Finland

Muistokirjoitus | Veikko Kemppinen 1934–2021

Kauppatieteen lisensiaatti Veikko Martti Ilmari Kemppinen kuoli pitkään sairastettuaan Imatralla 5. toukokuuta 2021. Hän oli 87-vuotias, syntynyt Rautjärvellä 4. maaliskuuta 1934 maanviljelijäperheeseen.

Opiskelu kiinnosti Kemppistä, ja Imatran yhteislyseosta tuore ylioppilas jatkoi Helsingin kauppakorkeakouluun kauppatieteiden kandidaatin ja ekonomin opintoihin. Kemppinen toteutti jatkuvaa oppimista jo ennen kuin termiä oli olemassa: aikuisemmalla iällä hän suoritti mm. kasvatusopin virkatutkinnon sekä kauppatieteiden lisensiaatin tutkinnon.

Kemppinen teki työuransa taloustieteiden ja tilintarkastuksen parissa, opetus-, johto- ja hallitustehtävissä. Tulevat ekonomit pääsivät hänen oppiinsa Jyväskylän yliopiston vastaperustetulla taloustieteiden laitoksella, missä hän toimitti vt. professorin virkaa vuosina 1967–1969.

Kemppinen oli käytännönläheinen ja ystävällinen ihminen, mikä näkyi myös akateemisissa opetustehtävissä – hän saattoi aloittaa luennon kyselemällä opiskelijoiden kuulumisia ja kehotti viemään kaiken oppimansa mukanaan työpaikoille.

Kannustava asenne, huumorintaju ja valoisa elämänkatsomus olivat monelle ystävälle ja opiskelijalle tärkeitä.

Vaativan työn vastapainoksi Kemppinen harrasti sukututkimusta, purjehdusta sekä suunnistusta, jossa hän voitti jopa Suomen mestaruuden 1953. Omaisten mukaan ehtiväisen karjalaismiehen perässä sai aina juosta, muuallakin kuin rasteilla.

Veikko avioitui Aino Kemppisen kanssa vuonna 1960. Oppinut pariskunta halusi tukea suomalaista tutkimusta erityisesti lääketieteen ja taloustieteen alalla Suomen Kulttuurirahastoon perustamansa nimikkorahaston kautta.

Rahaston kautta myös Veikon anti taloustieteen kehitykseen ja tutkimukseen jatkaa elämää.

Risto Lyytikäinen

Kirjoittaja on Veikko Kemppisen sukulainen.

Football news:

In Holland, they believe that racism is everywhere in Russia. I'm explaining: this is no longer the case. The only Russian in the championship of the Netherlands
Manchester United offered 30 million euros for Coulibaly. Napoli refused
Inter was offered to rent Jovic
Barcelona appealed to Juve about the exchange of Griezmann for Dybala (L'Equipe)
The FA has started checking because of the riots at the Euro final: The main thing is that such shameful scenes will never happen again
Justin Kluivert will move to Nice from Roma. The Romans will give him on loan with the right to buy out
Griezmann can put pressure on Barcelona so that his exchange to Atletico for Saul still takes place