Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kirja-arvostelu | Oopperaloistoa ja naisvihaa kaikille aisteille

Kulttuuri|Kirja-arvostelu

Jenna Viron esikoisromaani on osin libreton muotoon kirjoitettu mukaelma Faust-myytistä ja Charles Gounod’n oopperasta.

Esikoiskirjailija Jenna Viro opiskelee kirjallisuudentutkimusta ja estetiikkaa Helsingin yliopistossa. Kuva:  Meri Björn

Romaani

Jenna Viro: Tuhkimoleikkaus. Kosmos. 230 s.

Myönnän olevani uuden äärellä. Luen esikoisromaania, jonka kannen on suunnitellut tekoäly (tosin graafikko Jussi Karjalaisen ohjauksessa) ja jonka oheen on laadittu Spotify-soittolista.

Se koostuu ranskalaissäveltäjä Charles Gounod’n Faust-oopperan (1859) musiikista, alkusoitoista aarioihin. Tavallaan ooppera onkin osa romaania.

Jenna Viro (s. 2000) on nimittäin rakentanut teoksensa yhtäältä oopperaesityksen muotoon, toisaalta sekä seuraamaan että varioimaan sen aiheena olevaa tarua. Faustista alettiin kirjoittaa fiktiota jo 1500-luvulla, kuuluisimpana Johann Wolfgang von Goethen runoelma 1800-luvun alusta.

Aihe on ikuinen: ihminen himoitsee ikuista nuoruutta ja tekee siksi vaarallisen liiton jumalten kanssa. Faust-teoksissa heitä edustaa paholainen, Mefistofeles, joka uhmakasta ihmistä höynäyttäessään tuhoaa joukon viattomiakin.

Tämä on myös Tuhkimoleikkauksen päätarina. Se on julma kuvaus ihmisen toivosta tulla täydelliseksi – nimen omaan toisten silmissä.

Lisäksi se näyttää, miten taidetta nykyään usein seurataan kuin julkista tapahtumaa. Siksi romaanin edetessä kohtauksesta ja näytöksestä toiseen välillä kuvataan myös oopperayleisöä ja sen reaktioita.

Kolmantena päämääränä voisi olla havainnollistaa kaiken taiteen keskinäistä viittaamista ja limittymistä. Kollaasimaisessa teoksessakin Viron omaa tekstiä täydentävät lainaukset Faust-libretosta, usein hyvin osuvasti.

Lopputulos on häkellyttävä, hauska ja makaaberi. Mutta myös epätasainen.

Nuoruuden ja täydellisyyden vaatimus on nyt sälytetty naisten harteille. Itsenään nainen ei kelpaa, siksi häntä pitää muuttaa.

Romaanin Faust-hahmo on kauneuskirurgi, herra G. Hän haluaa operoida nuoren Magdalenan, jotta tulos – maailman kaunein tyttö – toisi kunniaa. Tytön äidille, köyhtyneelle madamelle, luvassa olisi vaurautta.

Magdalena itse toivoo muutoksesta vapautta, uutta roolia.

Tarina köynnöstyy moneen suuntaan. Jo nimessä muistutetaan Tuhkimosta, jonka sisaret yrittivät saada jalkansa mahtumaan lasikenkään itseään silpomalla.

Assosiaatioita syntyy muihinkin (yhtä naisvihamielisiin) satuihin ja oopperoihin, Raamattuun ja Frankensteinin hirviöön. Äidin ja tyttären kompleksista suhdettakin käsitellään.

Koska ajatus leikkauksesta pelottaa Magdalenaa, hän ottaa ensin avuksi kauneustuotteiden armeijan ruusuvedestä ja hyadronihaposta jadekasvorolleriin. Sadun maailmassa kaikki ne (niin kuin myös ruokalajit, sormukset ja vaatteet) ovat puhuvia hahmoja.

Lopulta hänet kuitenkin ylipuhutaan, ja tässä kohtaa Faust-libreton vuorosanat sopivat minusta parhaiten uuteen kontekstiin: kysehän sekä siinä että Viron mukaelmassa on vihasta, jonka kohteena on juuri naisen ruumis.

Sitä saa runnella niin raiskaamalla kuin muokkaamalla, ja kaiken kukkuraksi nainen on saatu itsekin uskomaan, että näistä toimista hän vain hyötyy, paranee, nauttii.

Itse leikkauskuvaus on silkkaa splatteria. Ikiaikaisuuden vaikutelmaa korostetaan suorittamalla kirurgiaakin kolmesti kuin satukaavassa ikään.

Magdalena avataan, ja veri ryöppyää, kun luita katkotaan, joistain ruumiinosista imetään sisukset ja toisiin pursotetaan täytettä. Sukuelimetkin silvotaan, ja lopulta kaikki kursitaan kokoon kuin ”lihaisa tilkkutäkki”.

Koska kaikki tämä tapahtuu romaanissa oopperalavalla, yleisö on osa tapahtumia. Jotkut lähtevät kesken, mutta suurin osa taputtaa hurmiossa. Lopuksi käy esiin sekin, että esitystä sponsoroi True Beauty -kauneudenhoitobrändi.

Iva kruunaa moniaineksisen (ja moniaistillisen) teoksen, jossa vanha ja uusi, korkea ja matala, vakava ja hysteerinen lyödään komeasti toistensa lomaan. Tässä Viro muistuttaa toista tuoretta tekijää Anu Kaajaa.

Minun lukukokemukseni kärsi kuitenkin kielen takia. Paikoin liiat modernit ja arkiset ilmaukset estivät uppoamasta epookkiseen kauhuallegoriaan ja siksi myös tosissaan uskomasta romaanin kovaan yhteiskunnalliseen ytimeen.

Silti ei voi muuta kuin ihailla esikoisen pyrkimyksiä. Jenna Viro on matkalla kohti jotain todella kiinnostavaa.