Finland

Kuntavaalit | Näin Helsingin eri alueilla äänestettiin: vihreiden ydinalueita muuttui punaisiksi, idässä uusi perussuomalaisten linnake

Helsingin kartasta äänestysalueittain tuli taas kirjava sinivihreän sijasta.

Äänestäjiä Malmin lentokentän drive-in -äänestyspaikalla, kun ennakkoäänestys alkoi.

Helsingin äänestysaluekartasta tuli kuntavaaleissa monivärisempi, jos verrataan viime eduskuntavaaleihin.

Kokoomus oli ykkönen 86 äänestysalueella eli perinteisesti vahvimpien kaupunginosiensa lisäksi se valtasi takaisin täpärästi vihreille 2019 kiepsahtaneita alueita ja eteni rakenteilla olevissa kaupunginosissa kuten Jätkäsaari ja Kalasatama.

Vihreät oli ensimmäinen 36 äänestysalueella. Puolue menetti asemiaan kokoomukselle muualla kaupungissa ja vahvimmilla alueillaan vasemmistoliitolle, jolla näin oli kahdeksan ykkössijaa.

Sdp väritti punaiseksi 32 kaupunginosaa, niistä suurin osa idässä, mutta pääradan varrella ja Pohjois-Helsingissäkin on muutama. Perussuomalaiset oli lopulta selkeällä ykkössijalla vain kolmella alueella Malmin lentokentän liepeillä.

Äänestysprosentit olivat kaupungin korkeimpia kantakaupungissa ja pientaloalueilla. Yli 80 prosentin menivät Suomenlinna, Munkkiniemi A ja Tammisalo.

Sen sijaan monissa kerrostalovaltaisissa lähiöissä äänestysaktiivisuus jäi todella alhaiseksi. Kaupungin pienimmät prosentit olivat vailla vakituista osoitetta olevien äänestysalueella 090A (15,9 prosenttia), Kivikko B:ssä (37,30) ja Vuosaari B:ssä (39,80).

Valtuustoon tuli naisenemmistö, 56 prosenttia. Uusiksi valtuutetuiksi lasketaan 38 prosenttia valituista, toki uudeksi tilastoidaan myös yhden kauden poissa ollut kokenut konkari.

Valtuutettujen keski-ikä Helsingissä on 48 vuotta. Sekä nuorin että vanhin eli 22-vuotias Matias Pajula ja 81-vuotias Sirpa Asko-Seljavaara ovat kokoomuksesta.

Tutustumme seuraavaksi tarkemmin muutamaan suurimpien puolueiden tilannetta hyvin kuvaavaan äänestysalueeseen. Voit myös itse hakea minkä tahansa äänestysalueen tarkempia tietoja HS:n haulla.

Kokoomuksen kotiseutu: Tammisalo

Tammisalo ei näissäkään vaaleissa pettänyt kokoomusta vaan antoi sille yli puolet äänistä.

Äänestysprosentti oli kaupungin korkeimpia.

Lähes yhtä ylivoimainen kokoomus oli esimerkiksi Kaartinkaupungissa ja osissa Lauttasaarta ja Munkkiniemeä. Kantakaupungissa monilla alueilla kannatus oli 40 prosentin paikkeilla.

Kokoomus valloitti myös takaisin lukuisia vihreiden eduskuntavaaleissa niukalla enemmistöllä itselleen merkinneitä seutuja. Myös uudet kaupunginosat kuten Kalasatama ja Jätkäsaari vaihtoivat väriä siniseksi.

Tammisalon viiden suosituimman ehdokkaan joukkoon mahtuu vain yksi kokoomuksen ulkopuolelta, koko kaupungin ääniharava Jussi Halla-aho (ps). Ääniharavien eli pormestariehdokas Juhana Vartiaisen sekä Elina Valtosen lisäksi suosittuja olivat Matias Pajula ja Anniina Iskanius.

Vihreä punaiseksi: Alppila B

Alppila B on vasemmistoliiton, mutta kakkosena väijyvä vihreät ei jäänyt kauaksi.

Vihreä väri näkyy edelleen samalla puolueelle uskollisimmalla alueella, joka ylettää Helsingissä suunnilleen Pitkältäsillalta Viikkiin, Herttoniemeen ja Maunulaan. Vihreät pitivät yhä jalansijansa myös sellaisilla alueilla kuin Ruskeasuo, Meilahti B ja Puotila.

Aivan Helsingin vihreyden ytimessä tapahtui silti muutos. Kakkosena pitkään väijynyt vasemmistoliitto meni ohi alueilla Alppila A ja B, Vallila B, Hermanni B, Kumpula, Käpylä B, Koskela ja Herttoniemi B.

Alppila B:ssä Äänestysprosentti oli 61,8 eli vain hitusen kaupungin keskiarvoa ylempänä.

Suosituin ehdokas oli yli sata ääntä kerännyt vasemmistoliiton ääniharva Minja Koskela. Kakkoseksi kiilasi Halla-aho, sen jälkeen kärjessä näkyi pormestari Anni Sinnemäen lisäksi vihreiden ääniharavia kuten Fatim Diarra ja Alviina Alametsä.

Sdp selkeä voittaja: Jakomäki B

Jakomäki B -äänestysalueen ykköstilasta ei siinä mielessä ole epäilystä, että Sdp nappasi melkein kolmanneksen äänistä.

Jakomäki B:ssä äänesti vain 40,1 prosenttia äänioikeutetuista. Yhtä surullisia äänestysprosentteja löytyy Sdp:n vahvoilta alueilta monta. Kakkospaikalla Sdp:n takana väijyy milloin kokoomus, milloin vihreät, täällä koilliskulmalla useimmiten perussuomalaiset.

Viidestä Jakomäki B:n suosituimmasta ehdokkaasta neljä eli Eveliina Heinäluoma, Sinikka Vepsä, Nasima Razmyar ja Tuula Haatainen ovat Sdp:stä. Kenenkään heistä äänimäärät eivät kuitenkaan vedä vertoja alueen selvällä äänikuninkaalle eli 121 ääntä saaneelle Jussi Halla-aholle.

Naapurissa Jakomäki A:ssa ja Kivikko A:ssa perussuomalaiset on sen sijaan selkeä ykkönen, samoin Tapanila B:ssä pääradasta itään.

Lue lisää: Kokoomus kahmi vallan Helsingissä, vihreiltä katosi kolme paikkaa – Tältä näyttää Helsingin tuleva valtuusto

Lue lisää: Koko vallan dynamiikka muuttui Helsingissä yhdessä illassa – Näin kokoomuksen ja vihreiden hiipuminen näkyy kaupungin tulevaisuudessa

Football news:

Fati started working with the ball. The Barca winger has not played since November due to a knee injury
De Jong has a calf muscle sprain. Barca midfielder will miss part of the pre-season
Back in November, De Bruyne told Guardiola that City should buy Grealish
Liverpool wants to get 12.75 million pounds for Shaqiri
Grealish to City for 100 million is the most expensive transfer in the history of the Premier League. With Pep, the club spent a billion euros
Grealish has already signed a contract with Man City and talked to Guardiola
VAR reforms in the Premier League: offside lines will make it thicker, they will not assign penalties for small contact (as with Sterling against Denmark)