Kirja-arvostelu | Maineikas murhamiehemme tulee taas

Tapani Bagge palaa pienoisromaanissaan postinryöstäjä Hallin Jannen surulliseen tarinaan.

Romaani

Tapani Bagge: Hallin Hurja. Aviador. 99 s.

Yhdysvaltojen Villillä lännellä ja Suomella oli 1800-luvun jälkipuoliskolla yhteistä se, että kummassakin nuoret miehet syyllistyivät väkivaltaisiin laittomuuksiin, ja heistä tuli sen myötä legendoja. Lainsuojattomista kirjoitettiin lauluja ja kirjoja ja heidän ylleen leviteltiin romanttista sädekehää.

Suomessa tällaista aikansa katujengitoimintaa oli lähinnä Pohjanmaalla, mutta eräs legendaksi noussut rosvo ei ollut Pohjanmaalta vaan Pirkanmaan Kuorevedeltä. Juhani Juhaninpoika Mattila eli Hallin Janne nousi kyseenalaiseen maineeseen ryöstömurhattuaan rikoskumppaninsa, renkipoika Aleksanteri Marianpojan eli Santerin, avustuksella posteljoonin Kuorevedellä lokakuussa 1867. Sitä ennen Janne oli jo ryövännyt Mäntän sahan palkkasaatavat.

Moisiin tekoihin kestikievarin pojan Jannen ajoi hänen tuhlaileva elämäntapansa. Janne kun rakasti hevosia, koreita vaatteita ja kauniita naisia, eikä juuri piitannut rehellisestä työnteosta.

Janne ja Santeri jäivät kiinni ja heidät tuomittiin pakkotyöhön Siperiaan. Santeri kuoli matkalla, mutta Janne katosi, ja se juuri teki hänestä legendan, sillä Jannen myöhempiä vaiheita ei tunneta. Siinä oli paikka toinen toistaan villimmille huhuille ja teorioille.

Janne kirjoitti itse tarinansa aikoinaan pieneen vihkoseen, ja sittemmin hänestä on tehty meillä romaani, ooppera, näytelmiä sekä 1950 elokuva, jossa nimiosaa esitti Helge Herala. Kaikupohjaa yhden murhamiehen tarinalle on siis Suomenmaasta löytynyt.

Kotimaisen jännitysviihteen eräänlainen grand old man Tapani Bagge rakentaa pienen “lännenromaaninsa” Hallin Jannesta aluksi Jannen elämän tunnetuille faktoille ja lopuksi hänen viimeisistä vaiheistaan levitetyille huhuille ja tarinoille. Niiden mukaan Janne olisi kulkeutunut Yhdysvaltojen Duluthiin ja tehnyt siellä itsemurhan jouduttuaan jälleen vangituksi ja hirteen tuomituksi ryöstömurhasta.

Tavallaan Bagge palaa tässä juurilleen. Hänhän kirjoitti aikoinaan yli 30 Finnwest-kioskilukemiston vihkosta, joissa nimenomaan kerrottiin suomalaisjuurisen miehen seikkailuista Villissä lännessä.

Hallin Hurja rakentuu osin kertojanäänelle, osin Jannesta laaditun balladin varaan. Kertoja on renki Santeri, joka ei Baggen fiktiossa suinkaan kuollut tienposkeen matkalla Siperiaan, vaan löysi myös tiensä Amerikkaan. Siellä Janne kohtaa uudelleen Santerin, joka nyt käyttää nimeä Väisänen, mutta Janne ei tunnista vanhaa rikoskumppaniaan.

Jälleen heidän tiensä yhdistyvät kohtalokkaan viinanhuuruisissa tunnelmissa.

Hallin Hurjassa on kohtalonomaisen balladin jyhkeyttä ja surumielisyyttä, mutta ennen kaikkea se on tarina hukkaan heitetyistä elämistä, jotka kuluvat päämäärättömään harhailuun, rikkauksista unelmointiin ja rikoksiin ja päättyvät rumasti.

Eivätkä ajat tässä suhteessa niin kauheasti ole muuttuneet. Hallinjannet elävät yhä. Unelmien ja itsetehostuksen välikappaleina ovat nykyään vain some ja huumekauppa. Ja tietenkin edelleen väkivalta.