Finland

Mielitkö sieni- tai marjametsään keskellä Helsinkiä? Vältä entistä ampumarata-aluetta, kehottaa kaupunki: "Poimisin jossain muualla"

Maunulan entisellä ampumarata-alueella on edelleen korkeita lyijypitoisuuksia. Siksi alueella ei ole suotavaa sienestää.

Kuvassa sieni, joka kasvaa Helsingin Keskuspuistossa

Maunulanpuistossa sijainneella entisellä ampumarata-alueella ei ole vieläkään suotavaa sienestää ja marjastaa, Helsingin kaupungilta kerrotaan.Christoffer Kaski / Yle

Helsingin Keskuspuisto on pääkaupunkiseudun suosituimpia ulkoilualueita, mutta osalle ulkoilijoista voi tulla yllätyksenä, ettei keskellä puistoa ole suositeltavaa sienestää ja marjastaa.

Asiasta kirjoittaa Svenska Yle.

Svenska Ylen mukaan Helsingin kaupungin vuonna 2012 tekemässä selvityksessä todettiin, että Maunulan entisen ampumarata-alueen maaperässä on korkeita lyijypitoisuuksia ja siksi alueen sieniä ja marjoja ei suositella syötäväksi.

Vuonna 2012 annettu suositus on voimassa tänäkin päivänä, kertoo elintarviketurvallisuusyksikön päällikkö Riikka Åberg Helsingin kaupungilta.

Hänen mukaansa lyijy ei katoa maasta kovin nopeasti. Esimerkiksi sieniin on kertynyt raja-arvot ylittäviä lyijypitoisuuksia, minkä takia on todennäköistä, ettei suositusta kumota aivan lähitulevaisuudessa, Åberg arvioi Svenska Ylen haastattelussa.

Alueelle pystytetyssä kyltissä kaupunki varoittaa, että päivittäin syötynä sienet voivat aiheuttaa haitallisia terveysvaikutuksia.

Kyltti varoittaa, ettei sieniä ja marjoja suositella kerättäväksi ja syötäväksi Maunulan entisellä ampumarata-alueella.

Kyltti Maunulanpuistossa kertoo myös, missä entinen ampumarata-alue sijaitsee.Christoffer Kaski / Yle

Lyijyn jäljet näkyvät pitkään

Ampumarata on sijainnut Helsingin Keskuspuistossa vuosina 1914–1962. Tämä tarkoittaa, että lyijyä esiintyy maaperässä vielä vuosikymmeniä toiminnan päättymisen jälkeen.

Nykyisin aluetta käytetään lähinnä kuntoiluun ja muuhun ulkoiluun.

Svenska Yle toteaa, että Maunulanpuistossa liikkuminen ei sinällään ole vaarallista.

Kuva metsäisestä Helsingin Keskuspuistosta

Keskuspuisto on Helsingin seudun suosituimpia ulkoilukohteita.Christoffer Kaski / Yle

Sieniä ja marjoja koskeva suositus on todellakin vain suositus, ei kielto tai laki, Åberg huomauttaa.

Kukaan ei valvo marjanpoimintaa paikalla.

– Mutta jos itse tietäisin, että maaperässä on lyijypitoisuuksia, poimisin sienet ja marjat jossain muualla, Åberg sanoo.

Hänellä ei ole tiedossa, että kaupungilla olisi suunnitelmia puhdistaa aluetta toistaiseksi. Alueelle ei ole esimerkiksi tulossa asuinrakentamista.

Myöskään uutta selvitystä lyijypitoisuuksista ei ole näköpiirissä.

Helsingin Keskuspuistossa kasvaa myös monia marjoja.

Riikka Åbergin mukaan Helsingissä on muitakin metsiä, joissa sienestää ja marjastaa.Christoffer Kaski / Yle

Alkuperäisen artikkelin on kirjoittanut Svenska Ylelle Christoffer Kaski. Voit lukea sen täältä. Voit myös keskustella aiheesta torstaihin 6. elokuuta kello 23:een asti.

Lue seuraavaksi:

Tuore väitös vahvistaa: Lyijy jymähtää maaperään ampuraratojen ympäristössä

Football news:

Bayern has everything: character, intelligence, technique. You look at their game with admiration. Peter Neustadter about Munich
Manchester United is ready to pay about 12 million pounds for Telles. Porto wants 18 million, the player considers the requirements too high
Guardiola on the composition of the city: We have 13 players. We need players from the Academy
Bale on time in Real Madrid: No regrets. I grew up as a person and a footballer
Kolyvanov about Rostov's departure from the Europa League: Karpin will understand the reasons, but such defeats leave an imprint
Lampard on Mendy: Petr Cech is a reference point for any goalkeeper at Chelsea
Balotelli is close to a 1+1 contract with Genoa