Finland

Lukijan mielipide | Alibudjetointi kurjistaa terveyspalveluita

On kohtuutonta edellyttää, että sairautensa kanssa kamppailevan kuntalaisen pitäisi vielä jaksaa vaatia laillisten oikeuksiensa perään saadakseen peruspalvelua.

Eläkeläinen Kruununhaasta kirjoitti (HS Mielipide 9.6.), että hän oli yrittänyt saada aikaa helsinkiläiseltä terveysasemalta jo kahden vuoden ajan siinä onnistumatta.

Terveydenhuoltolain 4. pykälän mukaan kunnan on osoitettava riittävästi voimavaroja kunnan terveydenhuollon palveluihin, ja tehtäviä varten käytettävissä on oltava riittävästi terveydenhuollon ammattihenkilöitä.

Kun potilas varaa lääkärin vastaanottoaikaa terveysasemalta, hänen ei tarvitse kertoa mitään perustelua tai syytä ajan saamiseksi, vaikkakin sen kertominen auttaa lääkäriä tutustumaan paremmin hänen esitietoihinsa. Kiireellistä aikaa varattaessa perustelu on asiallista. Jokin aika potilaalle on luvattava.

Terveyskeskuspalveluiden kurjistuminen johtuu ennen muuta kuntien kroonisesta alibudjetoinnista. Siten henkilökunnan työmäärä on monesti hallitsematon, joka saa monen vaihtamaan työpaikkaa. On kohtuutonta edellyttää, että sairautensa kanssa kamppailevan kuntalaisen pitäisi vielä jaksaa vaatia laillisten oikeuksiensa perään saadakseen peruspalvelua.

Ari Mönttinen

terveyskeskuslääkäri, yleislääketieteen erikoislääkäri

Lohja

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Football news:

Juventus does not want to extend the contract with Ronaldo because of the high salary. But this summer he will not leave
Khramtsov's gold is heroism: he fought at the Games with a broken arm. Victory of Maxim-in memory of mom
Kepa on the conflict with Sarri in the League Cup final: This is a huge misunderstanding. I didn't have an injury, I just wanted to buy time and help the team
Manchester United has agreed the transfer of Varane with Real Madrid for 41 million pounds, including bonuses
Newcastle want to sign Tuanzebe. Defender will leave Manchester United due to Varane's transfer
Former Juventus player Giovinco is close to moving to PAOK
Kepa pro Premier League: The hardest league for goalkeepers. But I quickly adapted