Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Kun Anssi Mäkelä palasi Etelä-Afrikasta, yksi koronatesteistä antoi positiivisen tuloksen – nyt näytettä seulotaan omikronin varalta

Mäkelä on karanteenissa, vaikka uskoo vakaasti, ettei hänellä ole koronan omikronvarianttia. Mäkelän virallinen testitulosrivi on negatiivinen, positiivinen, negatiivinen. THL myöntää, että jo sairastettu tartunta voi näkyä "heikkona positiivisena".

Etelä-Afrikassa Richards Bayssa kaikki, myös paikalliset, käyttivät maskia. Hotellin aamupalalla myös jokaiselta mitattiin joka aamu kuume. Kuva: Anssi Mäkelän kotialbumi

32-vuotias Valmetin korkeapainehitsaaja Anssi Mäkelä on turhautunut.

Pari viikkoa sitten Etelä-Afrikasta työkeikalta palanneen lapualaisen negatiivisten koronatestien joukossa kummittelee yksi positiivinen tulos ja sen myötä vahva omikron-epäily.

Yhden rokotuksen saanut Mäkelä uskoo vakaasti, että testitulosta hämää hänen elokuussa lievänä sairastamansa korona.

– Koko perhe on nyt karanteenissa 9.12. asti, vaikka positiivisen tuloksen jälkeen heti parin päivän kuluttua otettu testi oli taas negatiivinen, sanoo Mäkelä.

Myös vaimon ja 5-vuotiaan tyttären testit ovat negatiivisia, ja kaikki tuntevat itsensä täysin terveiksi.

Uuteen testiin, ei pikkujouluun

Mäkelä ja nelisenkymmentä muuta Valmetin työntekijää ja alihankkijaa palasi Suomeen isänpäiväksi 14. marraskuuta. Porukka oli tekemässä kattilaremonttia paperitehtaalla pienessä Richards Bayn kaupungissa.

Lapualaisia kotiin tuli kymmenkunta. Mäkelä itse ehti olla työkomennuksella kuukauden.

– Meidät testattiin 48 tuntia ennen lentoa Etelä-Afrikassa. Kaikki pääsivät negatiivisella tuloksellaan koneeseen.

Suomen päässä ei ollut karanteenia, joten jokainen jatkoi heti matkaa kotipaikkakunnallen. Anssi Mäkelä kertoo, että kävi Lapualla töissä ja eli normaalia elämää viime viikonloppuun asti.

Lauantaina viime lauantaina 27. marraskuuta oli työpaikan pikkujoulu, johon toivottiin, että jokainen tekisi apteekista tai kaupasta ostettavan kotitestin. Mäkelällä se näytti negatiivista.

– Sain Valmetilta puhelun. He suosittelevat, etten menisi pikkujouluun, vaan uudestaan koronatestiin, koska olen ollut äskettäin Etelä-Afrikassa. Sain ajan Terveystalolle Seinäjoelle maanantaiksi.

Seinäjoella tehty testi osoittautuikin yllättäin positiiviseksi. Se hämmästytti, ja Mäkelä testasi itsensä kotitestillä heti kotiin päästyään. Tulos oli taas negatiivinen.

– Kotitestit olen tehnyt vielä syvemmältä, kun ohjeessa on käsketty ja täysin kunnolla.

Karanteeni, vaikka negatiivinen tulos

Seinäjoella saatu positiivinen tulos aloitti soittorumban. Mäkelä kertoo, ettei edes tiedä, ketkä kaikki terveysviranomaiset ottivat häneen yhteyttä lääkärin lisäksi.

Hän pyysi päästä vielä kerran testiin.

– Se tyrmättiin jyrkästi ja todettiin, että kun on positiivinen, on positiivinen. Kotitesteistä lääkäri sanoi, että niihin ei ole mitään luottamista, ovat kaupallisia juttuja. Jos näin on, miksi niitä saa myydä, kun moni varmaan tekee testejä ja lähtee tapahtumiin, Mäkelä miettii.

Seuraavana aamuna yhteyttä otti Lapuan terveyskeskus, joka kuitenkin halusi Mäkelän testiin, koska tulokset olivat epäselviä.

PCR-testi valmistui jo illalla ja tulos oli taas negatiivinen.

– Meidät on nyt kuitenkin laitettu 9.12. asti karanteeniin, mikä tuntuu täysin hullulta, kun on tuore negatiivinen tulos, Mäkelä harmittelee.

Hän odottelee vielä maanantaina Seinäjoella tehdyn positiivisen tuloksensa jatkotutkimuksen tulosta.

Sairastettu korona voi näkyä testituloksissa pitkään

THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra kertoo, että elokuussa sairastettu korona voi tosiaan näkyä edelleen PCR-testissä. Tiedossa on, että joskus testi näyttää heikkoa positiivista vielä kuukausia sairastetun infektion jälkeen.

– On myös mahdollista, että tuolloin yksi testi on jo negatiivinen, seuraava vielä positiivinen ja sitten loput negatiivisia, mikäli testausseurantaa jatkettaisiin pidemmälle, Savolainen-Kopra selventää.

Hänen mukaansa kotitesti eli antigeenitesti ei esimerkiksi elokuussa sairastettua koronaa enää näin pitkän ajan jälkeen tunnista.

Vaikka PCR-testi on herkin ja tarkin analyysimenetelmä, kaikkeen testaukseen liittyy myös väärän positiivisen tuloksen mahdollisuus.

– Kokonaisuuden eli mahdollisen aiemman infektion, mahdollisen altistumisen ja tartuntariskin tunteva lääkäri arvioi aina yksittäisen anlyysituloksen merkittävyyden ja ohjeistaa jatkotoiminnasta, Carita Savolainen-Kopra sanoo.