Finland

Koronavirus | Useassa Suomen lähi­maassa korona­tilanne yhä vaikea, grafiikat näyttävät Euroopan maiden väliset erot

Tautitapaukset laskevat valtaosassa Eurooppaa. Tartuntamäärien kasvua on ollut nyt vain Liettuassa, Latviassa ja Tanskassa.

Latvialainen sotilas sai koronavirusrokotuksen Adazissa 7. toukokuuta.­

Koronavirustartuntojen määrät ovat viimeisen kahden viikon aikana laskeneet edelleen lähes jokaisessa Euroopan maassa kolmea maata lukuun ottamatta.

Euroopan sisällä on melko suurta hajontaa tautitilanteessa. Viimeisen 14 päivän ilmaantuvuusluvut 100 000 asukasta kohti vaihtelevat Ruotsin 629:stä Islannin 19,1:een.

Tartuntamäärät ovat olleet kasvussa Liettuassa, Latviassa ja Tanskassa.

Suomen tartuntatilanne on ilmaantuvuudessa mitattuna yksi Euroopan parhaimmista luvulla 51,9. Suomen ilmaantuvuusluku on viimeisen kahden viikon ajalta Euroopan seitsemänneksi pienin.

Suomen lähialueiden nousevat ilmaantuvuusluvut ovat huolestuttavia matkustusrajoitusten purkamisen näkökulmasta.

Hallitus kertoi huhtikuussa, että Suomen suunnitelma on avata rajoja toukokuussa vaiheittain tautitilanteen parantuessa. Ensimmäisenä vaiheena on rajayhteisöjen välisen liikenteen salliminen Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan välisillä maarajoilla.

Tämän jälkeen olisi tarkoitus vapauttaa EU-maiden välinen työmatkaliikenne.

Euroopan korkein ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä Suomen länsinaapurissa Ruotsissa, 629.

Verrattain korkea ilmaantuvuusluku on myös Suomenlahden toisella puolella Virossa (348,4), mutta samalla rajussa laskussa kahden kuukauden takaisesta huipusta, jolloin maan tartuntatilanne oli väkilukuun suhteutettuna maailman pahin.

18. maaliskuuta Viron ilmaantuvuusluku oli korkeimmillaan luvulla 1555,1. Liettuassa ilmaantuvuus 100 000 asukasta kohden viimeisen kahden viikon aikana on ollut 595,4 ja Latviassa 450,4.

Kovimmassa kasvussa tartuntamäärät ovat olleet Tanskassa. Viimeisen kahden viikon ilmaantuvuusluku Tanskassa on 240,3, kun se kahdella edeltävällä viikolla oli 164,9. Tanska höllensi koronavirusrajoituksia huhtikuun lopussa.

Lue lisää: Tanska höllentää koronavirusrajoituksia koronapassin ja säännöllisten ilmaistestien avulla

Ruotsin, Liettuan ja Latvian lisäksi Euroopan pahimpien tartuntatilanteiden viisikkoon mahtuvat Hollanti (544,3) ja Kypros (456,4).

Euroopan paras tartuntatilanne on tällä hetkellä Islannissa, jonka ilmaantuvuusluku on 19,1. Toiseksi vähinten tartuntoja on todettu Albaniassa, 29,7.

Euroopan isommista maista Suomea parempi tilanne on tällä hetkellä myös Britanniassa (44,7) ja Portugalissa (47,9).

Portugalin hallitus kertoi lauantaina sallivansa turistien saapumisen maahan maanantaista lähtien. Vapautus koskee maita, joissa ilmaantuvuusluku on alle 500 per 100 000 asukasta kahden viikon aikana. Käytännössä tämä tarkoittaa jokaista Euroopan maata pois lukien Ruotsi, Liettua ja Hollanti.

Edellä mainittujen maiden lisäksi Suomea parempi tartuntatilanne on myös San Marinossa (50) ja Maltalla (41,2).

Koronavirusrokotteiden osalta Euroopan paras tilanne on tällä hetkellä San Marinossa, jossa vähintään ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 73,7 prosenttia väestöstä. Hyvä tilanne on myös Maltalla, jossa rokotekattavuus on tällä hetkellä 61,6 prosenttia ja Britanniassa, jossa vähintään ensimmäisen rokoteannoksen on saanut 52,9 prosenttia väestöstä.

Suomessa ensimmäisen koronarokoteannoksen on saanut 36,7 prosenttia väestöstä.

Suomen edellä Euroopan maista rokotekattavuudessa ovat myös Unkari (46,4 prosenttia) ja Islanti (42,4 prosenttia).

Euroopan heikoin rokotekattavuus on Ukrainassa, jossa ensimmäisen rokoteannoksen on saanut vasta 2,1 prosenttia väestöstä. Valko-Venäjällä rokotekattavuus 2,6 prosenttia ja Bosnia ja Hertsegovinassa 2,5.

Football news:

Glick after 1:1 with Spain: For Poland, the Euro is just beginning
Muller-Gozensu after 4-2 with Portugal: No wonder you only ran for 60 minutes. You are playing in Italy
Spain will be in the play-offs, I'm sure. Alba about the Euro
Mendieta about 1:1 with Poland: Spain acted very monotonously
Lewandowski about 1:1 with Spain: Our plan worked. Poland will not be the favorite in the game against Sweden
Pau Torres: Spain will do everything to reach the next round of the Euro. You need to believe in yourself
Enrique pro 1:1 with Poland: I expected more superiority from Spain. No one said that it would be easy