Monet Iranin urheilijat ovat vaatineet viime kuukausina loppua hallinnon harjoittamalle sorrolle. Se on käynyt heille kalliiksi.
Mohammad Mehdi Karami, 22-vuotias, karaten Iranin mestari – teloitettu tammikuussa 2023.
Seyed Mohammad Hosseini, 39-vuotias, nuorten kamppailulajivalmentaja – teloitettu tammikuussa 2023.
Marjan Jangjou, 31-vuotias, kalliokiipeilijä – kadonnut marraskuussa 2022 sen jälkeen, kun valtion agentit pidättivät hänet kotonaan.
Mohammad Ghaemi Far, 22-vuotias, kansallisen tason jalkapallomaalivahti – ammuttu kuoliaaksi hallituksen vastaisten protestien aikana lokakuussa 2022. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan asialla olivat Iranin turvallisuusjoukot.
Ali Mozaffari, 17-vuotias, Iranin lentopalloliigan pelaaja – ammuttu kuoliaaksi hallituksen vastaisten protestien aikana syyskuussa 2022. Ihmisoikeusjärjestöjen mukaan asialla olivat Iranin turvallisuusjoukot.
Amir Nasr-Azadani, 27-vuotias, Iranin jalkapalloliigan pelaaja – tuomittu 26 vuoden vankeuteen tammikuussa 2023.
Viime kuukaudet ovat olleet iranilaiselle urheiluyhteisölle sysimustia.
Irania on ravistellut historiallinen protestiaalto, kun ihmiset eri puolilla maata ovat vaatineet loppua hallinnon sortotoimille ja naisten aseman parantamista.
Valtionjohdon reaktio on ollut armoton. Ihmisoikeusjärjestöt ovat raportoineet mielenosoittajien teloituksista, mielivaltaisista vangitsemisista ja kidutuksista.
Urheilijat eivät ole olleet poikkeus.
– Monet urheilijat tiedostavat asemansa suosittuina ja seurattuina ihmisinä. He ovat käyttäneet asemaansa ja toimineet kansan äänenä vastustaessaan sortoa. Vallanpitäjät ovat vastanneet tähän kovin ottein, ihmisoikeusjärjestö CHRI:n (Center for Human Rights in Iran) johtaja Hadi Ghaemi sanoo videopuhelun välityksellä Yle Urheilulle.
New Yorkista toimivalla CHRI:llä on Iranissa laajat verkostot, joiden avulla se on saanut tietoa mielenosoittajien ja poliittisten vankien tilanteista. Järjestö julkaisi tammikuun alussa raportin (siirryt toiseen palveluun) urheilijoiden kohtaamasta painostuksesta ja sorrosta. CHRI:n perustaja, iranilaissyntyinen Ghaemi on tutkinut Iranin ja sen lähivaltioiden ihmisoikeustilanteita vuosikymmeniä.
Hallinto on päättänyt teloittaa ihmisiä kostoksi.
Hadi Ghaemi
Suomalaiset tuntevat parhaiten 27-vuotiaan jalkapalloilijan Amir Nasr-Azadanin kohtalon. Vaasan Palloseuran kapteeni Sebastian Strandvall kertoi loppuvuodesta entisen joukkuekaverinsa ja ystävänsä olevan teloitusuhan alla.
Nasr-Azadani osallistui monien iranilaisten tavoin hallintoa vastustaviin mielenosoituksiin sen jälkeen, kun moraalipoliisin pidättämä 22-vuotias Mahsa Amini kuoli epäselvissä oloissa.
Jalkapalloilija vangittiin joulukuussa. Häntä ja kolmea muuta miestä syytettiin muun muassa kahden Basij-miliisin ja yhden poliisin tappamisesta ja mellakoinnista.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat kritisoineet oikeusprosessia voimakkaasti. Useiden lähteiden mukaan todisteet miehiä vastaan olivat heikkoja tai olemattomia, syytetyt pakotettiin tunnustamaan kiduttamalla, eikä heille annettu heidän ansaitsemaansa oikeusapua.
– Pitää ymmärtää, että protestit ovat olleet massiivisia ja hallinto on vastannut niihin todella väkivaltaisesti. Turvallisuusjoukot ovat tulittaneet mielenosoittajia, ja kaaoksessa on kuollut myös poliiseja, Hadi Ghaemi taustoittaa.
– Vähän aikaa sitten julkaistiin vuodettu äänite, jossa Iranin turvallisuusjohtajat myönsivät, että syyllisiä viranomaisten kuolemiin on mahdotonta löytää. Hallinto on kuitenkin päättänyt teloittaa ihmisiä kostoksi.
Nasr-Azadani tuomittiin lopulta tammikuussa 26 vuoden vankeuteen. Samassa yhteydessä syytetyt kolme muuta miestä saivat kuolemantuomiot.
CHRI:n mukaan tuomitut eivät saaneet missään vaiheessa kansainvälisten lakien vaatimaa reilua oikeuskäsittelyä. Sitä eivät saaneet myöskään karateka Mohammad Mehdi Karami, 22, ja nuoria kamppailu-urheilijoita valmentanut Seyed Mohammad Hosseini, 39.
Heidät hirtettiin tammikuun 7. päivä syytettyinä turvallisuusviranomaisen tappamisesta. Kaksikon mukaan poliisi käytti rajua fyysistä ja henkistä väkivaltaa pakottaakseen heidät tunnustamaan.
Amir Nasr-Azadanin kanssa teheranilaisessa Rah Ahanissa kaudella 2015–2016 pelannut Sebastian Strandvall on puhunut aktiivisesti ystävänsä puolesta. Strandvall, 36, on antanut lukemattomia haastatteluja suomalais- ja ulkomaalaismedioille kuten BBC:lle ja Sky Newsille.
Sittemmin iranilaisfutaajalle ovat vaatineet oikeutta muun muassa kansainvälinen pelaajayhdistys FIFPro, jalkapallosuuruudet Luis Suárez ja Radamel Falcao sekä musiikkimaailman supertähti Shakira.
Hadi Ghaemin mukaan Nasr-Azadanin saama näkyvyys saattoi hyvinkin pelastaa jalkapalloilijan hengen.
– Ilman Strandvallin kaltaisia ihmisiä, jotka ovat toimineet iranilaisten julkisena äänenä, teloituksia voisi olla kymmeniä lisää. Jokainen pienikin teko ainakin hidastaa hallinnon tappokonetta, Ghaemi sanoo.
CNN julkaisi hiljattain ääniviestin (siirryt toiseen palveluun), jonka Nasr-Azadani oli nauhoittanut Isfahanin vankilassa. Siinä jalkapalloilija kiitti häntä puolustanutta jalkapalloyhteisöä ja vakuutti olevansa syytön.
– Kun sain tietää Amiria uhkaavasta kuolemantuomiosta, tunsin oloni todella avuttomaksi. En olisi silloin uskonut, että voisimme saavuttaa jotain tällaista, Strandvall sanoo nyt.
– Samalla on vaikea olla ajattelematta iranilaisia, joille on käynyt vielä huonommin.
Iranista on paennut viime vuosina useita kymmeniä menestyneitä huippu-urheilijoita. He ovat kokeneet olevansa kotimaassaan jatkuvan painostuksen alla.
Vallanpitäjät ovat asettaneet urheilijoille useita rajoituksia. Iranin hengellinen johtaja ajatollah Ali Khamenei on kieltänyt iranilaisia kilpailemasta Israelin urheilijoita vastaan. Lukuisat urheilijat muun muassa kamppailulajeissa ovat kritisoineet kieltoa ja sanoneet sen haittaavan merkittävästi uraansa.
Vuonna 2017 jalkapalloilijat Masoud Shojaei ja Ehsan Haji Safi suljettiin Iranin maajoukkueesta, koska he olivat pelanneet kreikkalaisessa seurajoukkueessaan Panioniosissa israelilaista Maccabi Tel Avivia vastaan.
Kaksikon maajoukkuepanna kumottiin lopulta, kun he ilmoittivat julkisesti, että seura oli pakottanut heidät menemään kentälle kyseisessä ottelussa.
Monet naisurheilijat ovat valittaneet kohtelustaan ja heille määrätystä hijab-pakosta. Iranin ainoa naisolympiamitalisti, taekwondoka Kimia Alizadeh Zonouzi pakeni maasta vuonna 2020 syyttäen Iranin johtoa tekopyhyydestä ja naisten sorrosta.
Maajoukkuelentopalloilija Soheila Farahani on kertonut joutuneensa turvallisuusviranomaisten kuulusteluihin, koska hän ei ollut naimisissa ja asui yksin. Farahani pakeni Yhdysvaltoihin vuonna 2015, koska pelkäsi vallanpitäjien saavan selville, että hän on homoseksuaali.
– On äärimmäisen surullista, että iranilaiset joutuvat jättämään kotimaansa. 87 miljoonan asukkaan valtio hukkaa massiivisen potentiaalinsa, joka sillä on useissa urheilulajeissa, Washingtonissa toimivan Lähi-idän instituutin Iran-ohjelman johtaja Alex Vatanka sanoo.
Vatankan isä Büyük Vatankhah pelasi Iranin jalkapallomaajoukkueessa 1950- ja 1960-luvuilla. Tuolloin maailma tuntui olevan iranilaisurheilijoille auki.
– Isäni aktiiviuralla Iran ei ollut se Iran, jonka näemme nyt. Kutsun hänen urheilijasukupolveaan kultaiseksi sukupolveksi, koska heitä ei rajoitettu kuten nykyään. Vuodesta 1979 urheilu on ollut hallinnon pelinappula.
Jalkapalloilijat ovat nauttineet Iranissa valtavaa suosiota, mutta nykyään monen kansalaisen on vaikea tukea hallinnon lipun alla kilpailevia urheilijoita. Se nähtiin muun muassa loppuvuoden MM-kisoissa Qatarissa, kun osa iranilaisista juhli avoimesti maajoukkueen tappiota Yhdysvalloille ja jäämistä alkulohkoon.
Vatankan mukaan maajoukkuepelaajat joutuivat mahdottomaan välikäteen. Toisaalla olivat vahvoja kannanottoja vaativat kansalaiset. Toisaalla Iranin jalkapalloa kontrolloivat vallanpitäjät, jotka olivat antaneet ymmärtää, etteivät suvaitsisi mitään mielenilmauksia.
– En usko, että kukaan olisi halunnut olla maajoukkuepelaajien asemassa. Uskon, että sydämissään melkein kaikki pelaajat olisivat halunneet tukea enemmän protestoivaa kansaa. Mutta heidän oli käytettävä myös päätään ja mietittävä, mitä se voisi pahimmillaan tarkoittaa.
”Maailman on lähetettävä voimakas viesti”
Sebastian Strandvallille Iranin viimeaikaiset tapahtumat ovat olleet suuri pettymys. Ainoa Iranissa pelannut suomalaisjalkapalloilija muistaa hyvin toivon, jonka hän aisti pelatessaan Teheranissa kaudella 2015–2016. Puhuttiin kansainvälisten pakotteiden helpottamisesta, maa tuntui olevan avautumassa ulkomaailmaan.
Strandvall vaikuttui tuolloin maan korkeasta urheilullisesta tasosta, intensiteetistä, jolla kansalaiset rakastivat jalkapalloa ja tavallisten iranilaisten uskomattomalta tuntuneesta kohteliaisuudesta.
Nykyään toiveikkuudesta on jäljellä vähän.
Ihmisoikeusjärjestöt ovat vaatineet Kansainvälistä olympiakomiteaa KOK:ta, jalkapallon globaalia kattojärjestöä Fifaa ja muita suuria toimijoita asettamaan Iranin urheilulle sanktioita tai sulkemaan maan kansainvälisestä urheilusta.
Urheilusanktiot ovat vain yksi askel. CHRI-järjestön johtaja Hadi Ghaemi toivoo Iranin hallinnon laajempaa painostusta.
– Maailman on lähetettävä voimakas viesti. Monet maat harkitsevat kutsuvansa Iranin-suurlähettiläänsä ja diplomaattinsa pois protestina väkivallalle ja tappamiselle. Toivon Suomenkin tekevän niin. Nykytilanteessa ei ole mitään syytä pitää lähettilästä Teheranissa.
