Finland
This article was added by the user . TheWorldNews is not responsible for the content of the platform.

Musiikki | Musiikin ammattilaiset palkitsivat toisiaan viikonloppuna gaalassa, jossa ”äänen saa rahalla” – Tapahtuman kalleimmat liput maksavat lähes 800 euroa

Levy-yhtiö Sony Music Finland jättäytyi viime viikolla pois Music x Media -tapahtumasta ja Industry Awards -gaalasta, ja herätti keskustelua gaalan palkintojenjaon reiluudesta.

Kuva:  Kuvankäsittely Antti Saloniemi

Tampereella järjestettiin viime viikolla jälleen nelipäiväinen musiikkialan ammattilaisten Music x Media -tapahtuma ja Industry Awards -gaala.

Gaalan idea on, että musiikkialan tekijät ja vaikuttajat palkitsevat tehdystä työstä toisiaan.

Palkintokategorioita on hyvin moneen lähtöön vuoden toimittajasta ja lippukaupasta vuoden kaupalliseen yhteistyöhön. Jälkimmäisessä ehdokkaana oli esimerkiksi Abreun ja Pepsi Maxin kampanja, jota kuvaillaan näin: ”Yhteistyön tavoitteena on ollut jatkaa Pepsi MAXin bränditunnettuuden kasvattamista musiikin parissa ja liittää brändi vahvasti ABREUn valovoimaiseen persoonaan ja artistiuteen.” Voittajaksi selviytyi kuitenkin Haloo Helsingin ja Suomen mielenterveys ry:n kampanja.

Warner Music Finlandin Isadora Kamotskin valittiin esimerkiksi vuoden tukipilariksi ja Fullsteamin tuotantopäällikkö Emma-Lotta Juutilainen tulevaisuuden suunnannäyttäjäksi.

YleX valittiin vuoden kotimaiseksi musiikkimediaksi jopa kuudennetta vuotta peräkkäin. Vuonna 2016 palkinnon sai Yle Teema.

Ammattilaistapahtumien yhteydessä järjestettiin lisäksi Lost in Music -festivaali.

Viime keskiviikkona levy-yhtiö Sony Music Finland ilmoitti jättäytyvänsä pois gaalasta. Levy-yhtiö julkaisi Instagramin tarinat-osiossa tiedotteen, jossa sanottiin, ettei Sony ”voi yrityksenä allekirjoittaa tapaa, jolla gaalan ehdokasasettelu on toteutettu ja miten voittajat valitaan”.

Tiedote ei ole enää katsottavissa. Asiasta uutisoi ensin Iltalehti.

Kirjoituksessa todettiin myös, että ”avoimuus ja oikeudenmukaisuus” eivät toteudu ”nykymallisessa gaalassa” ja kerrottiin, että keskustelut uudistuksista on jo käynnistetty Industry Awards -gaalan järjestäjien kanssa ”hyvässä hengessä”.

Levy-yhtiön ulostulo herätti musiikkipiireissä laajemman julkisen keskustelun gaalan reiluudesta.

Sonyn markkinointipäällikkö Sami Rikala vastaa tekstiviestillä, että somepäivitys jättäytymisestä oli ”tarkoitettu lähinnä alan sisäiseksi tiedotukseksi” eikä heillä ole enempää kerrottavaa.

Sony Music Finland toivoi lausunnossaan, että gaalaan saataisiin jatkossa puolueeton ammattilaisraati, ja että ”valinnoissa painavat eniten konkreettiset onnistumiset ja vuoden aikana saavutettu menestys”.

Sonylla oli tänä vuonna ehdokkaat kategorioissa vuoden A&R-henkilö sekä vuoden viestintä- tai markkinointihenkilö. Tämän lisäksi yritys on ehdolla ”vuoden major-levy-yhtiöksi”, jossa on Sonyn lisäksi ehdokkaana Universal Music Finland ja Warner Music Finland.

Kyseiset yritykset ovat käytännössä Suomen ainoat isot levy-yhtiöt.

Music x Media -tapahtuman nettisivun mukaan Industry Awardsin ehdokkaat valittiin ”yleisöäänestyksen ja raatityöskentelyn tuloksena”.

Kuka tahansa on saanut ehdottaa ehdokkaita, mutta äänestämään pääsivät vain tapahtumaan rekisteröityneet.

Voittajat valittiin puhtaasti äänten perusteella. Tapahtumaan osallistui tänä vuonna noin tuhat musiikkialan ammattilaista.

Monet musiikkialalla toimivat henkilöt kertovat Helsingin Sanomille, että Industry Awardsin -äänestystä on kritisoitu jo vuosien ajan, eikä Sonyn jättäytyminen pois tullut yllätyksenä.

Haastateltavat haluavat esiintyä nimettömänä, koska ala on pieni ja kommenteista voisi olla haittaa uralle.

”Äänestys on todella epäoikeudenmukainen. Mielestäni ääntä ei pidä saada rahalla. Gaala ei kerro meidän alan onnistumisista oikeasti, koska totta kai jengi äänestää tuttujaan tai tietää vain tietyistä genreistä”, kertoo eräs musiikkialalla työskentelevä.

Erään ison levy-yhtiön edustaja sanoo, että palkinnot menevät aina niille, joilla on ”isoimmat pöydät”, eli jotka ovat ostaneet eniten lippuja tapahtumaan.

Tänä vuonna hintavin lippu kustansi jopa 758 euroa ja arvonlisäveron. Sillä pääsi kaikkiin tapahtuman seminaareihin, Lost in Music -tapahtumaan sekä Industry Awards -gaalaan.

Esimerkiksi opiskelijan tai työttömän lippu maksoi 198 euroa. Lipputyypillä voi osallistua seminaareille kahdeksi päiväksi ja Lost in Music -festivaaleille.

”Liput ovat todella kalliit jopa meidän isojen firmojen mielestä. Niiden hankkiminen on budjettikysymys”, ison levy-yhtiön edustaja sanoo.

”Kuinka voidaan saada monipuolista keskustelua, kun isolla osaa toimijoista ei ole varaa osallistua? Miten tällöin voi saada kattavan ja läpileikkaavan edustuksen koko alasta?”

Industry Awards on alan sisäinen ammattigaala, joten suurelle yleisölle sillä ei ole juuri merkitystä. Levy-yhtiön edustajan mukaan alan sisällä sillä on kuitenkin väliä.

Hän huomauttaa, että gaalassa pärjäämistä käytetään yrityksien omaan markkinointiin.

”En tiedä, miksi systeemiä ei ole muutettu. Tiedän, että meiltä on esimerkiksi annettu vuosi toisensa jälkeen tästä palautetta, mutta se ei ole mennyt perille.”

Levy-yhtiön edustajan mukaan moni on aiemmin ”äänestänyt myös jaloillaan”, eli jättänyt osallistumasta tapahtumaan, koska ei ole kokenut sitä reiluksi.

Äänestyssysteemi ei palvele kunnolla lopulta ketään, edes gaalan voittajia, edustaja sanoo. Vaikka voitto olisikin ansaittu, palkinto on helppo kyseenalaistaa niin sanotusti ostetuksi.

Äänestystapa on vaihdellut Industry Awards -gaalassa hieman vuosien aikana.

Vuoden 2020 gaala järjestettiin koronapandemian takia vain verkossa keväällä 2021, ja silloin voittajat valitsi ammattilaisraati.

Viihdealan yritys ProPromotion oy:n toimitusjohtaja Taija Holm oli Music x Media -tapahtumaa järjestävän yrityksen Suomen Musiikki & Media-Tapahtumat S.M.M. oy:n toimitusjohtaja vuosina 2014–2016. Omistajana ja yhtiön hallituksessa hän oli vuosina 2010–2017.

Holmin aikana Industry Awardsissa ei saanut äänestää oman yrityksen ihmisiä, koska hän halusi asiaan läpinäkyvyyttä.

Asiasta oli silloin hallituksessa Holmin mukaan vastakkaisia kantoja, joita perusteltiin muun muassa sillä, että ”oikeasti hyvää ja palkinnon ansaitsevaa tahoa tulisi saada äänestää, olkoon se omasta tai toisen yrityksestä.”

Monella yrityksellä on lisäksi myös muita omistuksia eri yhtiöissä. Näiden selvittäminen olisi ollut Holmin mukaan valtava työ. Holmista on hyvä, että asiasta keskustellaan nyt.

”Mutta tuskin koskaan löytyy sitä ainoaa oikeaa tapaa valita voittajia.”

Music x Median hallituksen puheenjohtaja Tiina Vihtkari sanoo, ettei Sonyn jättäytyminen gaalasta tullut täytenä yllätyksenä. Hän kertoo kuitenkin toivoneensa, että asia olisi voitu selvittää yhdessä eikä julkisuudessa.

Vihtkari muistuttaa, että kaikki tapahtumaan rekisteröityneet saavat äänestää, ei vain gaalaan osallistuneet.

Kalliiksi moitituista hinnoista Vihtkari sanoo, että liput ovat edullisempia silloin, kun ne pannaan myyntiin ja kalliimpia lähellä tapahtuman ajankohtaa.

”Mihin tahansa tapahtumaan osallistuminen vaatii oman panostuksensa. Meillä oli nytkin aivan fantastinen seminaariohjelma.”

Vihtkarin mukaan tapahtumasta pyydetään palautetta joka vuosi.

Tänä vuonna Music x Media -tapahtumassa järjestettiin Kuka saa päättää kuka on paras? -paneelikeskustelu, jossa keskusteltiin suomalaisista palkintogaaloista. Keskustelu oli suunniteltu ennen Sonyn ulostuloa.

Aiotaanko Industry Awardsin äänestyssysteemiä muuttaa tulevaisuudessa?

”Arvioimme joka vuosi, miten tapahtuma ja gaala onnistuvat. On itsestään selvää, että tulemme varmuudella tekemään joitain muutoksia.”

Vielä jää nähtäväksi, että millaisia.