Finland

Muut lehdet | Eläkeputki putosi pommiksi hallituksen syliin

Eläkeputki putosi pommiksi hallituksen syliin

Lapin Kansa pitää odotettuna, että työ­markkina­järjestöjen neuvottelut eläke­putken purkamisesta päättyivät tuloksettomina.

”Loppusaldoksi tuli pyöreä nolla ja jo tutuksi tulleet selittelyt siitä, miten vastapuoli pysyi turhan tiukasti poterossaan. Keinojen keksiminen siirtyy nyt hallitukselle, joka on vakuutellut linjaavansa työllisyystoimista vielä joulukuun aikana, jos järjestöt eivät siihen pysty. Tehtävän tekee vaikeaksi se, että hallituksen vasen laita on perinteisesti torjunut työttömyysputkiremontin.”

”Kyseessä on poliittinen pommi, joka uhkaa räjähtää kuntavaaleihin valmistautuvien hallituspuolueiden syliin. Hallituksessa toivottiin, että työmarkkinajärjestöt tekevät likaisen työn sen puolesta. Nyt pyykki menee omaan pesulaan.”

”Hallituksen on löydettävä nopeasti ratkaisu eläkeputken purkamiseen niin, että ikääntyvien työntekijöiden muutosturva säilyy hyvänä eivätkä yritysten kustannukset kasva. Edellistä vahditaan hallituksen vasemmalta ja jälkimmäistä oikealta reunalta eli keskustasta. Oli ratkaisu mikä vaan, oppositio kiittää.”

”Demokratian kannalta neuvottelujen kaatuminen on hyvä uutinen. Lainsäädäntövalta kuuluu Suomessa eduskunnalle. Hallitus ei saa eikä voi ulkoistaa tätä valtaa työmarkkina- eikä muillekaan järjestöille.”

Kauppalehden mukaan kaikki tietävät, mitä pitäisi tehdä.

”Eläkeputken poistaminen on yksi harvoista hallituksen toimenpiteistä, jonka kohdalla on pystytty suhteellisen luotettavasti arvioimaan, että sillä olisi merkittävä työllisyysvaikutus.”

”Samalla ikääntyneiden työkykyä, uran loppupään joustoja, koulutusmahdollisuuksia ja muuttoa työn perässä on tärkeä tukea ilman, että luodaan uusia kannustinongelmia. Eläkeputken poiston ei pidä aiheuttaa kovia kustannuksia työnantajille eikä veronmaksajille.”

”Neuvotteluista tuli kuitenkin periaatteellinen lähtökohta hallituksen työlle. Neuvottelujen pohjapapereissa sekä työnantaja- että työntekijäjärjestöjen mielestä eläkeputki voidaan poistaa.”

Karjalainen kirjoittaa, että pallo palasi hallitukselle, jolle asia monen mielestä jo alun perin kuului.

”Hallituksella on kuukausi aikaa päättää vanhempien työntekijöiden eläketurvan heikentämisestä samaan aikaan, kun työttömyystilastot pa­henevat. Korona teki ajankohdasta mahdollisimman epäkiitollisen, täysin eri­laisen kuin normaalitilanne olisi ollut.”

”Hallituskriisiä on turha povata, mutta tiukalle päätöksen tekeminen hallituksessa ottaa.”

Football news:

Koeman before Rayo: The Cup is the shortest path to the trophy, but it did not get easier because of the relegation of Real Madrid and Atletico
Messi and his family take French lessons. Why teach him to go to the City? Canal+ journalist about the forward at PSG
Johnson on Lampard's resignation: In the world of results, it doesn't matter who you are - Mr. Chelsea or not
Alexander Golovin: Kovac is a competent specialist. Excellent work with him
Arsenal want to play the Europa League away match with Benfica on a neutral field due to a possible ban on flying to Portugal
Coach Istanbul Webo on the scandal: Tuchel did not show solidarity. I am furious, I was discriminated against
Barcelona did not pay the players for six months in December, although they took out a loan. The club promises payments in February