Koulutusyritys Soprano ja sertifiointiyhtiö Kiwa Inspecta ovat aloittaneet pätevyyskoulutuksia koskevan yhteistyön.

Sopranon tytäryhtiöt MIF ja Tieturi organisoivat verkossa toteutettavat pätevyyskoulutukset, joiden laadun Kiwa Inspecta tarkastaa sekä pitää yllä rekisteriä.

Kiwa myöntää koulutuksille sertifikaatin, jonka on voimassa myös muualla Euroopassa.

Tähän mennessä pätevyydet ovat olleet voimassa vain Suomessa.

Etäopetus ei sovi kaikille

Etenkin monilla teollisuuden aloilla vaaditaan koulutus, joka antaa pätevyyden

tiettyyn tehtävään. Valtioneuvoston asetuksen mukaan työnantaja vastaa työntekijänsä pätevyydestä.

Vuosittain 400 000 suomalaista suorittaa pakollisen pätevyyskoulutuksen.

Korona-aikana koulutusta tarjoavat yritykset ovat siirtyneet lähiopetuksesta etäopetukseen.

”Ongelmana on, että opiskelijan pitää olla tiettyyn aikaan paikalla. Meidän verkkokoulutuksemme jokainen voi käydä omalla ajallaan. Kun koulutus on pätevä myös ulkomailla, kansainvälisten yritysten on helpompi vaihtaa työntekijöitään maiden välillä”, sanoo Sopranon vt. toimitusjohtaja Pauliina Lautanen-Nissi.

Korona-aika joudutti Sopranon ja Kiwan yhteistyötä ja verkkokoulutusten ideointia, koska pakolliset pätevyyskoulutukset on pandemiankin aikana hoidettava.

Verkkokoulutus kestää yleensä kolmesta viiteen tuntia, ja sen antama pätevyys on voimassa viisi vuotta.

Soprano tarjoaa muun muassa työturvallisuuskurssin ja tulityökurssin, sähköturvallisuuskortin ja teollisuusnosturikoulutuksen.

Myös muun muassa putoamissuojainten tarkastaja, nostotyön suunnittelija ja valvoja, taakankiinnittäjä ja merkinantaja sekä nostoapuvälineiden tarkastaja tarvitsevat pätevyyteensä koulutuksen.

Työpaikkojen työsuojeluvaltuutettuja kurssitetaan eniten, noin 200 000 vuosittain.