Volkswagen-konserni neuvottelee superautomerkkinsä Bugattin myymisestä kroatialaiselle Rimacille, kertoo Manager Magazin omiin lähteisiinsä nojaten. Yksikään osapuolista, Bugatti, Volkswagen tai Rimac, eivät ole vahvistaneet uutista, kertoo uutistoimisto Reuters.

Brittiläisen Car Magazinen mukaan kaupat olisi jo neuvoteltu valmiiksi ja enää lopullista siunausta vailla.

Rimacin perustajaa ja yhtiön suurinta omistajaa miljonääri Mate Rimacia, 32, kutsutaan ”Balkanin Elon Muskiksi”. Tällä hetkellä tekeillä on Rimac C-Two -supersähköauto, jota valmistetaan 150 kappaletta. Yhden niistä on tilannut F1-maailmanmestari Nico Rosberg.

Bugatti on alun perin ranskalainen loistoautomerkki, joka on ollut VW:n hallussa parikymmentä vuotta. VW:n omistuksessa merkki muistetaan etenkin Veyronista, jossa tehoa oli 1001 hevosvoimaa.

Volkswagen-konserniin kuuluva Porsche omistaa 15,5 prosenttia Rimacista. Car Magazinen mukaan Porsche olisi Bugatti-kauppojen yhteydessä lisäämässä omistustaan Rimacista.

Muita omistajia ovat muun muassa Camel Group sekä Kia ja Hyundai. Korealaiset autonvalmistajat tekevät myös teknistä yhteistyötä Rimacin kanssa.