Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Lippu nousi salkoon Tähtitorninmäellä – Yle seuraa itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia

Tiede- ja kulttuuriministeri: “Olemme päässeet todella pitkälle”

Itsenäisyyspäivän lipunnosto Helsingin Tähtitorninmäellä.

Lippu nousi salkoon Helsingin Tähtitorninmäellä lumisessa säässä itsenäisyyspäivän aamuna. Kuva: Petteri Lindholm / Yle

Itsenäisyyspäivän perinteinen lipunnosto järjestettiin Helsingin Tähtitorninmäellä aamu yhdeksältä.

Tänä vuonna lippupuheen piti tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen. Hän muistutti, että Suomesta ja suomalaisuudesta voi olla ylpeä.

– Hyvällä syyllä voimme sanoa, että itsenäisyytemme on ollut menestystarina. 105 vuotta sitten olimme hyvin köyhä maa. Vaikka Suomi on pieni, syrjäinen ja ilmastoltaan ankara maa, jolla ei metsiä lukuunottamatta ole kovin merkittäviä luonnonvaroja, on maastamme tullut vakaa ja vauras hyvinvointivaltio, Honkonen sanoi.

Lipunnosto Helsingin Tähtitorninmäellä.

NMKY:n Rastipartio nosti lipun salkoon Tähtitorninmäellä itsenäisyyspäivän aamuna. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Honkonen muistutti Suomen menestyksestä kansainvälisissä maavertailuissa.

– Suomi on maailman onnellisin, vakain, vapain ja vähiten korruptoitunut maa. Luetteloa voisi jatkaa pitkäänkin. Olemme päässeet todella pitkälle.

Honkosen mukaan Suomen tärkeimmät menestystekijät löytyvät inhimillisen pääoman puolelta, kuten koulutuksesta, osaamisesta, tieteestä ja luovuudesta.

– Niihin meidän pitää jatkossakin panostaa.

Tapahtuma Tähtitorninmäellä päättyi Maamme-lauluun. Katso tapahtuma alta.

Perinteinen itsenäisyyspäivän lipunnosto järjestettiin Helsingin Tähtitorninmäellä.

Itsenäisyyspäivän lipunnosto alkaa Tähtitorninmäellä

Valtakunnallinen itsenäisyyspäivän lipunnosto alkaa juuri Helsingin Tähtitorninmäellä.

Lippupuheen pitää tänä vuonna tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen.

Kuorolaulusta vastaa Viipurin lauluveikkot ja lipun nostaa NMKY:n Rastipartio.

Tilaisuuden juontaa Yle Radio Suomessa aikaisempien vuosien tapaan toimittaja Mira Stenström. Tapahtuman järjestää Suomalaisuuden Liitto.

Suomalaisuuden liiton mukaan Tähtitorninmäen lipunnosto on järjestetty ensimmäisen kerran vuonna 1927. Perinne oli tauolla sotavuosien aikana, mutta se elvytettiin jälleen vuonna 1957 ja on järjestetty siitä lähtien joka vuosi.

Tapahtumaa voi seurata Yle Areenasta.

Tasavallan presidentti toivottaa hyvää itsenäisyyspäivää

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö toivotti hyvää itsenäisyyspäivää Twitterissä aamulla.

Tänään juhlitaan 105-vuotiasta Suomea

105-vuotiasta Suomea juhlitaan tänään koko maassa.

Presidentinlinnan juhlavastaanotto järjestetään nyt kahden vuoden tauon jälkeen. Edellisen kerran juhlia on vietetty perinteisellä kaavalla vuonna 2019.

Juhlien teemana on Itseensä luottava Suomi.

Linnan juhlien kutsuvieraslista on tänä vuonna noin 1 300 henkeä, eli kolmasosan pienempi kuin normaalisti.

Kutsun saajissa on muun muassa terveydenhuollon ammattilaisia ja kokonaisturvallisuudesta huolehtivia ihmisiä. Mukana on lisäksi vapaaehtoistyöntekijöitä sekä tulevaisuuden menestystekijöiden parissa työskenteleviä ihmisiä.

Vuonna 2021 itsenäisyyspäivän vastaanotolle kutsutut vieraat ovat kutsuttujen joukossa. Kyseiset juhlat vietettiin ilman vieraita koronapandemian takia.

Koronasta johtuen presidenttipari järjesti veteraaneille ja lotille erillisen itsenäisyyspäivän juhlan viime viikolla.

Kadetit kantoivat Suomen valtiolipun sisään veteraanien ja lottien itsenäisyyspäivän juhlatilaisuusdessa Presidentinlinnassa.

Kadetit kantoivat Suomen valtiolipun sisään ennen Tasavallan presidentin isännöimän veteraanien ja lottien itsenäisyyspäivän juhlatilaisuutta Presidentinlinnassa Helsingissä 1. joulukuuta. Kuva: Markku Ulander / Lehtikuva

Juhlat alkavat lipunnostolla

Itsenäisyyspäivän juhlallisuudet alkavat Helsingissä perinteisellä lipunnostolla Tähtitorninmäellä kello 9. Tilaisuus lähetetään Radio Suomessa ja Yle Areenassa.

Samaan aikaan Helsingin Hietaniemen hautausmaalla seurataan perinteistä seppeleen laskua. Tasavallan presidentin kanslian mukaan presidenttipari on paikalla noin kello 10.30.

Puolustusvoimien perinteinen itsenäisyyspäivän paraati marssitaan Haminassa puoliltapäivin. Paraatitunnelmia välittävät myös Yle Areena ja Yle Radio Suomi.

Lisäksi Hurstin itsenäisyyspäivän ruoka-apu järjestetään Hakaniemen torilla Helsingissä kello 12.

Helsingissä itsenäisyyspäivää värittävät myös useat mielenosoitukset ja kulkueet. Niiden aikataulut ja reitit näet täältä.

Tanssiaisia, konsertteja ja kulkueita

Tampereella itsenäisyyspäivää juhlitaan kello 17 Keskustorilla, missä juhlaesiintyjinä lavalle nousevat muun muassa Erin ja Mikko Töyssy. Tapahtuman päätteeksi sytytetään Keskustorin alueen talvivalaistus.

Lasten itsenäisyyspäivän tanssiaiset käynnistyvät kello 14 Tampere-talossa. Tanssiaisten teemana on tänä vuonna puhdas luonto.

Turussa itsenäisyyttä juhlitaan juhlakonsertilla noin kello 15. Turun filharmoninen orkesteri esittää muun muassa Jean Sibeliuksen ohjelmistoa kapellimestari Leif Segerstamin johdolla.

Jyväskylässä itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelus järjestetään Taulumäen kirkossa kello 10. Seppeltenlaskutilaisuus on vanhan hautausmaan sankarihaudoilla kello 11.30.

Kaikille avoin itsenäisyyspäivän juhla järjestetään Jyväskylän paviljongissa yhdeltä iltapäivällä. Perinteinen soihtukulkue taas alkaa yliopiston päärakennukselta ilta kuudelta.

Itsenäisyyspäivän ohjelmaa järjestetään muutenkin laajasti ympäri maata.