Finland

Lukijan mielipide | Emme voi sallia Fortumin ulkoistaa päästöjämme

Tytti Tuppurainen on sanonut edellyttävänsä valtionyhtiöiltä vastuullisuutta, mutta se on tästä kaukana.

Valtionyhtiö Fortumin omistama Uniper haastaa Alankomaat oikeuteen maan päätettyä luopua hiilivoimasta vuonna 2029. Näin Suomi hankaloittaa toisen maan hiilen alasajoa. Fortum omistaa tytäryhtiönsä Uniperin kautta hiilivoimalan Alankomaissa. Alankomaat teki periaatepäätöksen luopumisaikataulusta jo vuonna 2016, vuosi ennen kuin Fortum osti Uniperin. Päätös ei tullut yllätyksenä omistajalle, vaan Fortum, jonka enemmistöomistaja on Suomen valtio, tietoisesti osti verorahoillamme hiilijätin.

Alankomaiden tavoite hiilestä luopumiselle on sama kuin meillä. Emme voi kutsua itseämme edelläkävijäksi ilmastokriisin torjumisessa, jos toisella kädellä siivoamme omaa pihaa ja toisella peitämme silmämme valtionyhtiön saastuttaessa enemmän kuin koko Suomi.

Vetoan eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppuraiseen (sd): Nyt riittää. Emme voi sallia Fortumin ulkoistaa päästöjämme. Tuppurainen on sanonut edellyttävänsä valtionyhtiöiltä vastuullisuutta, mutta se on tästä kaukana. Jos valtionyhtiöiden ohjaaminen ei kuulu omistajaohjausministerille, mikä kuuluu?

Ellen Ojala

ilmastodelegaatti, Allianssi ry, Pohjoismaisen ministerineuvoston kestävän kehityksen, asiantuntijaryhmän jäsen

Lukijan mielipiteet ovat HS:n lukijoiden kirjoittamia puheenvuoroja, joita HS:n toimitus valikoi ja toimittaa. Voit jättää mielipidekirjoituksen tai tutustua kirjoitusten periaatteisiin osoitteessa www.hs.fi/kirjoitamielipidekirjoitus/.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Football news:

Griezmann spoke with Hamilton and visited the Mercedes boxes at the Spanish Grand Prix
Barcelona feels that Neymar used it. He said that he wanted to return, but extended his contract with PSG (RAC1)
Aubameyang to the Arsenal fans: We wanted to give you something good. I am sorry that we could not
Atletico did not lose at the Camp Nou. Busquets' injury is the turning point of the match (and the championship race?)
Verratti injured his knee ligaments in PSG training. Participation in the Euro is still in question
Neymar's contract in one picture. Mbappe wants the same one
Manchester United would like to sign Bellingham in the summer, not Sancho. Borussia do not intend to sell Jude