa merkittävä riski, että tartunnat lisääntyvät, Järvelä sanoo.

Kanta-Häme on kolmiportaisen epidemia-asteikon keskimmäisellä portaalla eli kiihtymisvaiheessa. Järvelän mukaan sillä on kuitenkin ”välitön uhka siirtyä leviämisvaiheeseen”.

Myös Päijät-Häme leviämisvaiheessa

Aiemmin tänään Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri suositteli välttämään tarpeetonta matkustamista Uudellemaalle, joka on epidemian leviämisvaiheessa.

Varsinais-Suomi itse on epidemian kiihtymisvaiheessa. Alueella on kuitenkin paikallisen sairaanhoitopiirin mukaan suuri riski koronatilanteen pahenemisesta.

– Olemme yhteisellä asialla ja siksi tiukennamme suosituksia nyt viipymättä, jotta epidemia ei lehahtaisi entistä pahemmaksi, Varsinais-Suomen koronapandemiaryhmää johtava Mikko Pietilä sanoi tiedotteessa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (Hus) totesi keskiviikkona koko Uudenmaan siirtyneen epidemian jaottelussa vakavimpaan vaiheeseen eli leviämisvaiheeseen. Pääkaupunkiseutu oli tehnyt osaltaan saman toteamuksen viime viikolla.

Uudenmaan ohella Päijät-Häme totesi keskiviikkona olevansa tällä hetkellä epidemian leviämisvaiheessa. Osana muita suosituksia alueen asukkaita kehotettiin kiinnittämään huomiota matkustamiseen.

– Yhtymä kehottaa noudattamaan erityistä varovaisuutta, jos on välttämätöntä matkustaa muille epidemian kiihtymis- tai leviämisvaiheen alueille, kuten pääkaupunkiseudulle, yhtymän tiedotteessa kirjoitettiin.

Pirkanmaa antanee oman suosituksensa ensi viikolla

Uudenmaan epidemiatilannetta on tarkkailtu myös muissa alueen läheisissä maakunnissa.

Pirkanmaan alueellista pandemiaohjausryhmää johtava Juhani Sand kertoo STT:lle, että pirkanmaalaisille annetaan todennäköisesti Varsinais-Suomen linjausta vastaava suositus ensi viikolla.

Sand huomauttaa, että Pirkanmaalla suositettiin välttämään matkustamista jo aiemmin Vaasan seudulle, jolloin kyseinen sairaanhoitopiiri ajautui leviämisvaiheeseen. Suositus purettiin Vaasan epidemiatilanteen parantuessa.

Uudenmaan osalta asia nousee Sandin mukaan esille ensi tiistaina pidettävän pandemiaohjausryhmän kokouksessa. Ryhmä kokoustaa lähtökohtaisesti kerran viikossa.

– Tätä vastaavaa keskustelua ehdittiin käydä ryhmässä tiistaina, mutta emme vielä tätä suositusta virallisesti antaneet, Sand sanoo.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on kolmiportaisen epidemia-asteikon keskimmäisellä portaalla eli kiihtymisvaiheessa. Samassa vaiheessa oleva Kymenlaakso harkitsee myös viikoittain tarvittavia suosituksia, kertoo alueen koronaryhmää johtava Marja-Liisa Mäntymaa STT:lle.

– Viestinnässä on tuotu esille, että Uudenmaan ja pääkaupunkiseudun tilanne on hankalampi kuin meillä Kymenlaaksossa ja kehotettu erityistä käyttämään erityistä harkintaa, onko tarpeellista käydä Helsingissä ja Uudellamaalla, johtajaylilääkäri Mäntymaa sanoo.

Football news:

Chelsea will announce Tuchel's appointment today. He will lead the team in the game against Wolves tomorrow
Tottenham's Cup rival is coached by a rock star. Invited Mourinho to play the tambourine in his group, loves The Doors and prefers Jagger Messi
Puyol presented Barca's form for the match against Real Madrid. It combines the colors of the club and the flag of Catalonia
Barca has the highest revenue in the 2019/20 season - 715.1 million euros. Real Madrid, Bayern Munich, Manchester United and Liverpool are in the top 5 (Deloitte)
Van de Beek has no intention of leaving Manchester United. Solskjaer believes in the midfielder and will give him a chance
Lampard couldn't say goodbye to the Chelsea players. The Czech briefly informed them of his resignation before training
Every time Messi doesn't play, Barcelona wins. Ex-Argentina goalkeeper Gatti about Leo