Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Konserttiarvostelu | Mestaripianisti Aimard selvitti Schönbergin ekspressionistisen ryteikön

Susanna Mälkki johti Schönbergin pianokonserton käskevin ja iskevin ottein.

Pierre-Laurent Aimard aikaisemmalla Suomen-vierailullaan Sibelius-Akatemiassa.

Klassinen. Helsingin kaupunginorkesteri Musiikkitalossa 3.12. Susanna Mälkki, kapellimestari, Pierre-Laurent Aimard, piano. – Szymanowski, Schönberg, Dvorák.

Igor Stravinsky piti Arnold Schönbergin tyyliä mahtipontisena ja sulottomana. Hän kohdisti piikkinsä ilmeisesti juuri Schönbergin pianokonserttoon (1942), joka kuultiin HKO:n konsertissa.

On kieltämättä myönnettävä, ettei pianokonsertto ole kaunista musiikkia. Mahtipontisenakin sitä voi pitää.

Tosin konsertto alkaa sangen viehkeällä valssilla. Sen kevyin sävelin Schönberg muisteli onnellisia Wienin-aikojaan Los Angelesissa, jonne hän muutti 1933 pakoon juutalaisvainoja.

Valssi perustuu Schönbergin kehittämän 12-säveljärjestelmän sävelriviin. Ihailtavaa ja hämmästyttävää on, että tästä alussa niin hauraalta vaikuttavasta 12-sävelrivistä kehkeytyy neljä karaktääreiltään täysin vastakkaista osaa. Konsertto onkin arkkitehtonis-teoreettisen sävellystaidon mestarinäyte.

Valssi johtaa ekspressionistis-freudilaiseen ryteikköön, jossa tiheäksi pakkautuvat tekstuurit ja räjähtelevät purkaukset ja kamarimusiikillis-lyyriset jaksot vaihtelevat dramaattisesti.

Ranskalainen pianisti Pierre-Laurent Aimard takoi huippuvaikeat ja kiihkeät jaksonsa leiskuvasti ja pomminvarmasti. Hengähtelemään hän pysähtyi viileän runollisissa rauhallisissa jaksoissa ja älykkäissä kadensseissaan.

Rondo-finaali yllätti hilpeydellään ja perinteisillä aineksillaan. Se on kuin yritys palauttaa henkiin wieniläistä elämäniloa ahdistuksen keskellä.

Susanna Mälkki johti konserton käskevin ja iskevin ottein, piti yllä korkeajännitettä ja jäsensi jäntevästi musiikin paineisen ja paahtavan, kuin mustavalkoisen kulun.

Ilta alkoi puolalaisen Karol Szymanowskin (1882–1937) Konserttialkusoitolla, joka on säveltäjänsä ensimmäinen orkesterikappale. Konserttialkusoiton ensimmäinen mahtava ele toi jopa hieman huvittavasti mieleen Richard Straussin Don Juan -runoelman. Koko teos kuohui ja hehkui nuoren Straussin tyyliin uljaan dramatiikan ja sensuellin tunnelmoinnin vaihteluin.

Mälkki johti Konserttialkusoiton lennokkaasti ja sai sen dionyysisen väriloiston syttymään suureen elämänhuumaan.

Konsertti päättyi Dvorákin kahdeksanteen, G-duuri-sinfoniaan. Sen lumoava melodiavirta soljui Mälkin johdossa vuolaana, jatkuvasti vaihtuvin romanttisin sontivärein, nousten ja laskien.

Sinfonian mikroilmasto jäi kahdessa ensimmäisessä osassa hieman viileäksi, mutta kolmannen osan suloinen valssi sai orkesterin lämpenemään. Finaali oli yhtä värikästä ja soittimellista riemua.

Erityinen kiitos täytyy antaa finaalin pontevalle kontrabasso-jytinälle ja käyrätorvien leimuavalle rytmikieputukselle.

Lue lisää: Pierre-Laurent Aimardin HS-haastattelu vuodelta 2012.