Kirja-arvostelu | Nobel-voittaja Olga Tokarczukin tuore suomennos on edeltäjäänsä laadukkaampi kokoelma oivaltavaa proosaa

Alun perin vuonna 2001 julkaistu Rumpujen kaupunki käsittää peräti 19 novellia.

Novellit

Olga Tokarczuk: Rumpujen kaupunki (Gra na wielu bębenkach). Suom. Tapani Kärkkäinen. Särötär. 331 s.

Puolalainen Olga Tokarczuk sai kirjallisuuden Nobelin vuonna 2018, eli häneltä odottaa paljon.

Viimeisin romaani Aja aurasi vainajain luitten yli (2020) oli kuitenkin heikko esitys. Siinä muiden höperönä pitämä, mutta oikeasti viisas mummo kostaa pahoille miehille eläinten puolesta. Alleviivattu moralisointi peitti teoksen kaunokirjalliset ansiot.

Novellikokoelma Rumpujen kaupunki on toista maata: laadukasta ja oivaltavaa proosaa ilman lukijoita aliarvioivaa osoittelua. Tapani Kärkkäinen jatkaa suomentajana. Julkaisija on vaihtunut Otavasta Säröttäreen, kirjallisuus- ja kulttuuriyhdistys Särön tuoreeseen kustantamoon.

Alun perin vuonna 2001 julkaistu kokoelma käsittää peräti 19 novellia. Niissä on tarpeeksi paljon temaattista yhdenmukaisuutta.

Parissa kertomuksessa kristillinen historia muuttuu koomiseksi spektaakkeliksi. 1600-luvun lopulla elävä aatelismies haluaa simuloida ristiretkeläisten pyhää taistelua. Hän rakennuttaa Sleesiaan Jerusalemin valloituksen. Lähiseudun ihmiset laitetaan esittämään historiallisia rooleja.

Toisessa novellissa puolalaiseen pikkukaupunkiin Bardoon pystytetään Jeesus-lapsen jouluseimi. Siitä tulee matkailunähtävyys. Buddhalaisessa käsitteistössä bardo tarkoittaa kuoleman ja uudestisyntymän välistä tilaa.

Rumpujen kaupungin miljööt ovat itäeurooppalaisia, mutta metafyysisessä mielessä keskeisin paikka on liminaali, välitila. Yhdessä novellissa todetaan, miten ”kaikki jäisi roikkumaan ilmaan, epävarmana siitä, onko se jo tapahtunut vai onko sen vuoro vasta tulossa”.

Välitilassa ollaan myös temporaalisesti. Kansanuskomukset, myytit ja muut arkaaiset muodot yhdistyvät nykyaikaisiin viitepisteisiin niin, että tapahtuma-aika hämärtyy.

Välitilassa ylitetään rajoja. Kyse ei ole transgressivisesta kirjallisuudesta markiisi de Saden tai Georges Bataillen tyyliin, seksuaalisista ja väkivaltaisista äärimuodoista. Tokarczukin tuotannossa rajoja ylitetään psykologisessa ja fyysisessä mielessä.

Rumpujen kaupungissa ihmiset muuttuvat joksikin toisiksi. Metamorfooseja esiintyy muun muassa kirjallisuuden yhteydessä: ”Kun kirjoittaa itsestään, syntyykin joku ihan toinen. Että ei voi olla yhtä aikaa tarkkailija ja tarkkailun kohde, tunnistaja ja tunnistettava.”

Avausnovellissa, agathachristieläisen arvoitusdekkarin parodiassa, lukijasta tulee kirjan hahmo. Dekkari-intoilija lukee teosta, jossa menestynyt dekkarikirjailija järjestää kartanossaan kollegoilleen tapaamisen. He pelaavat seurapeliä nimeltä Murhaaja.

Dekkarilukija suuttuu, kun ketään ei listitä kartanossa oikeasti. Niinpä hän menee kirjaan sisään ja panee tapahtumiin vauhtia.

Yksi parhaista novelleista kertoo pakkomielteestä. Naisella oli aikoinaan suhde kuuluisan kirjailijamiehen kanssa. Mies on unohtanut naisen, mutta nainen jatkaa suhdetta. Häntä ajaa ”pakonomainen ajatus siitä, että miehen kirjoituksissa täytyy olla hänelle tarkoitettuja merkkejä”.

Kun mies esiintyy vuosien päästä lähikaupungissa, nainen on paikalla. Hän haluaisi olla mies itse, miehen sisällä.

Toinen kokoelman valio on robinsonadi. Saarelle haaksirikkoutunut mies löytää kuolleen naisen ja elävän sylivauvan. Mies alkaa imettää lasta, tulee naiseksi.

Eräässä kertomuksessa varakkaan perheen siivooja toivoo olevansa nukke, jota lapset pukevat ja hellivät.

Parissa novellissa minä unohtaa itsensä. Brittiläinen psykologi saapuu puolalaiseen pikkukaupunkiin ja päätyy harhailemaan sen oudoilla kaduilla.

Päätösnovellissa kertojan ääriviivat himmentyvät rajattomassa ja virtaavassa kaupungissa. Hän muuntuu muiksi, kuten ulkomaiseksi liikemieheksi ja pesemättömäksi puliakaksi.

Teoksen painavin ajatus kuuluu: ihminen voi yrittää pitää kiinni minuudestaan ja identiteetistään, mutta kontrolli on turhaa. Vieras vie kuitenkin.

Tämä on piristävää nykypäivänä, kun omia rajoja suojellaan hysteerisesti ja toinen koetaan potentiaalisena uhkana.