Turkki myöntyi viimein ratifioimaan Suomen Nato-jäsenyyden, mutta päätti jättää Ruotsin odotushuoneeseen. Mitä kertoo Natosta se, että pöyhkeilevä ja epädemokraattinen yksinvaltias pääsee pompottamaan sotilasliittoa kuukausitolkulla mielensä mukaan?
Tilanne on täydellinen kasvojenmenetys Natolle. Erdoğan on pannut koko läntisen maailman polvilleen keskellä suurinta turvallisuuskriisiä sitten toisen maailmansodan.
Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa maa, joka polkee urakalla demokratiaa ja ihmisoikeuksia, on onnistunut kuukausitolkulla estämään maailman demokraattisimpien maiden pääsyä Natoon.
Turkista on tullut Troijan hevonen Naton sisällä, ja Erdoğan on kaapannut koko puolustusliiton panttivangikseen.
Kuinka Nato ylipäänsä voi sallia sen, että presidentti Erdoğan voi mielensä mukaan kiristää ja painostaa liittoumaa? Erdoğan käyttää turvallisuuskatastrofia hyväkseen haaliakseen itselleen ja hallinnolleen etuja – eikä länsi voi Turkin veto-oikeuden takia muuta kuin myöntyä.
Erdoğan on Naton heikoin lenkki, ja liittouma on aina yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki.
Turkki ei ylipäänsä sovellu Naton jäseneksi. Jos se pyrkisi nyt, se ei pääsisi sisälle. Demokraattiset arvot ovat keskeinen kriteeri Naton jäsenmaille. Erdoğanin kahdenkymmenen vallassaolovuoden aikana Turkki on lipunut kauas demokratiasta ja polkenut ihmisoikeuksia. Sananvapaus on hiipunut, antisemitismi on noussut pilviin ja uskonnonvapaus on laskussa.
Erdoğan on islamistinen hallitsija, joka flirttailee Venäjän ja Putinin kanssa. Hän on vastuussa tuhansien kansalaistensa kuolemasta sekä lainsäätäjien, toimittajien ja kriitikoidensa vangitsemisesta; hän kiristi EU:ta pakolaisvirroilla ja onnistui siinä.
Turkin provosointi Nato-maa Kreikkaa kohtaan on yltynyt ja valtio uhkailee naapuriaan ohjuksilla. Turkki myös miehittää naapuriaan Pohjois-Kyprosta.
Syyriassa Turkki on tukenut äärijärjestöjä ja pommittanut alueella kurdeja, jotka taistelevat Isistä vastaan Yhdysvaltain rinnalla.
Ainoana Nato-maana Turkki ei liittynyt mukaan Venäjän vastaisiin pakotteisiin, päinvastoin Turkki on toivottanut tervetulleiksi pakotteiden alaiset oligarkit omalle maaperälleen.
Se, että Nato sulkee silmänsä Erdoğanin touhuilta ja suostuu joukkoon diplomaattisia ja taloudellisia myönnytyksiä, saa koko puolustusliiton näyttämään heikolta ja hauraalta.
Erdoğan haluaa kiillottaa kilpeään niin kansainvälisillä areenoilla kuin sisäpoliittisestikin. Turkin talous taantuu, liira on romahtanut ja inflaatio huitelee pilvissä. Presidentti haluaa varmistaa uudelleenvalintansa toukokuun vaaleissa.
Siihen sopii heikko ja konsensuspäätöksiin hirttäytynyt Nato, joka taipuu pullistelevan hallitsijan edessä.
Valtiota ei voi edes erottaa Natosta, sillä puolustusliitosta puuttuvat rakenteet jäsenen erottamiseksi. Turkin toiminnan takia useat Nato-maat ovat jo puntaroineet, miten valtio olisi mahdollista saada karkotetuksi liittoumasta.
Ikävä kyllä Turkki on Natolle myös tärkeä strateginen kumppani jo sijaintinsakin takia.
Turkilla on diplomaattinen rooli välittäjänä lännen ja Venäjän välillä, sillä Erdoğanilla on varsin hyvät suhteet Putiniin. Lisäksi Turkilla on yksi Naton suurimmista ja tehokkaimmista armeijoista.
Kuitenkin hyödyistään huolimatta Turkin puutteet painavat puntarissa enemmän, ja Naton pitäisi joko panna kauhukakara ruotuun tai päästä siitä eroon.
Mutta se ei näytä haluavan. Ennen Erdoğanin aikaa Turkki oli vielä kelpo Nato-liittolainen. Nyt liittouma odottaa Erdoğanin jälkeistä aikaa ja toivoo parasta.
Tätä kutsutaan strategiseksi kärsivällisyydeksi. Täydellistä huuhaata!
Todellisuudessa kyse ei ole mistään strategisesta ajattelusta vaan touhu kertoo vain ja ainoastaan siitä, että mitään kunnon strategiaa ei Turkin suhteen edes ole.
Kädet ristiin ja toivotaan parasta.
Jos Nato ei selviä yhdestä kiukuttelevasta despootista, miten se voisi selvitä maailmansodista?
Samaan aikaan kun maailma keikkuu kolmannen maailmansodan partaalla, yksi autoritaarinen johtaja käyttää tilannetta täysin häikäilemättä hyväksi omaksi edukseen – ja länsi sallii sen.
Monet lännen johtajat ovat jopa käyneet Turkissa pokkuroimassa Erdoğanin edessä ja samalla antaneet ikääntyvälle hallitsijalle hänen janoamaansa kansainvälistä uskottavuutta.
Länsi siis antaa autoritaarisen Erdoğanin huseerata ja alistaa kansalaisiaan – ja on jopa mukana tukemassa touhua. Naton myönnytykset nimittäin auttavat Erdogania pysymään vallassa ja siivittävät häntä jatkamaan epädemokraattista valtakauttaan.
Turkin kansalaiset ansaitsisivat parempaa – mutta Nato on rakentanut itselleen täydellisen pattitilanteen.
