Vakuutusmaksu on keskimäärin 25,3 prosenttia palkasta. Yli 53-vuotias työntekijä maksaa 1,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin nuoremmat. Työnantajan osuus iäkkäämmän maksusta on siis 8,3 prosenttia vähemmän.

Maksu on samansuuruinen yrityksillä, joiden palkat ovat alle kaksi miljoonaa euroa vuodessa. Suuremmilla maksua porrastetaan eläketapahtumien esiintymisen perusteella. Täysimääräisesti työkyvyttömyydet vaikuttavat yli 30 miljoonaa euroa palkkoja maksavien yritysten maksuun.

Eläketurvakeskuksesta sain vastauksena esimerkin yrityksestä, jossa työkyvyttömyysosa on muita suurempi. Oletetaan, että sadan työntekijän yrityksillä olisi keskimäärin viisi työkyvyttömyystapausta. Jos esimerkkiyrityksellä olisi tapauksia 17,5 eli 250 prosenttia keskimääräistä enemmän, niin silloin yritys maksaisi työkyvyttömyysosaa 1,75 prosenttiyksikköä muita enemmän.

Myös työkyvyttömäksi jäävän ikä ja palkan suuruus vaikuttavat suuryrityksen vakuutusmaksuun. Nuori tulee kalliimmaksi, samoin isopalkkainen.

Taas kerran ratkotaan ei-ongelmaa ja vaikeammat ongelmat jäävät ratkaisematta.

Toinen esimerkki on, että te-toimistot ulkoistavat työnhaun työttömille. Työnvälityksen tehtäväksi jää työhakemusten määrän valvonta.

Matti Suokas

talousneuvos, Kotka