Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Mökkeily ei ole riittävä syy tulla Venäjältä Suomeen – kysyimme, miten kiinteistönomistajan täytyy perustella matkaansa

Rajavartiosto arvioi tapauskohtaisesti, onko asunnon- tai kiinteistönomistajalla tarpeeksi painavat perustelut matkalleen.

Näin itäraja meni venäläisturisteilta kiinni
Näin itäraja meni venäläisturisteilta kiinni

Rajavartioston täytyy nyt arvioida tapauskohtaisesti, voiko Suomesta asunnon tai kiinteistön omistava Venäjän kansalainen matkustaa Suomeen.

Valtioneuvoston linjauksen (siirryt toiseen palveluun)mukaan asunto- tai kiinteistöomistus ei ole sinällään syy tulla maahan, vaan käynnille täytyy olla välttämätön, asunnon hoitoon tai huoltoon liittyvä syy. Edellytyksenä on myös, että asunto tai kiinteistö on hankittu ennen nykyisten rajoitusten voimaantuloa.

Apulaiskomentaja Jukka Lukkari Kaakkois-Suomen rajavartiostosta kertoo, että välttämätön käynti voisi liittyä esimerkiksi kiinteistön talvikuntoon laittamiseen, joka ei voi odottaa ilman, että kiinteistöön syntyy vaurioita.

– Toinen esimerkki voisi olla se, että on sattunut jotakin äkillistä ja yllättävää – vaikkapa kaatunut puu katon päälle tai puu on rikkonut ikkunan niin, että on vaara, että tulee pahempia vaurioita, Lukkari mainitsee.

Tapauskohtainen arvio

Välttämättömyys arvioidaan kuitenkin aina tapauskohtaisesti, ja käynti täytyy pystyä rajanylityspaikalla perustelemaan.

– On tapauksia, joissa käytetään esimerkiksi valokuvia, jonkun kertomaa tai voidaan myös soittaa asiaa todentavalle henkilölle, Lukkari havainnollistaa.

Hänen mukaansa rajanylityksen yhteydessä tarkastetaan myös kiinteistön omistajuus. Jos omistajia on useampi, välttämättömiin huoltotöihin saa lähteä vain yksi heistä. Perhettä tai seuruetta ei saa ottaa mukaan.

Rajavartiosto ei tilastoi erikseen asunnon- tai kiinteistönomistajuuden takia tehtyjä rajanylityksiä. Lukkari arvioi, että niitä on voinut olla perjantaina ainakin yksittäisiä.

– Jonkin verran tällaisia tarpeita varmasti tulee, sillä kiinteistöjä omistetaan molemmin puolin rajaa ja voi olla välttämättömiä syitä käydä hoitamassa kiinteistöä.

Tilataanko talkkari?

Lappeenrannassa ja lähikunnissa mökkitalkkarina työskentelevä Matias Vermeulen kertoo, ettei hän ole vielä saanut yhteydenottoja kiinteistönomistajilta uusien rajoitusten vuoksi.

Hän arvelee, että yhteydenottoja voi pian tulla samaan tapaan kuin koronarajoitusten aikaan. Etenkin mökin talviteloille laittaminen alkaa olla ajankohtaista.

– Voi olla, etteivät omistajat ole ehtineet laittamaan mökkiä talviteloille. Lehdet tippuvat, ja tulee kourujen tyhjentämistä. Veneitä laitetaan suojaan ja laitureita talviteloille, Vermeulen kertoo.

Lue myös: