Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Levyarvostelut | Anna Järvinen työskenteli Ingmar Bergmanin kotona Fårössä: Lauluissa on vahvoja tunteita

Anna Järvisen levypari on jatkoa hänen romaanilleen.

Anna Järvinen esiintyi Korjaamolla Helsingissä elokuussa 2021. Kuva:  Mikko Stig / Lehtikuva

Pop / albumi

Anna Järvinen: Lila / Liila. Is This Art!

★★★★

Juuri ennen kuin kuulin Anna Järvisen uutta levyä, luin sattumoisin hänen romaaninsa Uni viime yönä.

Kirjan fragmentinomaiset tuokiokuvat, häivähdykset lapsuudesta ja vanhenemisesta, tuntuivat luontevalta johdannolta Lilan ja Liilan maailmaan. (Levystä julkaistaan sekä ruotsin- että suomenkieliset versiot.)

”Toisinaan olen osunut hetkiin. Joku on sanonut lauseen ja olen tajunnut sen olevan ratkaiseva”, Järvinen kirjoittaa kiinnostuksensa heräämisestä musiikkiin.

Kuin oltaisiin unessa, jossa yleisestä pumpulisuudesta erottuu yksi selkeä asia, viesti.

Ja heti seuraavalla sivulla ollaan niin tyylikkään lakonisia, että se riemastuttaa: ”Niin moni asia elämässä inspiroi niin vähän että minun täytyy tästedes koettaa tuntea olevani kaunis ja nauraa mutta ei siksi että jokin kehoni ulkopuolinen saa minut hymyilemään.”

Lue lisää: Ruotsinsuomalaisen muusikon Anna Järvisen esikoisteos on kuin poplaulu tai maalaus

Romaanin havainnointi ja kokeminen on sisäänpäin kääntynyttä ja mietteliästä, silti elämänjanoista. Tunnelmissa on harvoin mitään yksiselitteistä, siksi ne jäävät mieleen.

Ja kun mietin, olisiko järkeä pitää levyn tekstien minää samana kuin kirjan puhujaa, levy-yhtiöstä kerrotaan, että sanoitukset ovat sukua romaanille. Ei kirja välttämätön johdanto Liilaan ole, mutta ne tukevat toisiaan: romaani jatkaa elämäänsä mielessä ja levy tuntuu lähtökohtaisesti tutummalta.

Samaten toisiinsa kietoutuvat levyn ruotsin- ja suomenkielinen versio. Niitä tekee mieli kuunnella vuoron perään.

Tekstien melodraamaton pohdiskelevuus sopii musiikkiin. Kokonaisuudessa raikkaan ilonkin taustalla voi aistia älyllis-analyyttisen epäilyksen ja tuokiokuvat ovat samalla taiten paloiteltuja tunnespektrin osasia.

Vaikka levyntekoprosessin tarinallistaminen vaivaannuttaisi, tuntuu silti sopivalta, että Järvinen ja säveltäjä-muusikko Tapio Viitasaari ovat työstäneet kappaleita Gotlannin Fårössä, Ingmar Bergmanin residenssissä. Asiaan sopivasti laulujen subjektiivisuudessa tihkuu myös yhteiskuntaluokka. Minällä on aikaa mietiskellä, eikä hän käy läpi tunteitaan arkikiireiden lomassa.

Levyn musiikin on säveltänyt ja sen on myös tuottanut Tapio Viitasaari, jonka ansioluettelo on pitkä. Hän on soittanut esimerkiksi Zebra and Snake -yhtyeessä ja muodostaa Minja Koskelan kanssa Team Play -duon.

Lue lisää: Kun Minja Koskela meni opiskelemaan musiikkia Sibelius-Akatemiaan, hän tunsi itsensä huijariksi: Näin hän kehittäisi suomalaista musiikin­opetusta

Järvinen ja Viitasaari julkaisivat alkuvuodesta Kaj Chydeniuksen musiikkia versioivan ep:n Dagen var mulen – sånger av Kaj Chydenius. Yhteistyö on selvästi hedelmällistä, siinä määrin luontevalta uusikin albumi kuulostaa.

Hauskasti Liila tuntuu tunnelmaltaan ajattomalta, kenties joltain pikkuklassikolta, jonka sattuu kuulemaan vasta nyt. Musiikki on sekä rytmikkään huoletonta että syvällisemmin puhuttelevaa – monikäyttöistä.

Jo avauskappale Ja toukokuu / O skönä maj tarttuu välittömästi. Pianovetoinen laulu on sävellykseltään ja tulkinnaltaan ilmeikkään eheä ja kaihoisa, mainio popbiisi.

Fidanzata ja En jäänyt koska en halunnut / Jag ville inte vara där voisivat melodioiltaan olla vanhoista Euroviisuista tai Finnhits-levyltä. Monta hyvää naista / Många vackra damer taas soundaa tyylikkäine sointuvaihtoineen kuin se olisi tanssipop-listoilta. Retroiluksi en levyä kutsuisi, mutta sen modernit piirteet eivät tähyä soundien suunnannäyttäjäksi.

Mennyt ja nykyhetki kohtaavat äänitteellä aivan kuin takaumat ja tämän päivän havainnot Järvisen romaanissa.

Yleiseen intiimiyteen sopii Syreeni / Som syren -kappaleen ääni, joka kuulostaa narisevalta tuolilta. Ollaan siis lähellä, aitiopaikalla seuraamassa jotain perustavanlaatuisen inhimillistä, aivan kuin vaikka aiemmin mainitun Bergmanin elokuvissa.

Olennaisessa osassa on tietenkin Järvinen laulajana. Hän eläytyy tavalla, joka ulospäin kuulostaa helppoudelta, aivan kuin lahjakas näyttelijä tuntuu aivan luonnostaan muuttuvan ihmiseksi, jota esittää.

Laulussa on lämpöä ja läsnäoloa niissäkin parissa tapauksessa, kun itse kappale jäisi muuten etäisemmäksi. Asia alleviivaa Järvisen voimaa ja kykyä artistina.

Kriitikon valinnat: Lämpimän seikkailullista progea ja poukkoilevaa metallia

Proge, rock / Albumi

Sammal: Aika laulaa. Svart

★★★

Getšemane: Viimaa. Svart

★★★

Vesilinja: Myrskyn keskellä. Saunakamari Levyt

★★★★

Punkmusiikin piti kukistaa elitistisenä pidetty progressiivinen rock 1970-luvulla. Mutta vaikka proge on liekehtinyt paikoin kituliaammin, hävinnyt se ei ole. Suomessa progemuusikot olivat toki hekin marginaalitekijöitä, joita jo aikoinaan ajoi rakkaus taiteeseensa eikä omahyväisyys.

Mikä pahinta, heikomman polkeminen ei ota loppuakseen. Kulttuuritoimitusten on helppo todeta tasaisen haltioituneesti punkin olevan edelleen hengissä. Julkisessa maailmassa punk on lellilapsi, proge taas itsepintaista, outoakin alakulttuuritoimintaa.

Lähihistoriasta nykyhetkeen monet kotimaiset artistit CMX:stä Litku Klemettiin ovat kuitenkin terästäneet musiikkiaan edistyksellisellä progeajattelulla.

Joillekin progressiivisuus on selkeästi taakse päin katsovaa. Olennaista on 1970-luvun fiilis vuosikertasoittimineen, keskiössä kuitenkin halu luoda vanhoilla soundeilla uutta musiikkia. Levy-yhtiöistä Svart on kunnostautunut nykyisen suomiprogen julkaisemisessa.

Neljännen levynsä julkaissut Sammal kuuluu nykyprogen etulinjaan. Aika laulaa -levyllä ote on irtonainen – lauluakin kuullaan kolmella kielellä. Jähmeän temaattisuuden sijaan bändi siis ilottelee vapaammin.

Paikoin hajanaisuuskin puskee pintaan ja laulumelodiat jäävät jähmeiksi musiikin yleiseen liikkuvuuteen nähden. Luomuisa sointi, lennokas soitanta sekä sävellysmateriaalin parhaimmisto kuitenkin vetoavat.

Getšemanen ytimessä on äkäisyyttä. Määrätietoisen rytmisessä nyrjähtelyssä, paikoin hyvinkin painajais­maisissa kitara­kuvioissa ja painostavissa puhaltimissa kuuluu hyvä annos King Crimsonin vaikutusta. Intensiteetti paikkaa osaltaan mieleen­jäävien biisien puutetta. Täysi teho vaatisi klubi­tunnelmaa ympärille – tai laulussa mainitun Lemminkäisen temppelin.

Vesilinja kuulostaa voimallisem­malta kuin lupaavalla ensilevyllään, mutta tietty lempeys on silti keskiössä. Kappaleet on rakennettu ajatuksella, eivätkä puhaltimet, koskettimet ja kitarat kilpaile huomiosta vaan tuovat kukin oman värinsä kuvaan.

Sanoitusten vanhahtavat metaforat jäävät etäisiksi, mutta parhaat sävellykset kuten Kyyhky ja Myrskyn keskellä yhdistävät juonikkuuden tarttuvuuteen.

Metalli / albumi

Ranger: Ylös raunioista / Risen from the Ruins. Ektro

★★★★

Ranger on saanut laajaa alakultturi­huomiota verevällä speed metallillaan, mutta nyt kokoonpano on karsiutunut kahteen jäseneen ja samalla genren tavan­omaisuudet ovat karisseet. Ylös raunioista tuntuu sekä temaattiselta että uskaliaalta tavalla, joka yleensä on mielletty progebändien hyveeksi. Samalla se on ilahduttavan anarkistinen kokeilunhalussaan. Toteutuksen treenikämppämäisyys ja sanoitusten yhteiskunnallisuus tuovat kokonaisuuteen aitoa punk-henkeä. Kahdella kielellä julkaistava levy heittäytyy luovaan hulluuteen tavalla, jonka luupäinen ennakkoluulottomuus tuo mieleen Maple Crossin yhä hämmästyttävän debyytin The Eighth Day of Creation (1991.)