Sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila totesi torstaina tiedotustilaisuudessa, että ministeriö on lähettänyt ohjauskirjeitä alueiden viranomaisille.

Varhilan mukaan uusissa ohjeissa mainitaan, että kauppakeskusten julkisten oleskelutilojen sulkemista suositellaan. Sulkeminen tapahtuisi kuitenkin niin, että kauppoihin pääsisi edelleen kulkemaan.

Kiinteistösijoitusyhtiö Cityconin kauppakeskustoiminnoista vastaavalle johtajalle Sanna Yliniemelle suositus tuli yllätyksenä.

”Juuri luin tämän uutisen. Koska pääsy liikkeisiin tulee säilyttää, jää suljettavaa melko vähän. Tutkimme parhaillamme, mitä tämä meidän kohdallamme tarkoittaa”, Yliniemi kertoo.

”Tulemme sulkemaan keskuksistamme yleiset leikkipaikat, erilaiset istuma-alueet ja sohvaryhmät, mutta kaikki kauppakeskuksen palvelut ovat normaalisti kuluttajien käytettävissä.”

Cityconin kauppakeskuksissa joulusesonkiin on valmistauduttu huolellisesti. Yliniemi uskoo, että joulu kasvattaa asiakasvirtoja.

”Siivouksen ja hygienian tason ylläpitäminen on tärkeimpiä toimenpiteitämme. Käsidesilaitteet löytyvät kaikkien keskustemme sisäänkäynneiltä. Toivomme, että asiakkaat niitä aktiivisesti käyttävät.”

Cityconin kauppakeskuksissa on myös turvaväleistä ja hygieniasta muistuttavat lattiatarrat, kuulutukset ja opasteet. Voimassa on lisäksi kasvomaskikäyttösuositus.

”Vahva toiveemme on, että ihmiset tämän huomioisivat ja tekisivät ostoksia vastuullisesti. On ollut ilahduttavaa nähdä, miten maskeja käytetään koko ajan enemmän. Sen näkee selvästi kauppakeskuksissa.”

Cityconin ostoskeskuksissa sijaitsee jo entuudestaan esimerkiksi Postin ja ruokakauppojen noutopisteitä. Tähän sesonkiin keskuksiin on tuotu myös Meet and Collect -noutopisteet.

”Jos meidän liikkeenharjoittajallamme on verkkokauppa, hän voi tarjota asiakkaille mahdollisuuden pistäytyä nopeasti hakemassa tilaamansa tuotteet.”

Joulun aukioloja Cityconissa ei ole laajennettu, mutta ne ovat Yliniemen mukaan erittäin laajat.

”Varmasti jokainen pystyy löytämään sellaisen slotin päivästä, jolloin ruuhkaa ei ole.”

Kauppakeskuksiin ei ole tänä vuonna suunniteltu ohjelmaa, kuten joulupukin vierailua, joka kokoaisi ihmisiä tiettyihin paikkoihin tiettyinä aikoina.

”Pyrimme kaikin mahdollisin keinoin tekemään osamme siinä, että turvavälit pystyttäisiin pitämään. Ohjelman sijaan olemme tänä vuonna panostaneet todella paljon joulusomisteisiin ja -valoihin. Yritämme niillä ilahduttaa asiakkaita.”

Norjassa myynti kasvoi

Kesällä kauppakeskuksissa oli paljon ihmisiä. Yliniemi sanoo, että kevään lockdownin jälkeen ihmisillä oli selvästi tarve olla ihmisten ilmoilla. Nyt kävijämäärät ovat hieman laskeneet kesästä, kun koronatilanne on heikentynyt.

Cityconilla on kauppakeskuksia Pohjoismaissa ja Virossa. Yliniemen mukaan kauppakeskusten tilanteeseen vaikuttaa se, mikä paikkakunnan korona- ja rajoitustilanne on.

”Niillä alueilla, joissa koronatilanne on rauhallisempi, ihmiset uskaltavat liikkua enemmän.”

Cityconin Norjan-kauppakeskusten myynti on kasvanut merkittävästi, sillä Ruotsin ja Norjan välinen raja on ollut kiinni, eivätkä norjalaiset ole päässeet Ruotsiin ostoksille.

Joulu on kaupan alalle ja kauppakeskuksille vuoden isoin sesonki. Se, kuinka iso sen merkitys on, riippuu kuitenkin toimialasta.

”Joulu näyttelee isoa roolia varsinkin kukka-, kirja-, lelu- ja sisustuskaupalle, toki myös päivittäistavarakaupalle. Kauppakeskusten kahviloille ja ravintoloille se ei ole niin iso sesonki, koska ne eivät ole paikkoja, joissa vietetään esimerkiksi pikkujouluja.”

Yliniemi sanoo, että korona-aika on tuonut kotoilutrendin, joka jatkunee joulunakin. Ihmiset ovat sisustaneet kotia ja hankkineet uusia huonekaluja.

”Uskon, että kotoilu tulee näkymään joulun lahja- ja ruokahankinnoissa ja kodin somistamisessa. Läheisiä on nähty tänä vuonna vähemmän, ja se voi vaikuttaa siihen, että heitä halutaan muistaa enemmän joulun aikana. Se raha, joka on aiemmin laitettu ulkomaanmatkaan, käytetään nyt yhteiseen jouluun kotona.”