Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kerrostalon asukkaat heräsivät Oulussa epämiellyttävään yllätykseen

Yläkerran asukkaan unohdus aiheutti kerrostalossa mittavan vesivahingon.

On epäselvää, kuinka kauan hana ehti olla auki. Kuva:  Ilkka Laitinen

Oulun Kaukovainiossa Nuolihaukantiellä sijaitsevan kerrostalon asukkaat heräsivät sunnuntaina epämiellyttävään yllätykseen. Naapuri joutui ilmoittamaan kiinteistöhuoltoon ennen aamukahdeksaa, että yläpuolelta tulee vettä hänen asuntoonsa.

Pelastuslaitokselle ilmoitettiin vahingon­torjunta­tehtävästä kello 7.41. sunnuntaiaamuna.

– Palokunta joutui käymään läpi kaikki asunnot ja herättelemään asukkaat tarkastaakseen, oliko sinne tullut vettä, päivystävä palomestari Antti-Juhani Ervasti kertoo.

Päivystävä palomestari kertoo, että yön tai aamuyön tunteina kuudennen kerroksen asukas oli unohtanut keittiön tiskialtaan hanan päälle. Asunnossa ei ole lattiakaivoja muualla kuin pesuhuoneessa.

– Vesi tuppaa valumaan alaspäin, kun se löytää jonkun raon. Se on päässyt rakenteista valumaan alempiin kerroksiin, Ervasti kuvailee.

Ervasti ei osaa sanoa, kuinka kauan hana on voinut olla auki. Todennäköisesti vettä on valunut hukkaan satoja litroja tuntien ajan, hän arvioi.

– Vahinkoasunnon oven alta vettä pääsi käytävään ja hissikuiluun, Ervasti sanoo.

Vahinkoasunnon asukas oli nukahtanut hanan auki jäämisen jälkeen. Asunnon lattia oli kauttaaltaan märkä, Ervasti kertoo.

– Vettä oli lattialla ehkä sentin verran, koska se oli päässyt kynnyksien alta valumaan käytävään ja rakenteiden kautta alapuolisiin asuntoihin.

Asuntoihin syntyneitä vahinkoja arvioidaan paraikaa. Vettä oli päässyt valumaan yhteensä kolmen kerroksen läpi. Yhteensä viidessä asunnossa oli eriasteisia vesivahinkoja. Pelastuslaitos imuroi vedet pois.