Finland
This article was added by the user Anna. TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Luonnonkatastrofit | Saksan heinäkuun tulvissa kadonneen naisen ruumis löytyi satojen kilometrien päästä Hollannista

Löydöksen myötä tulvien kuolonuhrien määrä nousee 182:een.

Tulvatuhoja Saksan Kreuzbergissä viime heinäkuussa.

Länsi-Saksan heinäkuisten tulvien aikaan kadonneeksi ilmoitetun naisen ruumis on löytynyt Hollannin Rotterdamista, kertoi Saksan poliisi perjantaina. Poliisi uskoo, että Rein-joki kuljetti ruumista 300 kilometrin matkan rajan yli.

Ruumis löytyi Hollannista jo viikkoja sitten, mutta yhteys Saksassa kadonneeseen naiseen tuli ilmi dna-näytteen avulla vasta syyskuun lopussa.

Löydöksen myötä tulvien kuolonuhrien määrä nousee 182:een. Kateissa on edelleen kaksi ihmistä.

Tulvat tuhosivat koteja, toimistorakennuksia ja muuta tärkeää infrastruktuuria. Pahimmillaan päivän aikana satoi 93 millimetriä vettä.

Jälleenrakennustyöt ovat edelleen kesken eivätkä monet ihmiset ole vielä päässeet palaamaan koteihinsa.

Elokuussa julkaistun tutkimuksen mukaan ihmisen toimien aiheuttama ilmaston lämpeneminen lisää vastaavien tulvien todennäköisyyttä moninkertaisesti verrattuna viileämpään ilmastoon.