Finland

Kirja-arvostelu | Juha Hurmeella on kiire hölkätä Suomen kulttuurihistoria läpi Finlandia-voittajan jatko-osassa, mutta lukijaa aasinsillasta toiseen hyppiminen ei palvele

Juha Hurmeella on kiire hölkätä Suomen kulttuurihistoria läpi Finlandia-voittajan jatko-osassa, mutta lukijaa aasinsillasta toiseen hyppiminen ei palvele

Juha Hurmeen Suomi kokoaa tekijän viime vuosien kirjasto- ja arkistoreissut yksiin kansiin.

Juha Hurme kuvattuna Pyynikinharjun luonnonsuojelualueella lasten rakentamassa majassa.­

Romaani

Juha Hurme: Suomi. Teos. 480 s.

Kun luen Suomea, ajattelen Juha Hurmetta hölkkäämässä viitostien vartta muistikirja kädessä.

Minne matka, Juha Hurme? Jonnekin Suomen ytimeen, hän kai vastaisi.

Kolme vuotta sitten oli Suomi 100, vieläkö muistat? Oli Suomi 100 -logolla varustettua suklaata, sukkia, paitoja ja hattuja. Uusi Tuntematon sotilas!

Pari kirjaakin. Jyrki Lehtolan Suomi 100 ja Juha Hurmeen Finlandia-voittaja Niemi toivat kriittisempiä näkökulmia juhlavuoteen.

Niemi pyrki näyttämään, että suomalaisen kulttuurin kivijalat eivät ole syntyneet tyhjiössä ja irrallaan muusta maailmasta, sikäli kun se on monille epäselvää. Kaikki on enemmän tai vähemmän lainaa, muunnelmia ja vaikutuksille altistumista. Monikulttuurisuus on rikkaus, jota ilman mitään suomalaista kulttuuriakaan ei olisi olemassa.

Suomi on jatko-osa Niemelle ja välittää pitkälti samaa viestiä: ”Suomalaisen kulttuurin kestävä ydin – sauna, viina, kahvi ja terva – on 100 %:sti ulkomaista alkuperää”, Hurme esimerkiksi kirjoittaa. Hän on tosiaan omistautunut Suomen tutkimiselle.

Hurme alkoi kirjoittaa kirjaa muusikko Tuomari Nurmion toiveesta. Yhdessä he järjestivät Kalevalafest-tapahtumasarjan. Suomesta merkittävä osa keskittyy Kalevalan käsittelyyn. Kansalliseeposta käsiteltiin myös jo Niemessä, ja Hurme on tehnyt tulkintoja Kalevalasta myös teatterin puolella.

Ensin Suomesta piti tulla uusi Kalevala. Sitten ”jättiesipuheella varustettu minieepos, ja kolmannessa vaiheessa pelkkä esipuhe ilman eeposta”, kuten Hurme kuvaa. Poukkoileva luonne ja syntymistapa näkyvät teoksessa.

Kertoja on täsmälleen sama hirtehinen Hurme kuin Niemessä. Kerronta on säännönmukaista kuin runomitta konsanaan. Tietovirtaa seuraa aina puhekielinen, keventävä punchline.

Niemi perusteli paikkansa ja sen tekstissä oli myös imua. Nyt Hurme yrittää samaa temppua uudestaan huonommalla menestyksellä. Metodina on ollut kaivaa uutta tietoa vähän kaikesta, mitä nyt eteen sattuu. Käytännössä Hurme on laittanut yksiin kansiin viime vuosina tekemänsä arkisto- ja kirjastoreissut.

Jos osaa lukijoista jo Niemi hämmensi siinä, että onko kyseessä tieto- vai kaunoteos, niin Suomi on vielä edeltäjäänsä ensyklopedisempi. Tietokirjaksi liian esseemäinen, mutta esseeteokseksi liian ensyklopedinen. Henkilöhakemistossa on liki tuhatkunta nimeä, eli noin kaksi henkilöä per romaanin sivu. Se kuvaa kirjan ydinongelman.

Hieno juttu, että Hurmeella on paljon tausta-aineistoa. Mutta hänellä tuntuu olevan niin kiire edetä henkilöstä, anekdootista, sukuhaarasta, assosiaatioketjusta ja aasinsillasta toiseen, että lukijaa palvelevat analyyttiset ja kekseliäät havainnot jäävät usein puuttumaan. Hirveä hoppu ja vähempikin riittäisi. Mutta jos mopo kerran karkaa käsistä, se on menoa sitten.

Pelkkä sekamelska ja nippelitietojen juoksutus herättää kysymyksen: ketä varten kirja on tehty. Kenties tosiaan Tuomari Nurmiolle?

Niemi esitti Suomen kulttuurihistoriasta kovin miehisen kuvan, ja teos sai tästä myös kritiikkiä. Hyvin miehinen on myös Suomi, mutta nyt mukana on myös naisia, joskin aika pinnallisesti käsiteltynä. Fredrika Runerberg kuitataan tutulla anekdootilla siitä, että hänestä muistetaan vain tortturesepti, joka ei alun perin ollut edes hänen.

Kovin syvällisiä havaintoja Hurme ei esitä myöskään Minna Canthista: ”Nykyvinkkelistä Canth on 1800-luvun lopun lahjakkain ja tärkein suomenkielinen kirjailija. Hän kirjoitti paljon paremmin kuin miehet.”

Nykyvinkkelistä Kalevalaa voi tulkita monin tavoin. Viime vuonna julkaistussa Kalevalan naisissa tutkija Tiina Piilola tarkastelee Kalevalaa feministisen kirjallisuustutkimuksen kulmasta.

Hurme on ilmiselvästi perehtynyt Kalevalan syntyhistoriaan ja hän kirjoittaa siitä hirveän määrän, vaikka ei näytä kirjasta edes erityisen paljon pitävän. Kamala vaiva mokoman kirjan takia.

Olisin lukenut Hurmeelta mieluusti esimerkiksi laajempaa käsittelyä kaikesta siitä alkuperäisaineistosta, jota Elias Lönnrot ei ottanut Kalevalaan mukaan. Esimerkiksi härskit seksuaaliset kuvaukset Lönnrot sensuroi, vaikka ne olivat suullisen runoperinteen ydinmehua.

Parhaimmillaan Hurme on kirjassaan silti Kalevalan syntyprosessia kuvatessaan: ”Kansallinen itsetunto oli kasattava todistamalla, että sellaista kuin suomalaisuus oli olemassa ja että se oli ikiaikaista sorttia ja juuriltaan vahvaa. Lönnrotin Kalevala syntyi ja sen oli synnyttävä vastaamaan tähän huutoon.”

Tämä on osuva huomio. Lönnrotin Kalevalalla oli verkkainen alku, mutta kyllä siitä kansalliseepos saatiin sitkeällä työllä vuosien saatossa. Aineisto muuttui Lönnrotin käsissä paljon.

Mitään vetävää romaania Hurmeen ei ole varmasti ollut tarkoitus kirjoittaakaan. Hurmeen kirjailijaprofiili on humoristinen ja röyhkeä. Vapaiden assosiaatioketjujen ja rakenteellisen koukeroinnin viehätys on tätä vasten helppo ymmärtää.

Pääasiassa Hurme on teoksessa 1800-luvulla. 2000-luvusta on mukana vain jotain hajahavaintoja.

Lienee aiheellista pelätä, että myös kolmas tutkielma on tulossa.

Football news:

Juve want to buy Morata from Atletico in the summer. Pirlo considers him an ideal partner for Ronaldo
Inter will not sack Conte regardless of results in the Champions League. The club wants a long-term project
Zidane on Hazard: He hasn't been injured in his entire career, but now... It's a difficult situation, but Eden is very strong
Robertson about VAR: We just want consistency. The same mistakes are made
In the USSR, only football was hotly debated. In 1947, writer Steinbeck and war photographer Capa traveled around the Union and went to a match in Georgia
Joan Laporta: Barcelona and the Champions League are a shattered success story. I want to return the club to the top of world football
Cavani apologized for the word Negrito on instagram: I am against racism. The last thing I wanted to offend anyone