logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo logo
star Bookmark: Tag Tag Tag Tag Tag
Finland

Kolumni: Veikko Kankkonen on kutistuvan valtion nimeltä Mäkihyppy-Suomi vanhempi valtiomies

Veikko Kankkonen poseerasi Innsbruckin 1964 voittokuvan vierellä Hiihtomuseon Tunteiden ilmalentoa -näyttelyssä Lahden urheilukeskuksessa joulukuussa.

Tuomas Manninen kirjoittaa kolumnissaan Veikko Kankkosesta.

Veikko Kankkonen täytti hiljattain 80 vuotta.

HS:n haastattelussa hänet oli kuvattu Lahden hiihtomuseossa. Hän näyttää kuvassa Väinö Linnalta tai vanhemmalta valtiomieheltä.

Vanhempi valtiomies Kankkonen tietysti onkin, valtiossa nimeltä Mäkihyppy-Suomi.

Palataan tähän valtioon myöhemmin.

Se on kuin Libya tai Jemen.

***

HS:ssa Veli-Pekka Leppänen muistuttaa Kankkosen Innsbruckin kullan tulleen ensimmäisissä olympialaisissa, joita suomalaiset saattoivat seurata televisiosta. Urheilusankari sai kasvot, heti siihen pipon alle. Se oli persoonallisen ihmisyyden aikaa ennen kypärää ja valtavia hyppylaseja.

Talvella 1964 Kankkonen valloitti myös Keski-Euroopan mäkiviikon, Holmenkollenin, Falunin, Puijon ja Salpausselän. Hän lienee ollut supertähti ennen kuin sana keksittiin. Toki tarjontakin oli 60’s vähäistä: kaksi ärripurrista keihäänheittäjää ja kaksi ralliteiden lentävää suomalaista.

Oliko muita? Eero Mäntyranta.

Olin pitänyt Kankkosta lahtelaisista lahtelaisimpana, mutta hän oli muuttanut Lahteen Sotkamosta kymmenvuotiaana, vuonna 1951. Saman vuosikymmen lopulla sotkamolainen kaima julkaisi kuudennen teoksensa, joka poikkesi hänen muusta tuotannostaan. Siintävät vuoret on Veikko Huovisen mielestäni paras kirja, ”puhdas ja raikas ja miehekkäällä tavalla lyyrinen kuin lämpimästi viisas proosaruno”. En keksinyt tuota määritelmää itse, mutta olen samaa mieltä kriitikon kanssa.

Huovinen hallitsi huumorin, Kankkonen huimat hypyt. Kokkapuhe lensi, ja mies lensi nokalta.

En muista Kankkosen aktiivivuosista paljoa.

Hän lopetti uransa keväällä 1970.

Mutta ikinä en unohda, kuinka kerran mökkireissulla 60-70 -lukujen vaihteessa pysähdyimme – kuten aina – kahveille Heinolan torinlaidan Oululaiseen. Kassajonossa seisoi pienikokoinen mies ruskeassa nahkatakissa tai mokkatakissa.

Ei ollut siihen aikaan sponsoritarroja.

Kankkosen on täytynyt olla melkoinen julkkis, jos ja kun jopa urheilun suhteen absoluuttisen analfabeettiset vanhempani tunnistivat hänet.

Se oli ensimmäinen kerta, kun näin kuuluisan ihmisen ilmielävänä, arkisessa ympäristössä.

Julkkisbongaus. Olin ihan kääk!

***

Mäkihyppy-Suomi kutistuu.

Kuin pyy maailmanlopun edellä.

Mäkikotkamme lentävät kuin kanat tai pyryharakat tai pyyt. Laulaen tuli, viheltäen menee.

Mäkivaltio perääntyy. Se vetäytyy poltetun maan taktiikalla. Kajaanissa räjäytettiin mäki, Harjavallassa vedettiin mäki kumoon vaijereilla.

Toivottavasti Lahden mäet ehditään saada Unescon maailmanperintölistalle edustavana näytteenä eräästä omintakeisesta kulttuurista.

Edes suurin, lempinimeltään ”Betoni”.

Ettei Betonista tule yksi raunio-Suomen seitsemästä ihmeestä. Ne muut ovat Heimolan talo, Makasiinit, Malmin lentokenttä (pian), Kajaanin linna, Hamburger Börs ja Norrménin talo.

Voit lukea lisää Tuomas Mannisen urheilukolumneja tämän linkin takaa.

Mäkihypyllä on huono karma. Helsingin Herttoniemen alastulorinteen tragedian oikeudenkäynti jatkuu ja jatkuu. Matti Nykäsen elämästä paljastuu piirteitä, jotka saavat kaiken Nykäseen liitetyn jätkäpoikamaisen huumorin tarttumaan kurkkuun. Ei huuli lennä, enää.

Themes
ICO