Finland
This article was added by the user Anna. TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kolumni | Tämän ajan porvareita ovat bopo, mopo ja pipo

Luovan yläluokan boheemit porvarit ovat saaneet vastaansa tietoisen törkeät moukkamaiset porvarit – ja sitten ovat vielä vanhat kunnon pikkuporvarit.

Porvari on hauska sana. Vanhassa sääty-yhteiskunnassa porvarit olivat kaupunkien kauppiaita ja yrittäjiä, rahan kanssa ahertavaa väkeä. He olivat vapaamielisiä, sillä vanhat tavat olivat pahaksi bisnekselle.

Nykyään porvarilla tarkoitetaan sekä poliittista oikeistoa että tietynlaista arvomaailmaa, porvarillisuutta. Molemmista puhuvat enemmän muut kuin porvarit itse. Harva tunnustautuu porvariksi, ainakaan poroporvariksi. Hiukan enemmän suosiota on saanut amerikkalaisen kolumnistin David Brooksin käsite boheemi porvari, bopo.

Vuonna 2000 julkaisemassaan kirjassa Brooks esitteli ihmistyypin, jossa korkea koulutus ja tulotaso yhdistyvät hippien vaihtoehtoarvoihin. Kirjassaan Brooks oli toiveikas näiden uusien ihmisten suhteen. He vaikuttivat suvaitsevaisilta, vastuullisilta ja tasa-arvoisilta – hyviltä tyypeiltä.

Pari vuotta Brooksin jälkeen tutkija Richard Florida julkaisi kirjan Luova luokka, jossa hän väitti kaupunkien menestyksen perustuvan siihen, kuinka ne onnistuvat houkuttelemaan luovia ammattilaisia eli tätä Brooksin valiojoukkoa.

Sen jälkeen monia kaupunkeja – Helsinkiäkin – on kehitetty houkuttelemaan bopoja. Se on tarkoittanut lisää pyöräteitä, kävelykatuja, terasseja ja kulttuuria, mutta myös ylihintaisia liikkeitä ja kalliimpia asuntoja. Elämästä näissä luovissa metropoleissa on tullut entistä rennompaa ja hauskempaa, mutta niin kallista, ettei tavallisilla ihmisillä ole siihen enää varaa.

Bopojen paratiisista on löytynyt muitakin käärmeitä. Brooks palasi kirjansa aiheeseen The Atlantic -lehden syyskuun numerossa, jossa hän kertoi, miten digitalouden rikastuttamat bopot loivat pikkutarkan kulttuurisen koodin perustelemaan kallista kulutustaan. ”Estetiikassa sileys oli pinnallista, mutta karhea pinta aitoa. Uusi eliitti karhensi huonekalujaan, käytti vanhoja tehdaslevyjä huoneissaan ja pukeutui Perun alistettujen kansojen kutomiin poppanoihin.”

Brooksin mukaan uudella luokalla on ”siunausvalta” määritellä, mikä on hyvää tai huonoa, turhaa tai tärkeää – ja viime kädessä valta määritellä sekin, mikä on totta. Hyvin koulutetut bopot pönkittävät asemaansa akateemisella auktoriteetilla ja pyrkivät rajoittamaan keskustelua.

Imperiumi on Brooksin mukaan jo ehtinyt saada omat kapinallisensa. ”Kahden viime vuosikymmenen aikana bopojen nopeasti kasvanut taloudellinen, kulttuurinen ja yhteiskunnallinen valta on synnyttänyt maailmanlaajuisen vastaiskun, joka on muuttumassa yhä häijymmäksi, sekopäisemmäksi ja apokalyptisemmaksi.”

Brooksin mukaan nämä Donald Trumpiin, Boris Johnsoniin ja populistipuolueisiin hurahtaneet ihmiset yrittävät sokeerata eliittiä ennakkoluuloisuudellaan ja tietoisella törkeydellään. Tämäkin joukko on jo saanut porvarisnimensä. Ranskalainen antropologi Nicolas Chemla on kutsunut heitä ”bouboureiksi”, mikä tarkoittaa ”moukkamaista porvaria” – siis suomeksi mopo.

Porvarien perheeseen pitää lopuksi lisätä pikkuporvari, joka olisi Brooks-kielellä kai pipo. Kansanedustaja Anna Kontula (vas) on juuri julkaissut Pikkuporvarit-teoksen, joka tuo tämän 1800-luvun ranskalaisen termin nyky-Suomeen.

Kontulalle pikkuporvari on keskiluokkaan kuuluva ihminen, joka pelkää hysteerisesti putoamista alaluokkaan ja yrittää siksi jäljitellä ylemmän luokan kulttuuria: valkoisia nahkasohvia, pehmeää jazzia ja sen sellaista.

Kontulan pikkuporvari on ihminen, joka yrittää kovasti olla niin kuin muutkin ja toivoisi muiden olevan niin kuin hän on.

Brooksin ja Kontulan ajatuksia on kiinnostavaa lukea ristiin. Eikö pikkuporvarillisuuden pilkkaaminen ole juuri sitä kulttuurista vallankäyttöä, jonka Brooks boheemiin yläluokkaan liittää?

Oma kulttuuri on autenttista, muiden kulttuuri jäljittelyä. Oma ajattelu on itsenäistä, muiden ajattelu laumassa kulkemista. Vai sittenkin toisinpäin: jos yksilöllisyys on muotia, ehkä tavallisuus onkin rohkea valinta.

Kirjoittaja on pääkirjoitus- ja mielipidetoimituksen esihenkilö.