Energiatehokkuuden nimissä on tehty peruuttamattomia virheitäkin, kirjoittaa pääkirjoitustoimittaja Timo Paunonen.
Talojen pakkoremontti on puhuttanut viime viikkoina. Kuva: Lehtikuva, IS
Timo Paunonen
Egypti ja Syyria iskivät Israelin armeijan asemiin Siinailla ja Golanin kukkuloilla lokakuussa 1973.
Hyökkäys yllätti: israelilaissotilaat viettivät juutalaisten pyhäpäivää kotonaan. Pyhäpäivän mukaan nimettyä Jom kippur -sotaa käytiin 18 päivää, mutta se sotki kansainväliset öljymarkkinat pahanpäiväisesti. Öljyntuottajien järjestön (OPEC) arabijäsenet yrittivät öljyn tuotantoleikkauksilla pakottaa Yhdysvallat ja sen liittolaiset lopettamaan tukensa Israelille.
Raakaöljyn hinta nousi rajusti.
Päivittäin tv-uutisissa esiintynyt Saudia-Arabian sliipattu öljyministeri Ahmed Zaki Yamani tuli tutuksi joka pirtissä.
Saudi-Arabian öljyministeri Ahmed Zaki Yamani, 1970-luvun energiakriisin ”isä”. Kuva: uppa co uk / Avalon / Avalon / MVPhotos
Öljy oli 1970-luvulla keskeinen raaka-aine lämmityksessä ja liikenteessä Suomessakin. Kun raaka-ainetta ei ollut tai se maksoi maltaita, Suomessa siirryttiin energian säännöstelyyn hallituksen päätöksellä.
Puhuttiin globaalista energiakriisistä.
Valoja sammutettiin, ajonopeuksia pudotettiin ja asuntojen sekä toimistojen huonelämpötiloja alennettiin. Sisällä sai olla 20 astetta lämmintä. Lisäksi asuntoja innostuttiin energiatehokkuuden nimissä eristämään – karmein seurauksin.
Suunnittelijat ja arkkitehdit kehittivät toinen toistaan tehokkaampia energiansäästöratkaisuja, joita vieläkin siivoillaan. 1970-luvulla rakennettujen tai remontoitujen pientalojen riesana ovat kosteus- ja homeongelmat, kiitos hölmöjen rakennusteknisten ratkaisujen. Vaatimus energiatehokkuudesta sai liikkeelle myös kaikenlaisia oman elämänsä eristeammattilaisia, jotka huijasivat ikäihmisiä omilla viritelmillään.
Vanhojen talojen kosteus- ja homevaurioista kirjoitetaan muun muassa Tapio Moilasen kirjassa 70-luvun pientalon korjausopas (2011). Kirjassa neuvotaan, miten korjata väärien ratkaisujen jälkiä kestävästi ja siten, että terveyshaitat poistuvat.
Ongelman ydin on tässä:
Energiakriisin nimissä taloja tiivistettiin 1970-luvulla ottamatta huomioon riittävän ilmanvaihdon tärkeyttä. Kaikki raot tukittiin myös taloissa, joissa oli painovoimainen ilmanvaihto. Energiakorjausten seurauksena ilmanvaihto väheni – tai loppui kokonaan. Siitä taas seurasi, että kosteus ei päässyt rakennuksista pois.
Nyt ymmärretään, että rakennuksen ilmanvaihdon tulee toimia tilanteessa kuin tilanteessa.
EU:n valmistelussa oleva energiatehokkuusdirektiivi tuo väistämättä mieleen 70-luvun asuntojen paniikkitilkitsemisen.
Jos direktiivi menee läpi EU-parlamentin ehdotuksen mukaisessa muodossa, monessa omakotitalossa voi olla edessä mittavakin remontti, kun lähdetään nostamaan energialuokkaa.
Direktiiviä hiotaan vielä niin sanotussa trilogivaiheessa, jossa ovat mukana parlamentin edustajat, EU-maiden ministereistä koostuva neuvosto ja komissio.
Lue lisää: Jos pakkoremontti tulee, tällaisia muutoksia taloihin voi joutua tekemään
Lue lisää: Yli miljoonaa asuntoa uhkaa pakkoremontti – näin selvität, koskeeko se kotiasi
Nyt esitetyssä muodossaan direktiivi koskisi myös vanhoja kiinteistöjä. Kiinteistöliiton mukaan tämä tarkoittaisi, että määräaikaan mennessä Suomessa olisi tehtävä energiaremontti noin 1,5 miljoonaan asuntoon, joista lähes 570 000 on omakotitaloja.
Korjaukset maksaisivat liiton arvion perusteella noin 21 miljardia euroa.
”
Vanha rakennus on helppo tuhota väärillä ratkaisuilla.
Hinta on hurja, mutta vielä hurjemmaksi se voi muuttua, jos homma tehdään väärin. Ollaanko taas saman ongelman edessä kuin 1970-luvulla: korjataan yhtä asiaa ja tuhotaan toista.
Ehkä.
Vaara on aina olemassa, kun mennään sorkkimaan vanhojen talojen rakennelmia. Uhkia riittää terveyden, ekologisuuden ja rakennusperintöarvojen näkökulmasta. Moni asiantuntija muistuttaa, että energialuokat perustuvat teoreettisiin laskelmiin, eivätkä ne huomioi kaikkia näkökulmia. Lisäksi remonteissa voidaan itse asiassa lisätä päästöjä valitsemalla sopimattomia materiaaleja.
Jos esimerkiksi vanhoja ja täysin kunnostettavissa olevia ikkunoita aletaan vaihtaa, menetetään niiden hyvä materiaali sekä toiminnalliset ja arkkitehtoniset ominaisuudet.
Myös ilmasto-olosuhteet vaihtelevat EU-maissa.
Energiatehokkuus on hyvä ja tavoiteltava arvo, mutta vanha rakennus on helppo tuhota väärillä ratkaisuilla. Hyvistä tavoitteista huolimatta väärin korjaamalla voidaan aiheuttaa rakennuksiin uusia ongelmia.
Onkohan näitä kukaan ottanut huomioon, kun direktiiviesitystä on rustattu kasaan?
Tuskinpa.
