Finland

Koronavuosi on ollut viheliäinen, ja nyt menivät pikkujoulutkin – Yle kysyi 10 työnantajalta, kuinka paljon taisteluväsymys vaivaa henkilöstöä

Tänä vuonna jos koskaan suomalaiset ansaitsisivat kunnon pikkujoulut.

Sellaiset perinteiset pippalot, joissa ensin kuunneltaisiin pomon puhe ja sitten jorattaisiin tuttujen pop-iskelmien tahtiin.

Juhlajuomaa saisi drinkkilippuja vastaan tiskiltä, ja niiden loputtua innokkaimmat lähtisivät jatkoille. Valomerkin jälkeen värjöteltäisiin nakkikioskin jonossa.

Kun keväästä asti on vältelty ihmiskontakteja, yhden yhteisöllisen juhlan olisimme ansainneet.

Kaksi kolmesta yrityksestä ei kuitenkaan järjestä pikkujouluja. Korona vei meiltä tämänkin.

Mikä on tunnelma työpaikoilla vuoden lähestyessä loppuaan?

Vaivaako taisteluväsymys? Voiko pikkujouluja korvata? Yle otti yhteyttä 10 suomalaiseen työnantajaan ja kysyi.

Tällä matkalla pääsimme myös it-yhtiö Nortaliin katsomaan, miltä näyttää virtuaalinen pikkujoulu.

Ilmarisen henkilöstöjohtaja Sami Ärilä

Koronan toinen aalto oli pettymys. "Ihmiset olisivat halunneet nähdä toisiaan ja työskennellä yhdessä", Ilmarisen Sami Ärilä sanoo.Jari Kärkkäinen / Yle

“Viestejä yksinäisyydestä ja huonosta ergonomiasta”

Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen siirtyi viime keväänä laajasti etätöihin. Konttorille saapumista ei kielletty, mutta kotiin jäämistä suositeltiin.

Parhaimmillaan pääkonttorin 600 työntekijästä vain parikymmentä saapui työpaikalle. Henkilöstöjohtaja Sami Ärilän mukaan lähes kaikki olivat yhtä mieltä, että etätyö sujuu hyvin.

– Viestit olivat yllättävänkin positiivisia. Etätyö koettiin toimivaksi työskentelytavaksi ja oman työn hallinnan tunne jopa lisääntyi, hän sanoo.

– Epidemian pitkittyessä alkoi kuitenkin kantautua yhä enemmän viestejä yksinäisyydestä, huonosta ergonomiasta ja pienten asioiden hoitamisen vaikeudesta.

Ei siis ihme, että moni palasi loppukesän aikana konttorille, kun koronassa koitti suvantovaihe. Ilmarinen kehotti esimiehiäkin kohtaamaan alaisiaan kasvokkain, jotta he pysyisivät paremmin kärryillä siitä, mitä työntekijöille kuuluu.

Yleinen ilmapiiri oli Ärilän mukaan niin toiveikas, että turvavälien pitäminen ja muut varotoimet alkoivat välillä unohtua.

– Lisäsimme muistutteluviestintää siitä, ettei epidemiatilanne ole ohi, vaikka tilanne sillä hetkellä näytti paremmalta, Ärilä sanoo.

Myös muut järjestelyt ohjasivat ihmisiä työskentelemään ja käyttäytymään vastuullisesti. Osa työpisteistä oli pois käytöstä, ruokalassa välejä oli harvennettu ja ahtaita portaikkoja oli pois käytöstä. Desinfiointisiivous suoritettiin kerran päivässä ja digitaalinen järjestelmä kertoi, oliko työpistettä käytetty edellisen siivouksen jälkeen.

Noin kuudesosa työntekijöistä kävi jälleen töissä työpaikalla.

Syksyn kuluessa koronan toinen aalto saapui, ja kesän toiveikkuus karisi.

Ilmarinen vahvisti etätyösuositustaan ja kielsi yli kymmenen henkilön tapaamiset. Monet konttorille uskaltautuneet ovat nyt palailleet etätöihin – mutta eivät ehkä aivan yhtä hyvillä mielin kuin keväällä.

Sami Ärilän mukaan osa henkilöstöstä on selvästi kyllästynyt rajoituksiin.

– Ehkä siinä on vähän surua siitä, että rajoitukset taas kiristyvät ja joudumme taas enemmän etätöihin. Ihmiset olisivat halunneet nähdä toisiaan ja työskennellä yhdessä.

F-Securen henkilöstöjohtaja Eva Tuominen

"Vaikeinta ei ole ergonomia vaan henkinen hyvinvointi", F-Securen Eva Tuominen sanoo.Jari Kärkkäinen / Yle

"Monet yksin asuvat kokevat etätyön epämieluisana"

Etätyö sopii toisille erittäin hyvin, sanoo tietoturva F-Securen henkilöstöjohtaja Eva Tuominen.

Mutta ei kaikille.

– Etenkin monet hiljattain muualta muuttaneet ja yksin asuvat henkilöt ovat kokeneet kotoa käsin työn tekemisen epämieluisana, Tuominen sanoo.

Aamusta iltaan jatkuvat videokokoukset ovat Tuomisen mukaan pidemmän päälle kuluttavia, ja osalla myös vuorokausirytmi ja säännöllinen ruokailu häiriintyvät itseohjautuvassa etätyössä.

Tästä syystä tietoturvayhtiö on pitänyt pääkonttorinsa kriisin ajan auki, kuten Ilmarinenkin. Toimipisteen 650 työntekijästä noin joka kymmenes on valinnut läsnätyön. Varsinkin elo-syyskuun aikana moni palasi työpaikalle päiväksi tai pariksi viikossa.

– Silloin oli jo paljon rennompi meininki, ihmiset tulivat pitkästä aikaa käymään toimistolla ja kokivat, että on kiva käydä lounaalla ja tavata kollegoja, Tuominen sanoo.

Syksyn kuluessa pääkonttori on jälleen hiljentynyt. Vaikka etätyö on f-securelaisille tuttua, pitkittynyt tilanne on Tuomisen mukaan haaste. Yhtiö on panostanut esimiesten tukemiseen ja tiivistänyt yhteistyötä työterveyden ja vakuutusyhtiöiden kanssa.

– Vaikeinta ei ole ergonomia vaan henkinen hyvinvointi, Tuominen sanoo.

– Tärkeintä on, että esimies soittaa säännöllisesti ja pitää tiimiläistensä kanssa etäkokouksia viikoittain tai jopa päivittäin.

Lähetyksen ajolista.

Onnistuneiden virtuaalipikkujoulujen edellytys on huolellinen käsikirjoitus.Tiina jutila / Yle

Työpaikalla on taas autiota

Kesän ja alkusyksyn aikana Suomessa koettiin koronan rauhallinen vaihe, jonka aikana monissa konttoreissa alkoi näkyä taas elämää.

Tämä vaihe päättyi ennen pikkujoulukautta. Työnantajat ohjaavat työntekijöitään jälleen etätöihin.

Ohjeistus ei kuitenkaan ole niin suoraviivainen kuin vielä keväällä.

– Kesän ja alkusyksyn vaihe, jossa toimistoille oli mahdollista palata lähityöhön, koettiin erittäin tärkeäksi jaksamisen ja yhteisöllisyyden kannalta. Tästä syystä pidämme toimistot auki edelleen, jotta työntekijöillämme on mahdollisuus lähityöhön etätyön ohella, K-ryhmän henkilöstöjohtaja Matti Mettälä sanoo.

Rakennusyhtiö YIT:llä arvioidaan, että aivan kevään kaltaista etätyölinjausta ei tehdä.

– Etätyö ylikorostui keväällä. Läsnäoloa vaativia tehtäviä jäi tekemättä tai tehtävien laatu kärsi ainoastaan etänä toteutettuna, henkilöstöjohtaja Pii Raulo sanoo.

Noita tehtäviä ovat hänen mukaansa olleet esimerkiksi työmaiden turvallisuus- ja laatukierrokset. Syksyllä noita tehtäviä on Raulon mukaan tunnistettu paremmin.

– Nyt Uudenmaan kaltaisilla alueilla, jossa korontilanne on huono, etätyö korostuu jälleen, mutta ei yhtä ehdottomana kuin keväällä.

Ari Suomalainen roudaa.

Virtuaalisissa pikkujouluissa riittää fyysistä roudaamista. Ari Suomalainen työn touhussa.Tiina jutila / Yle

Henkilöstöjohtajat: Työntekijät eivät "lipsu" turvallisuusohjeista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kertoi viime viikon lopulla, että koronatapaukset työpaikoilla ovat lisääntyneet.

Tämä synnyttää epäilyksen, että työntekijät ovat väsyneet koronan vastaiseen taisteluun ja alkaneet lipsua turvakäytännöistä.

Ylen kyselyyn vastanneet henkilöstöjohtajat eivät tätä ole havainneet.

– Varmasti tällainen riski on, mutta toistaiseksi UPM:n henkilöstö on noudattanut ohjeita varsin hyvin. Meillä on isoja tuotantolaitoksia, ja turvallisuuteen liittyvä johtaminen ja viestintä on arkipäivää normaalistikin, UPM:n henkilöstöjohtaja Riitta Savonlahti sanoo.

Myös UPM:n pääkonttoreilla seurataan turvallisuutta nyt tarkasti. Esimerkiksi toimistolle saapuvat työntekijät varaavat itselleen paikan etukäteen mobiilisovelluksella, joka tarkistaa onko heidän työpisteensä ympäristössä riittävän väljää. Sama sovellus auttaa tarvittaessa myös altistusketjujen selvittämisessä.

Savonlahden mukaan moni hyödyntää myös mahdollisuutta käydä oireettomanakin koronatestissä.

Pankkimaailmassakaan ei uskota, että työntekijät olisivat lipsumassa koronaohjeista.

– Emme ole havainneet Nordeassa tällaista trendiä. Olemme kuitenkin huomanneet, että henkilöstöä on hyvä muistutella turvavälien pitämisestä ja muista koronaohjeista aika-ajoin, kertoo henkilöstöjohtaja Sini Kivekäs.

– Meidän henkilöstö suhtautuu kaikkiin suosituksiin ja linjauksiin tosissaan. Emme ole havainneet lipsumista, kertoo myös Helsingin kaupungin henkilöstöjohtaja Nina Gros.

Dana Pikkarainen

Sisters Incin tapahtuma-arkkitehti Dana Pikkaraisen mukaan koronavuonna on riittänyt virtuaalisia messuja, kokouksia ja nyt myös pikkujouluja.Tiina Jutila / Yle

Tartuntoja syntyy siellä, missä ihmiset ovat

Henkilöstöjohtajat eivät usko, että tartuntoja tulisi nimenomaisesti työpaikoilta.

– Yksittäisissä kaupoissa ja logistiikassa on ollut muutamia tapauksia, mutta pääsääntöisesti henkilöstömme tartunnat ovat tulleet vapaa-ajalla, sanoo K-ryhmän Matti Mettälä.

YIT:stä kerrotaan, että tartuntojen määrä on ollut huomattavasti pienempi nyt syksyllä kuin viime keväänä. ** **

Henkilöstöjohtaja Raulo on enemmän huolissaan vapaa-ajasta kuin työpaikkojen turvallisuudesta.

– Lasten harrastusten parissa tuntuu, etteivät toiminnassa mukana olevat vanhemmat noudata ohjeita yhtä tarkasti kuin työpaikoilla, Raulo sanoo.

Rovaniemen kaupungin henkilöstöjohtaja Antti Määttä muistuttaa kuitenkin, että työpaikalla voi olla helppo tuudittautua turvallisuudentunteeseen.

– Tuttujen ihmisten kanssa työskentelyä pidetään ehkä turvallisena, eikä kaikissa tilanteissa osata aina varoa altistumista yhtä hyvin kuin vaikkapa kaupassa asioitaessa.

Tony Leskinen käy läpi illan lähetyksen ajolistaa.

Tony Leskinen käy läpi illan lähetyksen ajolistaa.Tiina jutila / Yle

Koronan vastainen taistelu käy rasittavaksi, jos se on jatkuvaa tempoilua. Mehiläisen henkilöstöjohtaja Tatu Tulokkaan mukaan tavoitteena onkin se, ettei taktiikkaa jatkuvasti muuteltaisi.

– Olemme tehneet alusta alkaen ohjeemme sellaiseksi, että yksittäiselle työntekijälle tai tiimille ei tule jatkuvasti uusia ohjeistuksia. Sekavat ohjeet aiheuttavat hämmennystä ja lisäohjeistuksen tarvetta, hän sanoo.

Tänä vuonna Mehiläisen henkilöstötutkimuksessa yleinen tyytyväisyys työhön nousi.

– Suurempaa taisteluväsymystä ei ole esiintynyt, vaikka ihmisiä luonnollisesti huolettaa tilanne ja arjen muuttuminen, Tulokas sanoo.

Harri Koponen

"Annetaan ihmisille mahdollisuus nauttia, ja firma hoitaa ruoat kotiin", it-yhtiö Nortalin toimitusjohtaja Harri Koponen sanoo.Yle

Virtuaalipikkujoulujen kulisseissa

It-yhtiö Nortalin toimitusjohtaja Harri Koponen valmistautuu illan pikkujouluihin.

Yhtiön henkilöstöllä on takanaan pitkä etätyöntäyteinen jakso ilman yhteisiä juhlia tai tapahtumia. Viikosta toiseen jatkuneet etäkokoukset ovat Koposen käyneet kaikkien voimille.

– Porukka on väsynyt siihen, että eivät tapaa toisiaan fyysisesti, Koponen sanoo.

– Halusimme tehdä kunnon digitaaliajan pikkujoulun. Samalla voimme olla varmoja, että koronatartuntoja ei tule.

Virtuaalirientojen takana on Sisters Inc -yhtiö. Tapahtuma-arkkitehti Dana Pikkaraisen mukaan yhtiö on ollut neljän kuukauden aikana tekemässä lähes sataa tapahtumaa viihteellisistä pikkujouluista seminaareihin ja virtuaalimessuihin.

Mikä on virtuaalipikkujoulujen onnistumisen edellytys?

– Kaikissa virtuaalitapahtumissa on tärkeää, että ohjelma on hyvin käsikirjoitettu. Mukana pitää olla visuaalisuutta ja vuorovaikutusta, Pikkarainen sanoo.

– Tapahtuman tulee koostua useasta osiosta, jotta ihminen jaksaa olla mukana alusta loppuun saakka.

Tätä on luvassa myös perjantai-iltana. Nortalin henkilöstö pääsee nauttimaan mentalisteista, house-bändistä, tietovisasta ja muusta yllätysohjelmasta.

– Annetaan ihmisille mahdollisuus nauttia, ja firma hoitaa ruoat kotiin, aiemmin mm. Soneran johtajana tunnettu Harri Koponen sanoo.

Ari Suomalainen asentaa mikrofonia juontaja Peter Pihlströmin paitaan.

Ari Suomalainen asentaa mikrofonia juontaja Peter Pihlströmin paitaan.Yle

Football news:

Against Barcelona in the Cup - a small Catalan club that has already knocked out Atletico. Here we picked up and launched the career of Alba
Aguero has contracted the coronavirus
Pogba on the 1st place in the Premier League: Manchester United is still far from the trophy. This is not enough
Rebic and Krunic recovered from covid, Theo has a false positive test
Leandro Paredes: We want to see Messi at PSG, it's natural. I hope he will be with us
Kahn-Neuer: 196 dry matches! Congratulations, it was you who reached my record
Klopp on Liverpool's form: It is absolutely normal that such questions are asked. This level of pressure is a privilege