Finland

Kirja-arvostelu | ”Kuinka monta kertaa saman ihmisen voi hylätä?” kysyy Ida Pimenoffin esikoisromaanin isätön minäkertoja

Valokuvataiteilija Ida Pimenoffin esikoisromaani Kutsu minut kertoo näkökulman vallasta ihmissuhteissa.

Ida Pimenoff on valokuvataiteilija, joka on aiemmin julkaissut kolme valokuvakirjaa. Kutsu minut on hänen esikoisromaaninsa.­

Romaani

Ida Pimenoff: Kutsu minut. WSOY. 389 s. Äänikirja saatavilla.

Valokuvataiteilija Ida Pimenoffin (s. 1977) esikoisromaanin avaa kuva-analyysi: otoksen hahmot ovat tummapartainen mies polvellaan pieni tyttö. Mitä kesäisessä kuvassa ei näy, on vähitellen laajenevan ylisukupolvisen tarinan teema.

Kutsu minut on romaani taustoista, kuvien ulkopuolelle rajatusta elämästä, näkökulman vallasta ihmissuhteissa. Asetuksiltaan se tuo mieleen Marisha Rasi-Koskisen palkitun REC-romaanin, vaikka tarinallisuudessaan onkin lähestyttävämpi.

Vera, 39-vuotias valokuvaaja, kertoo palastellen perhehistoriansa ja asettaa sen keskustaksi isättömyyden. Oman isänsä hän tapaa ensi kerran vasta teini-ikäisenä, ja sen jälkeenkin harvoin. Kun arvostettu taidemaailman asiantuntija Sakari täyttää 80 vuotta, Vera ei saa kutsua. Siittäjä juhlii ”perheensä” kanssa, johon kuuluvat kulttuurimiehen eri liitoista syntyneet lapset sekä nykyinen vaimo.

Taiteilijaäitinsä aviottomana lapsena varttunut Vera on traumatisoitunut tiedosta että hänellä on isä, joka ei ole koskaan halunnut olla hänen isänsä. Pimenoff vie päähenkilöään tyylikkäästi ilman psykokliseitä terapian kautta oman elämän huoneisiin.

Olematon isäsuhde ja torjutuksi tuleminen alkavat vaikuttaa sivupoluilta, kun romaani syvenee Veran avioliiton epäonnistumisiin. Hän joutuu hitaasti hellittämään eletyn elämänsä yksittäisiin sanoihin ja tilanteisiin pusertuneesta otteestaan. Takertuva muisti osoittautuu vapaan elämän esteeksi.

Puoliso Aki on lääkäri, erinomainen isä heidän pienelle pojalle, rakastava aviomies. Pitkän suhteen näyttäisi särkevän Akin rakastuminen toiseen naiseen, mutta miten asiat ovat kulkeneet tähän repeämään. Miten ihmeessä Aki alkaa laiminlyödä ainoaa lastaan avioeron jälkeen.

Minäkertoja Vera lipsauttelee tuon tuostakin särähtäviä yksityiskohtia. Akin pidellessä hellästi vastasyntynyttä vauvaa, Veran mieli mustuu: häntä ei ole isä koskaan noin hoivannut, tai edes koskenut.

Elämä kaatuu vakavasti eron jälkeen, lapsen käytöshäiriöt tuntuvat Akin uuden rakkauden seurauksilta. Veran järkkyminen näkyy paniikkioireina ja masennuksena.

Pimenoffin henkilökuvaus elää hienosti minäkertojan varassa: muut näkökulmat tapahtumiin pysyvät epäsuorina, torjutun naisen sanallistamina. ”Kuinka monta kertaa saman ihmisen voi hylätä?” Vera ihmettelee.

Miten Veran omat siirrot sekoittavat perheen pakkaa, saa valoa vasta viimeiseksi. Hän kohtaa mekanismit, joihin on tiedostamattaan lukkiutunut. Epävarmat ja vaaralliset kuviot vetävät merkillisesti puoleensa, uhka tulla jätetyksi työntää etsimään varattuja kumppaneita.

Nykypäivän rinnalle Pimenoff rakentaa Veran äitiin ja isoäitiin vievän tarinalinjan, joka kertoo naiseudesta aina sadan vuoden taakse. Yhä uudestaan vahvistuu se ohittamaton fakta, että seksin taakka on naisella. Vain nainen tulee kantavaksi, ja hän vastaa yksin ruumistaan, raskauksistaan ja niiden mahdollisista keskeytyksistä.

Aviottoman lapsen stigma on hälvennyt vuosisadassa, mutta isättömyyden kokemus ei. Veran äiti torjui aikanaan abortin, eikä Sakari antanut sitä hänelle koskaan anteeksi. Voiko mies kieltäytyä vahinkolapsesta, jota ei ole mitenkään halunnut saada, siinä yksi romaanin herättämä kysymys.

Toinen liittyy verisuhteiden merkityksen yliarviointiin: miten jälkeläinen muuttuu lapseksi? Vera miettii myös tuntemattomiksi jääneitä sisarpuoliaan: onko heidän samankaltaisuutensa vain illuusio? Merkitseekö biologinen yhteys sittenkään mitään?

1900-luvun traumojen historiaa tutkineen filosofi Hannah Arendtin sanat ”vapaus on kykyä aloittaa alusta” vie hahmoja eteenpäin. Oman surun kohtaaminen saa Pimenoffin esikoisromaanissa ristiriitaisia ja tulkintaa vaativia asetelmia. Elämässä ja rakkaudessa näyttää olevan kysymys ennemminkin irti päästämisestä kuin kiinni pitämisestä.

Helsingin Sanomien palkinto vuoden parhaalle esikoisteokselle jaetaan marraskuussa.

Football news:

Ronaldo is considering a return to Manchester United. Cristiano is ready to take a pay cut (GdS)
Arteta that Arsenal should not have been called to the Super League: We are one of the best clubs in the world. There is no denying the story
Man City have agreed to transfer 17-year-old winger Fluminense Kaiki for 12 million euros
Fonseca on 1:1 with Atalanta: Roma was better in the second half and showed character
Five years ago, esports was building its own Super League. The project failed due to the dissatisfaction of the players
Keylor Navas is the best Ligue 1 player in March
Rodgers on 3-0 with West Brom: Leicester can play much better