Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Luonnonkatastrofit | ”En ole koskaan nähnyt ilmastonmuutoksen aiheuttamaa verilöylyä tässä mittakaavassa” – Pakistan kärsii jo nyt ilmastonmuutoksen seurauksista voimakkaasti

Ulkomaat|Luonnonkatastrofit

Pakistania ovat koetelleet tänä vuonna niin äärimmäinen kuumuus kuin tulvat.

Tulvan keskelle joutuneet ihmiset yrittivät pelastautua vedeltä Jaffarabadin alueella Balochistanin provinssissa Pakistanissa. Kuva syyskuun alkupuolelta. Kuva:  Fida Hussain / AFP

En ole koskaan nähnyt ilmastonmuutoksen aiheuttamaa verilöylyä tässä mittakaavassa, sanoi YK:n pääsihteeri António Guterres vieraillessaan Pakistanissa syyskuun alkupuolella.

Pakistanissa ilmastonmuutoksen aiheuttamat vaikutukset ovat jo todellisia. Maa on kärsinyt vuoden aikana niin äärimmäisestä kuivuudesta kuin kovista tulvistakin.

Historiallisen kovat sateet koettelivat maata ja aiheuttivat poikkeuksellisia tulvia alkusyksystä. Pakistanin pinta-alasta jopa kolmasosa on tulvaveden vallassa. Peräti kahdeksan miljoonan ihmisen on arvioitu joutuneen jättämään kotinsa tulvien vuoksi. Viranomaiset ovat arvioineet, että menee peräti puoli vuotta, että tulvavedet vetäytyvät. YK:n mukaan yli tuhat ihmistä on kuollut.

”Tässä vaiheessa tuho on niin laaja, ettei Pakistanin valtiolla ole kapasiteettia vastata siitä nouseviin tarpeisiin”, sanoo Suomen Lähetysseuran hankehallinnon asiantuntija Iiro Pankakoski.

Pakistanin suunnittelun ja kehityksen ministerin Ahsan Iqbalin mukaan tulvat ovat tuhonneet peräti 45 prosenttia viljelysmaista. Tämä aiheuttaa laajaa ruokapulaa paitsi Pakistanissa, myös niissä maissa, jotka ovat riippuvaisia sen ruoan tuonnista.

Vaikka ilmastonmuutos tulee näkymään ja vaikuttamaan koko maailmassa, erityisesti väkirikkaassa Aasiassa sillä arvioidaan olevan paljon kriittisiä seurauksia. Kuluneena vuonna alue on kärsinyt rankkasateiden lisäksi niin kuivuudesta kuin trooppisista myrskyistä, Pakistanista Filippiineille.

Etelä-Aasian ja Aasian laajemminkin onkin arvioitu olevan mahdollisesti yksi ilmastonmuutoksen fataaleimmista kärsijöistä.

”Joidenkin ennusteiden mukaan ilmastokriisi tulee pakottamaan 62 miljoonaa ihmistä kodeistaan Etelä-Aasiassa vuoteen 2050 mennessä”, Pankakoski sanoo.

Tilannetta pahentaa se, että osa alueen maista on vaikuttanut ilmastonmuutokseen hyvin vähän.

”Mikään maa ei ansaitse tällaista, mutta aivan erityisesti eivät Pakistanin kaltaiset maat, joiden toimet ovat aiheuttaneet ilmastonmuutosta hyvin vähän”, YK:n Guterres sanoi.

Hän muistutti, että maailman köyhimmät maat Afrikan sarvesta Etelä-Aasiaan maksavat kovimman hinnan ilmastonmuutoksesta.

”Tämä on hulluutta. Tämä on joukkoitsemurha”, sanoi pääsihteeri vaatiessaan ihmiskuntaa lopettamaan sodan luonnon kanssa ja investoimaan enemmän uusiutuviin energialähteisiin.

Lähetysseuran Pankakoski sanoo, että Guteressin ajatus nousee niin sanotusta ilmasto-oikeudenmukaisuuden ajatuksesta, jossa pohditaan miten olisi reilua jakaa ilmastonmuutoksesta aiheutuvaa taakkaa.

Muun muassa brittiläinen kehitysapujärjestö Oxfam on vaatinut, Pakistanin velat kansainväliselle valuuttarahastolle IFM:lle mitätöitäisiin. Maa on kärsinyt jo valmiiksi vaikeasta taloustilanteesta, ja tulvatuhot ovat pahentaneet tilannetta entisestään.

Pakistanilaisen kansalaisjärjestö Pakistan Partnership Initiativen johtajan Ashraf J. W. Mallin mukaan YK:n johtajan vierailun jälkeen Pakistanin tuhot ovat saaneet enemmän huomiota.

”Ruoan ja rahan muodossa annettava tuki on alkanut valua alueelle, mutta se ei ole tarpeeksi. Käymme jatkuvaa taistelua pelastaaksemme ihmiselämiä. Tarvitsemme enemmän ulkomaista apua pitkäksi ajaksi, jotta voimme rakentaa infrastruktuuriamme uudelleen”, hän kirjoitti sähköpostitse STT:lle Pakistanista.