Finland

Kartierin pitkä kuiva kausi päättyi – ”Olen helpottunut, että ori teki näin hyvän juoksun”

Heikki Mikkosen tallin suomenhevostähti Kartier kulki viime talvena niin hienosti, että taustavoimat haaveilivat jopa kesän kuninkuuskilpailusta. Ori kuitenkin loukkasi jalkaansa maaliskuussa kilpailutilanteessa ja suunnitelmat vaihtuivat kuntoutusjaksoon.

Kartier palasi radoille elokuussa. Hevonen ehti kilpailla kolmesti, kunnes siihen iski virustauti ja taas oli pidettävä taukoa kilpailemisesta.

Lauantaina Rovaniemellä Kartier palasi voittojen tielle 10 kuukauden kuivan kauden jälkeen. Mikkonen ohjasti takamatkalta startanneen orin valppaasti keulapaikalle 1,5 kierrosta ennen maalia ja hevonen hoiti loput ylivoimatyyliin.

– Tällainen kunnon talvirata sopii hevoselle erinomaisesti, kun etujaloissa on muutenkin aina hokkikengät. Saatiin ajella välikilometri rauhassa ja lopussa Kartier irtosi helposti muista. Olen helpottunut, että ori teki näin hyvän juoksun.

Mikkosen mukaan Kartierin vammahistoria on jo sitä luokkaa, ettei hevosta raaski valmistella kaikkiin kilpailuihin terävimmän kaavan mukaan. Vajaan kahden viikon takainen taukostartti avasi paikat ja sen ansiosta Kartier oli valmis T75-voittoon lauantaina.

[video]

[/video]

Suomenhevosten avoimessa lähdössä Koskelan Akseli vei odotetusti joukkoa. Talviratojen spesialisti viihtyy keulapaikalla ja piti siitä vastustajat nuhteessa.

Antti Teivaisen ohjiinsa saanut Koveri haastoi selvästi parhaiten. Muut jäivät 21-vauhtisessa lopetuksessa kauas.

– Kärkiporukassa juokseminen on Akselin bravuuri. Koveri antoi hienon vastuksen ja kaikki oli pelissä lopussa, ohjastaja-valmentaja Jukka-Pekka Kauhanen sanoi.

Lämminveristen suurin palkinto jaettiin lämminveristen avoimessa kilvassa. Sitä vei alusta loppuun 11-vuotias veteraani Regent Zet. Janita Luttusen valmentamaa ruunaa ohjasti Olli Koivunen.

Regent Zetiä haastoi parhaiten toinen kokenut konkari, 9-vuotias Top Of The World. Vauhti kiihtyi lopussa 1.12-lukemiin.

– Hevonen rauhoittui tosi hyvin keulapaikalle. Ihan kahdella sormella sai ajaa. Oli etukäteenkin suunnitelmana ajaa keulasta, jos se vain pystytään puolustamaan, Koivunen kommentoi.

Tapio Perttunen oli yksi harvoista Etelä-Suomesta Rovaniemelle kalustoaan kuskanneista valmentajista. Tallin kaksikosta No Limit Star ravasi odotetun voiton keulapaikalta ja Frankenstein Am säesti nelostilalla kovemmassa sarjassa.

– Hevonen oli tänään tosi rauhallinen, jopa vähän liiankin rauhallinen ja jarrutteli hieman keulassa korvat pystyssä, Perttunen sanoi No Limit Starista.

Tamma on palannut menestyjäksi jalkaoperaatioiden ja pitkän kilpailutauon jälkeen.

– Tällä on aina ollut hyvät lahjat, joten on jaksettu yrittää.

Rovaniemen ajajaliigan monivuotinen menestyjä Mauri Jaara ajoi T75-voiton oman tallin Rue De Roilla. Ohjastaja-valmentaja vältti alun pussituksen ja luotsasi suojattinsa johtavan rinnalle puolimatkassa.

– Hevonen lähti yllättävän hyvin liikkeelle ja teki hyvän juoksun. Lämmittelyajo jäi vähän vajaaksi kun ruunalta lähti kenkä, mutta siitä ei ollut tänään haittaa.

Keulajuoksulla leivottiin T75-voittaja myös Enge Barackista. Matti Nisonen on saanut hyvän startin Einari Vidgrén oy:n hevosten ohjastajana ja valmentajana.

Petteri Joki oli ravi-illan ohjastajanimiä. Hän ajoi T75-rivin suurimman yllätyksen Electric Eye Amilla ja voitti lisäksi Arctic Challenge -ohjastajaottelun.

Oikea T75-rivi

T75-1: 1 Rue De Roi

T75-2: 7 Kartier

T75-3: 1 No Limit Star

T75-4: 4 Koskelan Akseli

T75-5: 6 Electric Eye Am

T75-6: 4 Enge Barack

T75-7: 1 Regent Zet

Seitsemän oikein tuloksille: 14320,13 euroa

Kuusi oikein: 97,58 e

Viisi oikein: 7,67 e


Football news:

West Ham have offered 33 million euros for En-Nasiriyah. Sevilla refused
Gattuso on 1:3 with Verona: You can't play like this if Napoli want to return to the Champions League
Sobolev on Tedesco in Spartak: Perhaps we will finish the season well, and he will want to stay
Liverpool are close to the transfer of England U16 striker Gordon for 1+ million pounds
Simeone on the leadership of Atletico in La Liga: We only think about the next opponent
The former defender of Inter, Schelotto has moved to Argentinian racing
Kramaric scored the 74th goal in the Bundesliga, breaking Olic's record among Croats