Finland

Kuningatar Elisabetin joulusta tulee hyvin poikkeuksellinen – hovilla on pyhien varalle kekseliäs suunnitelma

Kuningatar Elisabetin joulusta tulee hyvin poikkeuksellinen – hovilla on pyhien varalle kekseliäs suunnitelma

Brittilehtien mukaan kuninkaallinen perhe saattaa voida tavata koronarajoituksista huolimatta.

Koronapandemia on aiheuttanut ympäri Eurooppaa erilaisia kokoontumisrajoituksia ja myös Britanniassa on voimassa lukuisia rajoitustoimenpiteitä. Maassa odotetaankin hyvin erilaista joulua kuin yleensä, sillä hallitus on linjannut, että enintään kolme perhekuntaa saa kokoontua yhteen.

Kolmen perheen rajoitus tulee vaikuttamaan suuresti myös kuninkaallisen perheen jouluun, sillä perinteisesti kuningatar Elisabet lapsineen ja lapsenlapsineen on viettänyt joulua Sandringhamin kartanossa, Norfolkissa. Tänä vuonna kuningattaren ”joulukuplaan” voi kuitenkin osallistua vain kaksi hänen neljästä lapsestaan perheineen.

Kuningatar Elisabet on aiempina vuosina matkustanut Sandringhamiin ennen joulua ja aloittanut joululomansa. Viime vuonna hän saapui Norfolkiin junalla 20. joulukuuta.­

The Mirror -lehden kuninkaallisen lähteen mukaan kuningatar viettäisi joulua ainakin nuorimman lapsensa, prinssi Edwardin ja tämän ja perheen kanssa. Lehden mukaan kuningatar on läheinen Edwardin puolison Sophien kanssa. Parilla on kaksi lasta, 17-vuotias tytär Louise ja 12-vuotias poika James.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, liittyykö kuningattaren, prinssi Philipin ja prinssi Edwardin perheen seuraan kenties vielä kolmaskin perhekunta ja jos liittyy, onko kyseessä joku hänen kolmesta muusta lapsestaan vai kenties jonkun lapsenlapsen perhe.

Cosmopolitanin mukaan on todennäköistä, että prinssi William ja herttuatar Catherine eivät ole osa kuningattaren ”joulukuplaa”, sillä heidän koulussa olevat lapsensa saattaisivat olla terveysriski. Kuningatar Elisabetia pyritään suojelemaan koronatartunnalta kaikin keinoin.

Prinssi Edward ja hänen puolisonsa Wessexin kreivitär Sophie viettävät lehtitietojen mukaan joulua kuningatar Elisabetin kanssa.­

Britannian kuninkaalliset kokoontuvat perinteisesti Sandringhamin kartanoon jouluaattoiltana, jolloin he vaihtavat lahjoja ja viettävät aikaa yhdessä. Kuningatar Elisabet on viettänyt suuren osan vuodesta Windsorin linnassa suojassa koronavirukselta, ja People-lehden mukaan on vielä epäselvää, matkustaako hän lainkaan Sandringhamiin.

Yleensä kuninkaallinen perhe osallistuu joulupäivän aamuna jumalanpalvelukseen ja tapaninpäivänä heillä on tapana lähteä metsästysretkelle yhdessä. The Mirrorin mukaan kuningatar Elisabet voisi mahdollisesti tavata myös muita perheenjäseniään metsästysretken merkeissä, sillä hovilla on mielessään kekseliäs suunnitelma.

Herttuatar Catherine ja herttuatar Meghan saapuivat yhdessä joulukirkkoon vuonna 2018.­

Lehden mukaan metsästys voitaisiin tällä hetkellä voimassa olevien rajoitusten mukaan toteuttaa suuremmallakin porukalla, sillä sen katsotaan olevan ulkoilmassa tapahtuvaa urheilua ja siihen saa osallistua enintään 30 henkilöä. Kuningatar Elisabet voisi siis tavata metsästyksen parissa myös niitä perheenjäseniään, joita hän ei voisi kutsua kartanoonsa joulun viettoon.

Koronatilanne elää kuitenkin koko ajan myös Britanniassa ja rajoitukset voivat muuttua vielä ennen joulua ja vaikuttaa suuresti myös kuninkaallisten joulun viettoon.

Varmana pidetään tällä hetkellä kuitenkin ainakin sitä, että prinssi Harry ja herttuatar Meghan eivät matkusta Britanniaan, vaan viettävät ensimmäisen joulunsa Yhdysvalloissa. Pari muutti aiemmin tänä vuonna Kaliforniaan yhdessä pienen Archie-poikansa kanssa.

Football news:

Vazquez does not want to renew his contract with Real Madrid. He does not get a salary increase and believes that he is not appreciated
Goalkeeper Elche Badia: Messi is the best player in the world
Villas-Boas pro 1:3 with Monaco: What did VAR do today? Have you had coffee?
Ole Gunnar Solskjaer: Liverpool are a few points behind Manchester United in the Premier League, but they are still the top team
Zlatan about 0:3 with Atalanta: Ilicic could have scored even more. He had a lot of space
Andrea Pirlo: One trophy doesn't change anything. I want to win more
Setien can lead China's Dalian. Benitez left the club yesterday