Finland
This article was added by the user Anna. TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kolme hylättyä lasta asui vuoden 9-vuotiaan veljensä ruumiin kanssa Houstonissa – löytö järkyttää myös poliiseja

Viranomaisten mukaan veljesten äiti ja tämän poikaystävä tavoitettiin sunnuntai-iltana. Heidät on päästetty vapaaksi, eikä syytteitä ole tapauksessa toistaiseksi nostettu.

7–15-vuotiaat lapset sekä heidän 9-vuotiaan veljensä ruumis löytyivät sunnuntaina Houstonissa sijaitsevasta asunnosta.

Yhdysvaltain Texasissa viranomaiset kertoivat löytäneensä sunnuntaina Houstonissa sijaitsevasta asunnosta kolme keskenään elänyttä lasta sekä näiden kuolleen veljen. Harrisin piirikunnan sheriffin mukaan elossa löydetyt veljekset ovat 15-, 10- ja 7-vuotiaita ja heidän menehtynyt veljensä oli ollut 9-vuotias kuollessaan.

– Uskoaksemme vanhemmat eivät ole asuneet asunnossa useaan kuukauteen. Lasten äiti ja hänen poikaystävänsä tavoitettiin eilen illalla, sheriffi Ed Gonzalez kertoi tiedotteessaan maanantaina.

Sheriffin mukaan äiti ja hänen miesystävänsä päästettiin vapaaksi sen jälkeen kun heitä oli puhutettu. Syytteitä tapauksessa ei ole toistaiseksi nostettu.

Muun muassa CBS News kertoo viranomaisten saaneen tietää asiasta, kun pojista vanhin soitti hätäkeskukseen sunnuntaina iltapäivällä. Hän kertoi 9-vuotiaan veljensä kuolleen vuotta aiemmin ja tämän ruumiin olevan viereisessä huoneessa.

Paikalle menneet poliisit löysivät asunnosta 9-vuotiaan luurangon.

– Vaikuttaa siltä, että jäänteet olivat olleet siellä kauan. Ja painotan sanaa kauan, Gonzalez sanoi lehdistötilaisuudessa.

Washington Postin mukaan hän vaikutti silmin nähden järkyttyneeltä asiasta puhuessaan ja mainitsi, ettei ollut koskaan uransa aikana törmännyt vastaavaan. Sheriffin mukaan myös hänen alaisensa olivat ”hyvin järkyttyneitä” asiasta.

– Tämä on sydäntä särkevää, Gonzalez sanoi.

Sheriffin mukaan kaksi nuorinta lasta vaikuttivat aliravituilta ja heissä oli myös merkkejä fyysisistä vammoista. Kaikki kolme kuljetettiin sairaalaan tarkkailtavaksi.

9-vuotiaan kuolinsyy yritetään selvittää oikeuslääketieteellisissä tutkimuksissa.

Lasten mahdollisesta koulunkäynnistä ei ole toistaiseksi tietoa. Viranomaisten mukaan vaikuttaa siltä, että pojat olivat huolehtineet toisistaan ja esimerkiksi 15-vuotias oli kantanut pikkuveljiään.

– Kokemustemme perusteella on aina paras olla spekuloimatta ja antaa vain tutkinnan edetä omalla painollaan. Mutta tämä on erittäin järkyttävä tilanne, joten haluamme ehdottomasti joitakin vastauksia, sheriffi Gonzalez sanoi.

Tapauksen tutkijat kertoivat maanantaina Houston Chronicle -lehdelle, että asunnossa ei ollut ollut myöskään sähköä useampaan viikkoon. Viime viikkoina naapurit olivat auttaneet lapsia tuomalla heille ruokaa ja lataamalla heidän puolestaan matkapuhelinta.

Viranomaisia kiinnostaa myös se, miksei kukaan samassa asuinkompleksissa asuva ollut huomannut mitään hälyttävää lasten tilanteessa. Lastensuojelulla kerrottiin olleen aiemmin jonkinlainen kontakti perheeseen, mutta minkäänlaisia aktiivisia toimia poikien suhteen ei ollut käynnissä.

Kompleksissa kaksi vuotta asunut Dianne Davis kertoi Houston Chroniclelle, että sen isännöitsijä käy säännöllisesti asunnoissa tekemässä pakolliset tarkastukset, joissa tutkitaan muun muassa ikkunoiden, putkiston ja palohälytinten kunto. Davisin mukaan edellinen tarkastuskierros tehtiin viime viikolla.

– Kuinka he eivät havainneet tätä? Miten sitä ei huomattu? Davis ihmetteli.

Häntä ihmetytti myös se, minkälaiset vanhemmat hylkäävät omat lapsensa.

– Nämä lapset eivät kykene huolehtimaan itsestään. Tällaista näkee vain televisiossa tai elokuvissa. Tämä on kuin fiktiota, Davis päivitteli.