Verenluovuttajia tarvitaan satoja päivässä, ja poisjäävien tilalle pitäisi löytää vuosittain jopa 20 000 uutta.
Sari Möller,
Päivi Rautanen
Ilmajokelainen Maarit Talvitie on tarvinnut ja saanut verta kahdesti: synnytyksen yhteydessä ja pahan kolarin jälkeen.
Kummaltakaan kerralta hänellä ei ole muistikuvia siitä, paljonko verta sai. Molemmat tilanteet olivat vakavia.
Synnytyksessä Talvitie repesi pahasti, ja sisäinen vuoto ehti yltyä ennen kuin se huomattiin.
– Ilman verta tilanne olisi kyllä varmaan ollut huono, erittäin huono.
Talvitie on myös luovuttanut omaa vertaan. Merkitys konkretisoitui oman tarpeen myötä.
– Verenluovutuksessa ei menetä mitään: saat pullakahvit ja veri tulee sinulle takaisin. Sitä, että verta saa, ei voi korvata mikään.
Veren tilavuus korvautuu Veripalvelun mukaan (siirryt toiseen palveluun) tunneissa, punasolujen ja raudan määrä kuukausissa.
Isä luovutti heti tyttären kokemuksen jälkeen
Talvitien isä on ollut aina kova verenluovuttaja. Hän meni myös heti synnytystä seuraavana päivänä luovuttamaan, mikä jätti Maaritille ikimuistoisen mielleyhtymän.
– Minusta aina tuntui, että sain sitä isän verta, vaikka en tietenkään saanut, kun se tapahtui vasta myöhemmin.
Maarit Talvitie aloitti itse verenluovutuksen 18-vuotiaana. Pitkien matkojen vuoksi reissuja tuli kuitenkin tehtyä melko harvoin.
Suomessa tarvitaan joka arkipäivä 800 verenluovuttajaa, jotta potilaat saavat tarvitsemansa verivalmisteet.
Veripalvelun tavoitteena on saada 20 000 uutta luovuttajaa vuodessa, sillä osa joutuu lopettamaan esimerkiksi iän takia.
Luovuttaminen kuin kansalaisvelvollisuus
Toisen kerran Maarit Talvitie tarvitsi verta nelisen vuotta sitten. Vastaantulevan rekan perävaunu lähti liukkaassa kelissä luisuun ja ajautui poikittain Talvitien auton eteen.
Ennen tömähdystä nainen ehti ajatella kuolevansa.
Onnettomuudessa häneltä murtui kolme raajaa neljästä. Pään vamma vaati tikkejä moneen kerrokseen – uloimpaan 50.
– Minulla ei ollut mitään käsitystä siitä, että päänahkani oli rullautunut irti takaraivolle saakka ja verta oli joka puolella, kuvaili Talvitie jälkeenpäin.
Lisää: Maarit Talvitie selvisi rajusta kolarista, vaikka päänahka irtosi ja kolme raajaa murtui – luunsirpaleista koottu nainen kävelee jälleen
Hän ei vieläkään tiedä, paljonko verta menetti, mutta on kiitollinen siitä, että luovuttajia on.
– Melkein on kansalaisvelvollisuus luovuttaa, koska se ei ole pois keltään.
Pullakahveilla kiittäminen on Talvitiestä parempi käytäntö kuin joidenkin maiden tapa maksaa verestä.
– Siitä tulee myymisen maku eikä lahjoittamisen halu.
