Kulttuuri|Konserttiarvostelu
Juha Tapio avasi kolmen loppuunmyydyn konsertin sarjan Helsingin Savoy-teatterissa perjantaina.
Juha Tapio esitti Savoy-teatterin konsertissaan sekä uusia että vanhoja kappaleitaan. Kuva: Juha Metso
Aleksi Kinnunen
Pop, rock
Juha Tapio Savoy-teatterissa perjantaina 31.3.
Viittäkymppiä lähestyvän Juha Tapion läpimurtohitin Mitä silmät ei nää julkaisusta tulee tänä vuonna kuluneeksi 20 vuotta. Vaikka maan eturivin artisteihin kuuluvan Tapion kestosuosio on vakaalla pohjalla, pöytä on katettu ensi kesänä aiempaa suuremmalle menestykselle.
Kyynisyyteen kallellaan oleva voisi esittää, että maakuntafestivaalien kärkinimeksi noussut Tapio hyötyy tilanteesta, jossa iso osa kotimaisia eturivin artisteja on jäänyt tai jäämässä sivuun keikkailusta.
Laveasta yhtyesoinnista huolimatta Tapion ei kuvittelisi toimivan ensisijaisena villitsijänä kaljakarsinoiden edustoilla. Ei tulisi mieleenkään sijoittaa lauantailoppuiltaan ”kaksi vanhaa puuta sateen pieksemää” -tyylistä laahustamista, mikäli festivaali tavoittelee yleisön viihtymistä.
Viime kesänä alkoi kuitenkin kiiriä huhuja siitä, miten Tapion suurelliset laulut toimivat festivaaleilla eräänlaisena suomirockin vara-Coldplayna.
Helmikuussa julkaistu Elävien maassa -albumi syntyi tuottaja Samuli Sirviön kanssa, joka tunnetaan heleän brittityylisen radiokitarapopin erikoismiehenä. Toisena aisaparina on ollut monesta tuttu Eppu Kosonen, jonka yleisö muistanee parhaiten JVG:n Ikuinen vappu -kappaleesta.
Henkilökohtaisia muistoja lapsuudesta rakkauden löytymiseen pyörätiellä kertaavalta ”elämänkaarilevyltä” ei ole toistaiseksi noussut suurta radiohittiä. Levyn ansio on, että se palauttaa Tapion isosti paiskautuvaan tavaramerkkisointiin ennen pandemiaa ilmestyneen akustishenkisen edellislevyn jälkeen.
Tapio avasi kolmen loppuunmyydyn konsertin sarjan Helsingin Savoy-teatterissa perjantaina. Varsin iäkästä ja habitukseltaan perinteisen huoliteltua yleisöä tarkastellessa olisi voinut kuvitella saapuneensa pikemminkin keskustapuolueen vaalijuhliin tai konservatiiviuskonnolliseen kokoukseen.
Samaa henkeä edustaa myös Tapion yltiöpositiivinen julistusrock.
Esimerkiksi Paremmat päivät -kappaleen puunattu tsemppihenki sopisi minkä tahansa perinteisen kolmen suuren puolueen sunnuntain valvojaisiin. Tuloksesta ei niin väliä.
Eläköön-kappaleen kohtelias haara-asentorokkaus toi mieleen Dressmannin kautta lavalle pelmahtaneen Bruce Springsteen -imitaation.
Teatterin aulan myyntikojussa huomio kiinnittyi sinisiin ja punaisiin vauvojen potkupukuihin, joihin oli koristeltu lainaus Tapion hitistä: ”tykkään susta niin että halkeen”.
Monelle artistille tämänkaltainen olisi silkkaa pilaa, mutta tuskin Tapiolle tai hänen kuulijoilleen.
Tapion hengellisyyteen viittaavissa ja yhteiskunnallisen kompleksisuuden sivuttaneissa kiiltokuvamaisissa lauluissa asiat ovat niin kuin ne sanotaan ilman lisäkierteitä. Siirappisen iskelmän kliseet on upotettu iskelmällisen radiorockin palvelukseen.
Ei vaihtoehtoisuuden häivää, ei kapinan ripausta – musiikkia ihmisille, joille musiikki edustaa samanlaista oman elämän somistetta kuin takan reunalle nostettu keraaminen enkelikuva.
Uusia ja vanhoja kappaleita kolunneessa konsertissa nousi esiin, miten Tapio on löytänyt oman tonttinsa tavis-Suomen popkartalta.
Ikuisesta nuoriso-ohjaajasta ja Mikko Kososen kaksoisolennosta muistuttavan Tapion rinnalla Arttu Wiskari näyttäytyy hurttina sanataiturina ja yhdistelmänä Jope Ruonansuuta ja Gösta Sundqvistia.
Kotimaisen kevyen junttausrockin toinen suuri mies Lauri Tähkä taas hehkuu Tapioon nähden arvaamatonta vaaraa kuin pohjanmaan Lemmy Kilmister.
Tapion musiikki on lattean pullantuoksuisen Suomen kuva, jossa sähköauto on pesty, koira trimmattu, tulppaanit maljakossa ja sukupuoliroolit ojennuksessa.
Toisille Tapion hopeareunuksinen puhtoisuus näyttäytyy kiemurtelua aiheuttavan banaalina, toisille – kuten perjantain yleisölle – selvästi aidon puhuttelevana.
Erinomaisen läsnä esiintyneen ja itsensä likoon laittaneen Tapion yhtye sai voimaa puhallinryhmästä, joka toi perussointiin vuoroin Ultra Brasta ja Suurlähettiläistä muistuttanutta potkua.
Illan päättänyt uuden albumin Rakkaus saapuu jäi kaikumaan päähän niin, että positiivisuusmyrskyssä tuli välitön ikävä Maustetyttöjen mökötystä.
