Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

KS: Kokoomus, keskusta ja perus­suomalaiset estivät Pride-liputuksen Kajaanissa

Kajaanin kaupunki ei järjestä Pride-tapahtuman liputusta tämän vuoden heinäkuussa 2023. Asiasta kertoo Kainuun Sanomat.

Kainuun Sanomien mukaan Kajaanin kaupunginhallitus käsitteli Kainuun Seta ry:n kuntalaisaloitetta Pride-tapahtuman liputuksesta heinäkuussa.

Kaupunginjohtaja teki kokouksessa muutetun päätösesityksen. Sen mukaan kaupunkiin laaditaan ohjeistus liputusten järjestämisestä syksyn 2023 aikana, eikä Pride-tapahtumaan järjestetä liputusta.

Kainuun Sanomien mukaan asiasta tehtiin äänestys, jossa seitsemän jäsentä kannatti kaupunginjohtajan muutettua päätösesitystä. Heistä kaksi oli kokoomuksen jäsentä, kolme keskustan ja kaksi perussuomalaisten jäsentä.

Kolme jäsentä oli alkuperäisen esityksen kannalla. Heistä kaksi oli vasemmistoliiton jäsentä ja yksi vihreiden.

Pride-liputusta on esitetty kuntalaisaloitteessa, jonka allekirjoitti 340 ihmistä. Aloite ehdotti, että Kajaanin kaupungin tulisi nostaa sateenkaarilippu kaupungintalon salkoon Kainuu Pride -tapahtuman yhteydessä.